Arvostettu norjalainen saksofonisti Jan Garbarek kuuluu siihen kasvavaan artistiryhmään, joka ei käytä musiikistaan termiä ‘jazz’. “Jazz on minulle ehdottomasti kuitenkin Louis Armstrongia ja Duke Ellingtonia, vieläpä sitäkin, mitä soitettiin 1960-luvun loppupuolella.
Seurasi kirjeiden ja kannanottojen tulva puolin ja toisin. Niissä sivuttiin paitsi kirjoittajan ja kirjoittajien musiikkimakua myös englannin kielen tuntemusta, ja jokainen kynäilijä oli tietysti mieltymyksessään vankasti asemissaan. Sana ‘tradition’ pulpahti keskusteluissa ja senkin merkitystä puitiin innokkaasti. Argumenttien tueksi oli haettu mm. jättisanakirja Oxford English Dictionary, nobelkirjailija T.S. Eliot, musiikkitieteilijä Gunther Schuller ja säveltäjä George Russell sekä tämän filosofinen oppikirja The Lydian Chromatic Concept of Tonal Organization for Improvisation. – Englanti on sanastoltaan sekakieli, jonka alkuperäinen germaaninen ydin on saanut ympärilleen laajoja lainasanakerrostumia.
Samaa tarkoittavia sanoja, synonyymeja on eri tahoilta, mutta niillä on tavallisesti pieniä merkityseroja. Niitä hyödynnetään pyrittäessä tarkkuuteen ja sopivaan tyyliin. Niiden käytöllä voidaan kuitenkin hämätä ja niillä voidaan myös lyödä ja pistellä. Totesihan jo S h a k e s p e a r e: “Words are weapons” (“Sanat ovat aseita”.). Eliotia mukaillen eräs kriitikko painotti jazzin oikean tradition olevan “sääntöjen rikkomista yhtä paljon kuin perinteen kunnioittamista”. Perustana tässä oli kirjailijan essee ‘Tradition and the Individual Talent’. Toinen oli keksinyt nykyjazzin kuvaukseksi ilmaisun ‘living, evolving (kehittyvä) tradition’. George Russellin mukaan “the tradition of jazz is innovation”.
Joku taas tähdensi merkittävien muusikoiden olleen aina tietoisia aikaisemmista saavutuksista, mikä ei suinkaan olisi nostalgiaa. Sanakirjan vastine ‘a sentimental longing for the past’ oli hänelle sen tarkka määritelmä. Hiusten halkomiselta tuntuu pohdinta ‘jatkuva’-sanan oikeasta käytöstä: muuttuuko jazz ‘constantly’ vai ‘continuously’? Entä miten mielletään ja ymmärretään jazzissa ‘fashion’ ja ‘style’? Mielipiteidensä tueksi kirjoittajat marssittivat artistien saavutuksia eri kausilta. Mutta jazzin määritelmästä ei taaskaan päästy yksimielisyyteen. Lähelle taidettiin ehkä tulla, kun yritettiin rajata, mitä se ei ainakaan ole. ‘Jazz feel’ ei saisi puuttua.
Jotkut muusikot ovat – useimmiten vaivaantuneina – pyynnöstä määritelleet jazzia musiikkina.
Duke Ellingtonin mukaan se on ‘freedom of expression’, Sonny Rollins viittaa siihen ilmaisulla ‘no barriers’ (ei rajoja) ja merkittävä jazzkynäilijä Whitney Balliett puolestaan käytti jazzista määritelmää ‘sound of surprise’. Louis Armstrong vastasi asiaa kysyneelle: “If you have to ask, you’ll never know.” Fats Waller puolestaan opasti udellutta: “Ellet tähän mennessä ole sitä oppinut, älä ajattele koko asiaa!” (“Don’t mess with it!”). Joku kotimainen muusikko määritteli joskus jazzin: “Se on muusikoiden musiikkia toisille muusikoille, joiden pelätään tulevan kuuntelemaan.”
Helsingin Sanomien heinäkuun 30. ja 31. päivien numeroissa kulttuurisivuilla pohtivat filosofi Tuomas Nevanlinn a ja kosmologian professori Kari Enqvist jazzin olemusta, uskontoa ja tiedettä. Edellisen mukaan “jazz on luovaa”, “jazz-soitto on elävä kokonaisuus” ja “jazzissa ei ole tabuja tai jos on, ne on tehty rikottaviksi”. Enqvist kritisoi puolestaan Nevanlinnan ajatuksia ja lisää: “Jazz voi Nevanlinnan tekstissä vaivatta korvata sanalla ‘tiede’: tiede on luovaa, se on elävä kokonaisuus…”.
Seppo Lemponen
