Hänen kuuluisin levytyksensä vuodelta 1961 ” Free Jazz: A Collective Improvisation” antoi myös nimen koko suunnalle. Siihen lainautui aineksia myös erilaisista avantgarde-virtauksista. Edustava kooste niistä on vuonna 1965 tehty live-äänitys “The New Wave of Jazz”. Sillä soittavat mm. saksofonistit John Coltrane, Albert Ayler ja Archie Shepp. Suomessa tunnetuin Ornette Colemanin ja avantgardistien ajatuksia omaksunut oli rumpali ja säveltäjä. Edward Vesala (1945-99). Mutta freetä arvostettiin myös perinteistä musiikkia soittavien piirissä. Edesmennyt, monipuolinen Seppo Rannikko muotoilikin nasevan ajatuksen: “Jos teille ei ole tuttu Ornette Coleman, teidän silloin pitää kornit oleman.”
Saksofonisti Dexter Gordon kiusoitteli kerran englantilaista kollegaansa Ronnie Scottia , että tämäkin oli joskus irtautunut perinteestä ja soittanut “all that free shit”. Scott kiisti tämän toteamalla: “I don’t play free. I play very cheaply, but I don’t play free.” – Duke Ellingtonin toisessa kirkkomusiikkiteoksessa “Second Sacred Concert” (1969) on vapautta ylistävä vaikuttava osa “It’s Freedom”, jossa kuorolla on tärkeä osuus orkesterin ohella. Liekö Dukella ollut se mielessään määritellessään jazzin “ilmaisun vapaudeksi” (freedom of expression)? “Freedom” oli muutenkin sana, jonka sisältöä hän korosti eri yhteyksissä. Tietty vapaus on antanut nimen myös dixieland-teemalle “Free man’ s blues”. Sen on levyttänyt 1940-luvun dixieland-yhtye Graeme Bell and his Australian Jazz Band, joka oli ensimmäinen Englannissa soittanut australialainen jazzryhmä. Tämän ylistyksen vapaudelle sävelsi yhtyeen kitaristi-banjisti Jack Varney saatuaan vihdoin päätökseen avioeroprosessinsa.
Kiintoisa ja tunnelmallinen “I’m free” on basisti Bob Haggartin 1938 säveltämä ja ikivihreäksi noussut balladi. Haggart soitti tuohon aikaa Bob Crosbyn orkesterissa – myöhemmin mm. klassista jazzia soittavassa suositussa yhtyeessä World’ s Greatest Jazz Band (1968-78). Kappale syntyi eräissä kotijameissa, jossa mukana oli myös nuori trumpetisti Billy Butterfield. Haggart luonnosteli illan mittaan pianolla harmoniakulun, kirjoitti siihen sopivan teeman ja soitatti sen trumpetistilla. Buttefieldin romattinen tyyli sopikin kuin nakutettu kappaleeseen, jonka Crosbyn orkesteri “waxasi” 1939. Myöhemmin, 1950-luvulla, sanoittaja Johnny Burke (1908-1964) kirjoitti sävellykseen tekstin, ja laulu sai uudeksi nimeksi “What’s new”. Sillä otsikolla se on paremmin tunnettu myös instrumentaaliversioina, joita on tehty lukematon määrä. Oma suosikkini on trumpetisti Art Farmerin ja kitaristi Jim Hallin kvartetin “Half-Note”-klubissa tekemä tallenne vuodelta 1964.
“What’s new, how is the world treating you?/ You haven’t changed a bit/Handsome as ever I must admit …
“Adieu, pardon my asking what’s new/ Of course you couldn’t know/ I haven’t changed/ I still love you so.”
“What’s New?” – Dave Wilkinson Trio
{youtube}XWH32T6DrbU{/youtube}