Vaikka Eddie (Albert Edwin) Condonin (1905-1973) panos jazzissa ei perustunutkaan hänen ansioihinsa solistina ja tyylin uudistajana, hän lukeutuu kuitenkin sen tärkeisiin vaikuttajiin. Condon oli ”jokapaikanhöylä”: banjisti, kitaristi, laulaja, PR-mies, organisaattori, orkesterinjohtaja sekä lukemattomien levytysten, konserttien ja radio-ohjelmien liikkeellepaneva voima. Näiden ohella hän kirjoitti myös riemukkaat kirjat, omaeläkerran ”We called it music (1947), ”Treasury of Jazz”(1947) ja ”Scrapbook of jazz” (1973).
Condon oli myös sanavalmis ja verraton kaskunkertoja. Hänen moitteettomaan pukeutumiseensa ja ulkoasuunsa kuuluivat rusetti ja huolella kammattu tukka. Viski oli hänen suosikkijuomansa, ja sitä kului runsaasti. Sen käyttöön liittyviä monia sutkauksia on jäänyt historiaan. ”Paras lääke krapulaan: puristetaan mehu kahdesta viskipullosta…”. Bebopin soittajista hän letkautti: ”They flat their fifths (kvinttinsä), we drink them (fifth, myös ”terävä paukku”).” Bop-musiikki, jota Condon kutsui nimillä “re-bop slop” tai “ka-lunk music, ja yleensä modernismi olivat hänelle punainen vaate. Kerran hänen omassa jazzklubissaan tarjoilijalta sattui putoamaan täysi tarjotin. Siihen Condon: ”Please, please, none of that modern music here!”
Asuessaan Chicagossa 1920-luvulla hän kuului siihen jazzista innostuneeseen valkoisten opiskelijapoikien ryhmään (Austin High School Gang), jotka kopioivat mm. New Orleansista kaupunkiin muuttaneita soittajia ja joiden suuri esikuva oli kornetisti Bix Beiderbecke. Condonista tuli yksi Chicagon jazzkoulukunnan tärkeimmistä tukipilareista ja puolestapuhujista. Banjon hän vaihtoi myöhemmin nelikieliseen kitaraan. Sitä hän soitti ronskin rytmisellä otteella. Condon ei soittanut sooloja, mutta hänen komppauksensa antoi kulloisellekin rytmiryhmälle jäntevyyttä ja tiukkaa, eloisaa sykettä. Banjistin roolissa ja svengin vauhdittajana on hänestä mainio näyte 1932 levytetyssä ”Bugle Call Rag”, joka tehtiin Billy Banks’ Rhythmakers nimellä. Jo ennen tätä Eddie Condon oli levyttänyt jopa Louis Armstrongin ja pianisti ”Fats” Wallerin kanssa.
Muutettuaan New Yorkiin 1929 Condon soitti useissa eri kokoonpanoissa, mm. Chicagon ajalta tutuksi tulleen kazoo-soittajan ja laulajan Red Mc Kenzien ja trumpetisti Red Nicholsin yhtyeissä. Condonilaisen estottoman dixielandin muunnos sai yhä enemmän suosiota, kun kitaristi ryhmineen soitti vuosina 1937-1944 ”Nick’s”-saluunassa. Hän solmi myös tuottoisan sopimuksen Commodore Records-yhtiön kanssa, joka hyödynsi kasvavaa kiinnostusta ”Nicksielandiin”. ”Commodore” on myös jäänyt elämään dixie-terminä, joka viittaa kappaleen lopputahteihin ja niitä edeltävään nasevaan rumpusooloon. Vuosina 1945-1967 Eddie Condon johti Village Vanguardiin alueella perustamaansa omaa klubia. Soittokumppaneina hänellä oli samanhenkisiä ammattitaitoisia jazzin käsityöläisiä – väristä riippumatta. Condonin ja hänen musiikkinsa suosio vei hänet monille ulkomaankiertueille ja myötävaikutti vahvasti dixieland-boomin leviämiseen maailmalla.
