Jazzjulkaisu Down Beat valitsi 1965 Earl Kenneth “Fatha” Hinesin (1903-1983) lehden kunniagalleriaan (Hall of Fame) arvostuksena hänen vuosikymmenten mittaisesta urastaan orkesterinjohtajana ja jazzpianismin jättiläisenä. Hän omaksui edeltävien mestarien “Jelly Roll” Mortonin, Eubie Blaken ja James P. Johnsonin tyylipiirteitä ja jatkoi kehittämällä mm. “trumpettimaisen” soittotavan ja leikittelyn rytmien ja ajoituksen vaihdosten kanssa.
Hines syntyi Pittsburghissa, kuoli Oaklandissa Kaliforniassa ja sai kutsumanimen “Fatha” nuorempien pianistien oppi-isänä. Tähän joukkoon kuuluivat mm. Art Tatum, Teddy Wilson ja Oscar Peterson. Hänellä oli yliopistollinen loppututkinto musiikissa ja hän oli aloittanut ammattimaisen soittamisen jo teini-ikäisenä. Louis Armstrong kiinnitti Hinesin 1927 Chicagon Sunset Cafén-orkesterinsa musiikilliseksi johtajaksi. Seuraava vuosi oli “Fathan” uran eräs huippuaikoja. Hän teki silloin Armstrongin Hot Five-studioyhtyeen kanssa useita levyjä – kuuluisin “West End Blues” – ja klarinetisti Jimmy Noonen Apex-ryhmän kanssa parisen kymmentä. Samana vuonna hän ehti levyttää vielä 12 pianosooloa. Yksi jazzin historian merkkipaaluista on Louisin ja Earlin duo-äänite “Weather Bird“, jossa kaverukset haastavat toisensa hämmästyttävässä musiikillisessa kisassa.
Earl Hines kokosi myös 1928 oman orkesterin, jonka kanssa hän esiintyi kauan 1930-luvulla Chicagon Grand Terrace-ravintolassa. Tultaessa 1940-luvulle kapellimestari modernisoi ohjelmistoaan nuorten bebop-henkisten muusikoiden (mm. Charlie Parker ja Dizzy Gillespie) liittyessä orkesteriin. Hinesin lopetettua orkesterinsa, osa siitä siirtyi Billy Ecksteinin perustamaan joukkoon.
Vuosina 1948-1951 Earl Hines soitti Armstrongin “unelmasekstetissä”, Louis Armstrong All Stars. Yhtye esiintyi Helsingin Messuhallissa 1949, ja Hines esiintyi Suomessa vielä 1967 ryhmän Jazz From a Swinging Era mukana. Parin seuraavan vuosikymmenen aikana hän työskenteli enimmäkseen Yhdysvaltojen länsirannikolla tupakkakauppiaan työnsä ohella.
Vuonna 1964 Hines teki hienon comebackin ja alkoi esiintyä maailmanlaajuisilla kiertueilla, joihin kuului mm. sarja konsertteja Neuvostoliitossa Yhdysvaltojen virallisena kulttuurilähettiläänä.
– Kerrotaan, että 1949 Helsingin konsertissa yleisön joukossa ollut pianotaiteilijamme Timo Mikkilä oikein kohottautui paikaltaan seuratakseen Earl Hinesin erästä sooloa. Siinä oli parin kertosäkeen mittainen oikean käden oktaavitremolo, eräs Hinesin käyttämä tyylikeino, vaikuttava ja fyysisesti vaativa.
