Ohjelman aikana mieleen palautui jazzvuosi 1949, jolloin myös tehtiin merkittäviä levytyksiä ajan uusimmista virtauksista. Markkinoille tuli silloin “cool”-suuntausta edustavia ensimmäisiä Miles Davisin nonetin levyjä ja Dave Brubeckia. Mutta hätkähdyttävintä kuultavaa 1949 oli Lennie Tristanon sekstetin “free” kokeilu, “Crosscurrent”- albumit, lähes kymmenen vuotta ennen Ornette Colemanin läpilyöntiä.
Tristano, nuoruudessaan saksofonisti ja dixieland-klarinetisti, oli liian moderni aikansa kuuntelijoille. Hänen “coolinsa” koettiin älylliseksi ja tunneköyhäksi. Lennien käyttämät taidemusiikin keinot, mm. atonalisuus ja sointuklusterit, eivät miellyttäneet suurta yleisöä, vaikka se ehkä oli jo hyväksynyt bebopin radikaalit piirteet. Muutettuaan 1951 New Yorkiin kotikaupungistaan Chicagosta hän perusti oman jazzkoulun ja sai oppilaikseen mm. altisti Lee Konitzin ja kitaristi Billy Bauerin, molemmat mukana jo vuoden 1949 Tristano-levyillä. Konitz onkin siitä erikoinen saksofonisti, että hänen soitostaan on vaikea löytää vaikutteita muilta puhaltajilta. Hänen musiikkinsa perustuu Tristanon oppeihin. He molemmat soittivat yhdessä Helsinki Festival-tapahtumassa 1965. Näihin aikoihin Lennie Tristano rajoitti esiintymisensä vain soolokonsertteihin.
Tristano osasi myös pelkistämisen taidon, mikä ulottui hänen usein standardikappaleiden pohjana olevien sävellyksiensä nimiin. Ne olivat joskus lyhenteitä alkuperäisistä tai viittauksia teosten luonteeseen. Esimerkkejä edellisestä ovat “Just Judy” (Just you, just me), “Back home” (Back home in Indiana) ja “This thing” (What’s this thing called love), jälkimmäisistä “Scene and variations” (My melancholy baby) ja “G-minor complex” (You’d be so nice to come home to) sekä “freenä” soitettu vuoden 1949 “Intuition”. Pohjana “Lennie-Bird”-kappaleelle on “How high the moon”, jonka muunnoksen “Ornithology” Charlie “Bird” Parker oli jo tehnyt aikaisemmin tunnetuksi. Musiikilliseen ideologiaansa hän kaiketi viittaa alunperin hengellistä puhdistaututumista tarkoittavalla ilmaisulla “Ablution” (All the things you are).
Tristano arvosti myös New Orleans-jazzin elementtejä.. Mieltymys moniäänisyyteen, polyfoniaan, lienee syynä hänen taustaansa perinnejazzin soittajana. Mutta Charlie Parker oli hänellekin keskeisin modernin jazzin vaikuttaja. Tristanon väitetään sanoneen 1960: “Jos Parker olisi tahtonut pitää kiinni tekijänoikeuksistaan, hän olisi voinut syyttää plagioinnista lähes kaikkia niitä, jotka ovat levyttäneet viimeisen vuosikymmenen aikana.”
Lennie Tristano – Tangerine (Copenhagen ’65)
{youtube}lGLpczTtnEM{/youtube}