Lähes unhoon on jäänyt swing- ja bebopkausien taitekohdassa vaikuttanut yhdysvaltalainen Claude Thornhillin (1909-1965) orkesteri. Se teki läpimurron tanssiorkesterina 1941 New Yorkin Glen Island Casinolla, josta maailman valloituksen pari vuotta aikaisemmin oli aloittanut myös Glenn Miller Orchestra. Kapellimestarit tunsivat toisensa, ja Glenn myös rohkaisi Claudea oman persoonallisen saundinsa etsimiseen. Millerin orkesterissa klarinetilla melodiasoittimena oli tärkeä rooli, Thornhill rikasti sointiaan myös käyrätorvella ja tuuballa.
Pianisti-säveltäjä Thornhill sai perusteellisen klassisen musiikin koulutuksen ja alkoi saada menestystä myös osaavana jazzmuusikkona. Hän asettautui New Yorkiin 1931 ja soitti siellä mm. Paul Whitemanin, Ray Noblen ja Benny Goodmanin orkestereissa. Monipuolisen muusikon huomasi myös André Kostelanetz, menestyvä suurten orkesterien viihdemusiikkiin erikoistunut venäläissyntyinen kapellimestari. Hänen palkkalistallaan Thornhill oli vuodesta 1936 pitkähkön aikaa ennen siirtymistään Länsirannikolle sovittajaksi ja näyttelijä Bob Hopen radio- ja tv-ohjelmien orkesterin musiikilliseksi johtajaksi.
Ensimmäisen bigbandinsa Claude Thornhill perusti 1940, ja sen menestysvuodet olivat 1946-1948. Tällöin orkesterissa soittivat mm. saksofonisti Gerry Mulligan (1927-1996), altisti Lee Konitz sekä suuren osan sovituksista tehnyt Gil Evans (1912-1988). Thornhill haki omaa sointiaan hyödyntymällä eurooppalaista konserttimusiikkia, erityisesti impressionismia ja värittämällä musiikkiaan joillakin bebop-sävyillä. Saundin samettisuus syntyi mm. vibraattomasta, tummasävyisestä soitosta ja lisäämällä perinteisiin sektioihin käyrätorvi, joskus kaksikin, ja tuuba. Lisätyt soittimet saivat myös melodiaosuuksia sovituksissa. Erityisesti juuri Gil Evansin ansiosta Thornhillin orkesterin sointiväriasteikko laajeni ja orkestraatio tuli entistäkin monipuolisemmaksi. Kokonaissaundin tuli “riippua kuin pilvi ilmassa” ja olla pehmeää kuin kissantassu “cat’s paw approach”, silti kuitenkin tanssittavaa. Charlie Parkerin ja Dizzy Gillespien nopeista bebop-teemoista Evans sovitti kappaleet “Anthropology”, “Donna Lee” ja “Yardbird Suite”. Tyypillinen Thornhill-sävellys ja sovitus oli johtajan tekemä orkesterin tunnus “Snowfall”.
Kesällä 1949 trumpetisti Miles Davis oli alkanut kehitellä samanhenkisten muusikkoystäviensä kanssa uusia ideoita. He päätyivät kokeilemaan nonetilla, “tuubaorkesterilla”, jossa kuudella puhaltajalla tavoiteltiin Thornhill-saundia. Milesin trumpettia täydensivät Thornhillin orkesterin sovittajat Gil Evans ja baritonisti Gerry Mulligan sekä altisti Lee Konitz ja tuubisti Bill Barber. Ryhmä sai levytyssopimuksen Capitol-yhtiöltä ja pariviikkoisen kiinnityksen Royal Roost-kerhoon. Tuloksena oli kahden vuoden aikana äänityksiä, jotka myöhemmin koottiin albumiksi “Birth of the Cool”. Joillakin urilla mukana oli myös pianisti John Lewis, joka myös sovitti osan albumin kappaleista.
– Claude Thornhillin orkesteri oli näin suunnannäyttäjänä paitsi uudelle “cool”-tyylille myös sitä suosivalle suuntaukselle, jota alettiin nimittää West Coast-jazziksi.
