Kun Dizzy (“Kaheli”) Gillespie oli Cab Callowayn bigbandissa 1939-1941, hänen modernit trumpettisoolonsa kuulostivat johtajan korvissa “kiinalaiselta musiikilta”. “Diz the Wiz (“kyky, velho”), a swinging hip cat” oli erikoisuuksineen muutenkin koko bebop-kulttuurin ilmentymä. Hänen sanotaan “keksineen” jazzin uudelle kehitysvaiheelle termin hyräilemällä onomatopoeettisia melodia-ja rytmi-ideoita soitettavien kappaleiden nimivihjeiksi. Tunnistettavia rumpufraaseja ovat mm.
“Oop-Bop-Sh’Bam” ja “Salt Peanuts”. Mintonin jazzkerhon johtaja Teddy Hill on muistellut kitaristi Charlie Christianin käyttäneen ensimmäisenä termiä bebop, joka esiintyi myös muodossa re-bop, myöhemmin vain bop.
Hill kysyi joskus rumpali Kenny Clarkilta kummallisesta musiikista: “Mitä tuo “klook-mop” oikein tarkoittaa?” ja antoi lyömäsoittajalleen lempi- tai haukkumanimen Klook.
Pianisti Fats Wallerilla oli kerran Mintonissa keikka, ja estradille tuli jammaamaan joukko nuoremman polven muusikkoja. Fatsin hermostuttua heidän sooloistaan hän karjaisi: “Lopettakaa tuo saakelin boppaaminen ja stoppaaminen ja soittakaa niin kuin muutkin!” Traditionaalista jazzia soittava kitaristi Eddie Condon oli bebopin vihaajien eturintamassa ja kutsui sitä Ka-Lunk-musiikiksi tai Re-Bop Slopiksi. Taustalla oli myös kilpailu kuuntelijoista.
Louis Armstrong letkautti Down Beat-lehdessä 1948: “Bop will kill business unless it kills itself first.” Hän jopa kehitti vanhasta “The Whiffenpoof Song”-laulusta bop-muusikoita ja erityisesti Dizzyä ivailevan version, jossa huutia saivat uuden beat-sukupolven tavat, pukeutuminen ja slangi (esim. cool, grazy ja gone): “On siinä koolla merkillinen seurakunta! …Puskekoon seinään, kunnes niiden alennetut vitoset (kvintit) ovat maan alla…Poloiset karitsaraukat, tieltään harhaan kulkeneet.” (Matti Rosvallin suomennos alkuteoksesta “Louis Armstrong: An Extravagant Life” (HarperCollins, 1997). Sointujen lisääminen, niiden värittäminen ja pohjasävelen (tonika) karttaminen olivat kummallisuuksia modernistien sooloissa, joista alennettua kvinttiä (flattened fifth) Eddie Condon kommentoi sanomalla: “We don’t flatten our fifths (ravintola-annos alkoholia), we drink them.”
Bopin ohjelmistossa säilyi bluesin lisäksi vanha evergreen-repertuaari, tosin remontoituna. Yleiseksi muodostui tapa säveltää uusia teemoja vanhojen sävellyksien perussointuihin. Niiden uudet nimet heijastivat vanhemmalle polvelle vierasta jazzslangia, jolla pidettiin sisäpiiriläiset yhdessä ja vanhat parrat ulkona. Suositusta “Whispering”-laulusta tuli seksiin ja huumeisiin viittaava instrumentaalikappale “Groovin’ High”, “How High the Moon” naamioitiin Charlie “Bird” Parkeriin viittaavaksi teemaksi “Ornithology” ja aivan ensimmäisiä modernin jazzin teemoja on botaniikkan ilmiötä tarkoittava “Epistrophy”, Thelonious Monkin ja Kenny Clarken sävellys.
