Sen tekijät, säveltäjä Mel Tormé ja sanoituksesta pääasiassa vastannut Bob Wells sorvasivat laulun hiostavan kuumana kesäpäivänä 1944. Hortansin ja Sandbergin versio tallentui cd:lle (Another Jazzy Christmas SCD 002) puolestaan viime kesän helteiden aikana. Tormé oli poikennut ystävänsä Wellsin luona ja ihmetellyt, kun tämän pianon päällä oli avattu nuottikansio. Muuten tyhjällä sivulla oli pätkä tekstiä “Chestnuts roasting on an open fire”. Wells kertoi yrittäneensä virkistää oloaan edes kirjoittamalla jotain kylmään talviseen juhla-aikaan liittyvää, ja säveltäjä sai idean. “The Christmas song” syntyi yhteistyönä kolmessa vartissa.
Chicagossa venäläisjuutalaiseen emigranttiperheeseen syntynyt Melvin Howard Tormé (1925-1999), "The Velvet Fog" - taitojaan vähätellen artisti joskus luonnehti itseään "this Velvet Frog voice" - oli ennen kaikkea upea ja suosittu laulaja, mutta myös kyvykäs pianisti, sovittaja, rumpali, näyttelijä ja kirjailijakin. Hänen esiintymisensä alkoivat jo nelivuotiaana lapsitähtenä, ja ollessaan kuusitoista hän sävelsi menestysiskelmän "Lament for love", josta tuli trumpetisti Harry Jamesin orkesterin soittamana tuottoisa hitti. Samoihin aikoihin hän oli laulajana, sovittajana ja rumpalina Chico Marxin orkesterissa. Hän aloittti näyttelijänuransa 1943 Frank Sinatran ensimmäisessä elokuvassa (Higher and Higher) ja oli uransa aikana myös suosittu tv-esiintyjä. Hänen roolinsa vuoden 1947 musikaalifilmissä Good News teki hänestä aikansa teininuorison idolin. Samana vuonna hän aloitti soolouransa. Kolme vuotta aikaisemmin, 1944, hän oli perustanut Los Angelesissa suositun lauluyhtyeen The Meltones. Se oli suunnannäyttäjä monille myöhemmille jazzväritteisille vokaaliryhmille, mm.The Four Freshmenille ja The Manhattan Transferille. The Meltones esiintyi myös klarinetisti Artie Shawn big bandin kanssa, ja lauluyhtyeen tulkinta Cole Porterin iskelmästä "What's this thing called love" lienee paras esimerkki sen taidoista myös ajan modernin jazzin tulkitsijana.
Mel Tormé hallitsi sanattoman scat-laulun Ellan tapaan ja innostui myös jazzin West Coast-tyylisuunnasta. Tästä ovat hienoja näytteitä vuosina 1955-1957 Betlehem-yhtiölle tehdyt seitsemän albumia. Niissä isona studio-orkesterina on mainio The Marty Paich Dek-Tette. Pianisti Paich oli mitä onnistunein valinta Tormén tulkintojen sovittajaksi. "The Velvet Fogin" ura jatkui aina 1990-luvulle, jolloin hän esiintyi mieluiten vain oman trionsa kanssa. Laulaja tunnettiin vuodesta 1993 varttuneiden fanien piirissä myös lisänimellä "The Blue Fox". Silloin Verve-yhtiö oli julkaissut uudelleen Tormén klassisen menestysalbumin "Blue Moon".
Mel Tormé teki myös joitain kirjoja, joista tunnetuimmat ovat elämäkerrat laulaja Judy Garlandista ja ystävästään rumpali Buddy Richistä (Traps - The Drum Wonder: The Life of Buddy Rich).
- The Christmas Songin" tarttuva melodia ja kiintoisa sointupohja ovat olleet monien instrumentalistienkin ohjelmistossa. Vokaalitulkinnoista pidetyimpiä ovat olleet Nat King Colen eri vuosina äänittämät levyt, ja onpa itse säveltäjäkin levyttänyt sen neljästi.
Tenorisaksofonisti Dexter Gordonin improvisoidessa taustalla tuota joululaulua toivotan kolumnejani joskus vilkaisseille mukavaa tulevaa vuotta.