Monilla jazzstandardeilla on pitkä historia. Useimmat niistä eivät ole mitään jazzsävellyksiä, vaan musikaali- ja teatterikappaleita 1920- ja 1930- luvuilta. Mutta ne ovat muusikoille tuttua vakio-ohjelmistoa ja muodostavat edelleen luontevan perustan spontaanille jamittelulle. Eräs näistä on taustaltaan kiintoisa balladi ”Body and Soul”, jonka esittäminen tosin vaatii osaavuutta (sävellaji Db ja väliosan modulaatiot).
Sen sävelsi 1930 pianisti Johnny Green (1908-1989) silloin New Yorkissa esiintyvälle englantilaiselle revyyartistille Gertrude Lawrencelle, ja laulun (musikanttien väännössuomennos ”Ruumis ja suoli”) sanat sorvasi Edward Heyman. Lawrencen palattua Lontooseen samana vuonna laulu alkoi elää, ja siitä tehtiin nopeati lukuisia levytyksiä. Tunnetuimpia Britanniassa olivat Bernt Ambrosen ja Jack Hyltonin orkesterien tulkinnat.
Lokakuussa 1930 sen levytti myös amerikkalainen Paul Whiteman orkestereineen. Siitä tuli hitti, joka pysyi sikäläisen suosikkilistan ykkösenä peräti kuusi viikkoa. ”Bodyn” suosio kasvoi entisestään, kun laulu otettiin mukaan myös Broadway-musikaaliin Three’s a Crowd.
Englannissa Frank Eyton oli muokannut sen lyriikan esityskelpoisemmaksi BBC:n moraalinvartijoille. Myöhemmin sitä hioi vielä Robert Sour, joten kappaleella on peräti neljä tekijää, joista tärkeimmät ovat säveltäjä Green ja sanoittaja Heyman.
Ensimmäisen jazzvaikutteisen levyn ”Bodysta” teki Louis Armstrong myös jo 1930. Klarinetisti Benny Goodman trioineen äänitti sen 1935, ja menestyksekäs oli myös tenoristi Chu Berryn ja trumpetisti Roy Eldridgen tallenne kolmea vuotta myöhemmin. Myös tenoristit Lester Young, John Coltrane ja Dexter Gordon ovat levyttäneet siitä näkemyksensä.
Eräs jazzin kulmakiviä on kuitenkin tenoristi Coleman Hawkinsin, ”Beanin”, lokakuussa 1939 studiossa ylimääräisenä puhaltama 3-minuuttinen mestaritulkinta.
Varsinaista melodiaa siinä kuulee vain kahdessa ensimmäisessä tahdissa. Soolo on dramaturgisesti hienosti rakennettu: kehittely, huippu ja seesteinen suvanto. Sitä on pidetty musiikillisena metaforana onnistuneelle yhdynnälle.
– Kun studioaikaa levytyssessiossa oli jäljellä, tuottaja pyysi Hawkinsia vielä soittamaan usein vain ”encorena” esittämänsä ”Body and Soulin”. Yhdeksänmiehisen studio-orkesterin pelkistetty tausta kirjoitettiin nopeasti, ja kahden kertosäkeen saksofonitulkinta purkitettiin lähes prima vistana. Siitä tuli täysosuma! Jo puolen vuoden jälkeen levyn tulosta markkinoille sitä oli myyty noin 200.000 kappaletta.
Hawkinsin soolo löytyy helposti nuotinnettuna. Se on kuitenkin vain kuva eikä pysty välittämään ”Beanin” improvisaation esikuvallista ja upeaa audiotulkintaa. Hawkins oli myös taitava pianisti ja kiinnostunut modernista sointumaailmasta . Se kuuluu soolossa, jota kuuntelivat tarkkaan myös nuoret bebop-koulukuntalaiset.
