Kuunnellessani taannoin radio-ohjelmaa “Muistojen bulevardi” soi ensimmäisenä Duke Ellingtonin orkesterin 1942 levyttämä tunnussävelmänä tunnettu Take the A-train. Ray Nancen kappaleessa soittama trumpettisoolo säilytettiin sittemmin lähes sellaisenaan “Atraimen” myöhemmissäkin esityksissä.
Vauhdikas teos on Duken “alter egon” Billy Strayhornin (1915-1967) kynästä. Sen sanoitti laulaja Joya Sherrill, ja tunnetuimman vokaalitulkinna kappaleesta teki Betty Roché. Pittsburgilaisen Strayhornin Ellington palkkasi 1939 alunperin sanoittajakseen. Billy (William) Strayhorn oli myös hieno pianisti ja syvällisesti perehtynyt eurooppalaiseen taidemusiikkiin. Hän oppi nopeasti Ellingtonin sävelkielen ja alkoi tehdä savellyksiä ja sovituksia koko orkesterille. Hänen varhaiseen tuotantoonsa kuuluvat mm. tunnelmapalat Daydream, Passion Flower ja Chelsea Bridge. Myöhemmin yhdessä Ellingtonin kanssa hän oli tekemässä sarjamuotoisia teoksia, kuten Such Sweet Thunder ja Far East Suite sekä sovitukset Tsaikovskin Pähkinänsärkijöistä ja Griegin Peer Gyntistä.
Eräs jazzin merkillisimmistä balladeista on Strayhornin jo 1930-luvulla kirjoittama 28-tahtinen Lush Life, jossa säveltäjä viittaa omaan elämäänsä:
“I used to visit all the very gay places/Those come what may places/Where one relaxes on the axis/Of the wheel of life/To get the feel of life/From jazz and cocktails”….
Vuonna 1996 ilmestyi David Hajdun elämäkerta Strayhornista, Lush Life – A Biography of Billy Strayhorn. UMO Jazz Orchestra teki 1998 upean cd:n Day Dreamin´ Hänen sävellyksistään. Sovittajina sen 13 uralla ovat mm. Kari Heinilä, Eero Koivistoinen, Kirmo Lintinen, Ralf Nyqvist ja Otto Donner, solisteina vokalisti Annika Hultman, kitaristi Larry Coryell ja pasunisti Ulf Johansson-Werre.
