Se lienee edelleen Hollywoodin parasta jazzantia, ja sen tekemisessä käytettiin mm. uutta kuvaus- ja valaistustekniikkaa. Kunnian saivat myös tuottaja Gordon Hollingshead ja erityisesti filmin musiikista vastannut Norman Granz.
Elokuva ei syntynyt ongelmitta. Sen ääniraidan tekemiseen meni paljon aikaa, mm. musiikin ja kuvan synkronoinnissa. Suurin pulma oli kuitenkin, että Granz oli palkannut kitaristi Barney Kesselin soittamaan yhdessä värillisten artistien kanssa. Warner Brothers pelkäsi, että alkufilmiksi suunniteltu lyhäri vaikeuttaisi myös pääelokuvien jakelua ja levitystä erityisesti USA:n etelävaltioissa. Granz oli kuitenkin lujana, ja lopuksi päädyttiin erikoiseen kompromissiin. Kesselistä tehtiin värillinen kitaristi sijoittamalla hänet kuvassa varjoon ja värittämällä hänen sormensa tummiksi.
Leonard Feather (1914-1994), jazzin merkittävimpiä vaikuttajia mm. Down Beat-lehden toimittajana, on pohdiskellut kirjoissaan myös rotukysymyksiä. Kerran värillinen trumpetisti Roy Eldridge väitti erottavansa äänitteiden perusteella, onko soittaja valkoinen vai värillinen. Hän löi asiasta jopa vetoa Featherin kanssa, joka järjesti trumpetistille sokkotestin. Eldridge hävisi vedon.
Rotuerottelu alkoi hitaaasti poistua jazzista vasta 1935 jälkeen. Silloin Benny Goodman palkkasi pianistikseen värillisen Teddy Wilsonin ja vuotta myöhemmin vibrafonisti Lionel Hamptonin. He esiintyivät muodollisesti kuitenkin vain "vierailevina taiteilijoina". Billie Holiday kesti kahdeksan kuukautta syrjintää esiintyessään 1938 Artie Shawn orkesterin laulusolistina.
Trumpetisti Eldridge, joka soitti jonkin aikaa sekä rumpali Gene Krupan että Shawn big bandin tähtisolistina, koki estradien ulkopuolella "Jim Crow"-ilmapiirin niin tuskaisena, että hän sai 1944 hermoromahduksen. Hän kuvaili Featherille myöhemmin tuntemuksiaan: "Man, when you're on stage you're great, but as soon as you come off, you're nothing. It's not worth the glory, not worth the money, not worth anything."
Charlie Parker kiinnitti yhtyeensä uudeksi trumpetistiksi 1949 valkoisen Red Rodneyn (1927-1994). Parkerin manageri oli samoihin aikoihin järjestämässä kvintetille tuottoisaa etelävaltioiden kiertuetta. Hän pyysi kuitenkin jättämään Rodneyn pois, koska etelässä ei suvaittu "sekabändejä". Mutta "Bird" ei suostunut tähän, vaan selitti aivan vakavana esittelevänsä Redin väriltään harvinaisena albiinoneekerinä.
Näin myös tehtiin. Red Rodneyta mainostettiin nimellä "Albino Red", ja uskottavuuden lisäämiseksi tämä joutui settien aikana laulamaan myös bluesia. Omalaatuinen tilanne aiheutti myös kiusantekoa ja vaihtelua rotuteemaan. Rodneyta kohdeltiin kiertueen aikana "bändipoikana" ja yhtyeen roudarina. Tämä ei trumpetistista tietysti ollut mukavaa, mutta "vääpeli" Parker ärähti korostaen nyt realismin tärkeyttä: "Nämä etelän paskiaiset ei saa älytä, että olet valkoinen."
