Pohjoinen mystiikka, tarttuvat melodiat sekä vapaa improvisaatio. Näistä elementeistä musiikkinsa ammentava Case Kämäräisen kolmas pitkäsoitto valmistuu elokuun lopulla. Puolan Varsovassa äänitetty Mystique From The North albumi julkaistaan digitaalisena 26.8 ja fyysisenä muutamaa viikkoa myöhemmin.
– Intuitio, joka johtaa meitä useimmiten niin arjessa kuin muissakin elämän päätöksissä on tälläkin albumilla toiminut punaisena lankana. Lähestyin uuden musiikin säveltämistä luottaen täysin intuitiooni. Miltei jokaisen kappaleen tyyli ja rytminen runko on saanut alkunsa rumpu ”grooveista”, luonnehtii Tomi Kämäräinen uutukaisensa syntyvaiheita.
Sävellystyössä Kämäräinen on käyttänyt pääosin joitakin vuosia takaperin hankkimaansa brittiläistä 60-luvun vibrafonia, jonka soundiin hän on ihastunut. Näin sävellyksien harmonia ja melodiat saivat alkusysäyksensä vibrafonilla soitetuista vapaan improvisaation tuotoksista, joita hän on muokannut sopiviksi rytmisiin ideoihinsa. Jokainen intuition tuotoksena saatu sävellysidea on viety loppuun saakka valmiiksi kappaleeksi, jonka jälkeen on vasta päätetty, otetaanko kappale levylle vai ei.
Levyn kokonaisuudesta heijastuu vahvasti ”Pohjoinen mystiikka”. Levyllä sen voi kuulla slaavilaisista melankolisromanttisista melodioista sekä yhtyeen toteuttamista äänimaisemista. Kämäräinen kuvailee levyn nimessäkin olevaa Pohjoista mystiikkaa jollain tavoin nostalgiaksi.
Muutettuaan kahden vuoden opiskelun jälkeen Kööpenhaminasta takaisin Suomeen, hän näki kotimaansa aivan uusin silmin. Pelkästään metsässä kävely tai järvelle katseleminen, saatikka sitten talven ihmeelliset revontulet tai keskikesän yöttömät yöt, saivat hänet hiljaiseksi ja arvostamaan Suomen luonnon monimuotoisuutta ja kauneutta.
– Sain apurahan levyn kappaleiden sävellystyöhön, jonka aloitin loppuvuodesta 2020. Levy äänitettiin Varsovassa juhannusviikolla 2022. Ennen studio-sessiota harjoittelimme pianistimme Grzegorz Tarwidin luona kaksi päivää. Teimme tuona aikana myös sovituksia kappaleisiin ja söimme hyvää pizzaa lähellä olevassa Pizzeriassa päivisin.
– Äänityksiin oli varattu 3 päivää, mutta selvisimme kahdella. Tokarnia 2.0 (äänitysstudio) ja äänittäjä Jan Smockzynski olivat oiva valita levyn äänitykseen. Kaikki toimi hienosti ja puitteet olivat mieluisat. Vietimme kaksi aivan mahtavaa päivää keskenämme pitkästä aikaa.
Mystique From The North albumi on myynnissä tulevilla Case Kämäräisen keikoilla CD:nä sekä digitaalisena. Musiikkia voi ostaa erilaisina tuotteina, joiden mukana saa latauskoodin albumille.
Kämäräinen on huomannut, että yhä useammalla kuuntelijalla ei ole enää kotona CD-soitinta. Levystä valmistuu pieni erikoispainos käsin painettua vinyyliä loppuvuodesta 2022.
Case Kämäräinen – Mystique From The North
1. Mystique From The North
2. Riders
3. A Long Time Ago
4. Cabin Feaver
5. Cowboy
6. Mörkö
7. Spring
8. Memories Of My Life
Muusikot: Marek Konarski (PL) – saksofoni, Grzegorz Tarwid (PL)– piano, Petter Asbjørnsen (N)- basso ja Tomi Kämäräinen – rummut
Äänitetty: Tokarnia, Varsova, kesäkuu 2022
Äänitys: Jan Smoczyński
Miksaus sekä masterointi: Michał Kupicz
Kansitaide: Aarni Ylinen
Kannen kuvat: Olli “Hude” Huttunen
Mystic From The North (Eclipse Music) julkaistaan myös pienipainos vinyylinä loppuvuodesta. Uutta levyä esitellään 7 paikkakunnan kiertueella ympäri Suomea. Erikoisvieraana kiertueella kuullaan vibrafonistia Severi Pyysaloa, jonka musiikillista tulkintaa Kämäräinen on pitkään ihannoinut.
Julkaisukiertue:
1.9 Kajaani, Kouta-Sali
2.9 Nurmes, Nurmes talo, Hannikaisen Sali
3.9 Joensuu, Pakkahuone
5.9 Turku, Monday Jazz Happening, Ricabar
6.9 Lappeenranta, Ravintola Lamppu
8.9 Kuopio, Trattoria Sorrento Wanha Mylly
9.9 Savonlinna, Kulttuurikellari

Tomi Kämäräinen (s. 1984) valmistui musiikin maisteriksi Rhythmic Music Conservatorysta Kööpenhaminasta vuonna 2019.
Hän on työskennellyt opettajana kymmenisen vuotta ja opettaa tällä hetkellä mm. Kuopion konservatoriossa ja Kuopion Taidelukio Lumitissa, rumpuja, bändisoittimia ja musiikin teoriaa.
Kämäräisen yksi tärkeimmistä projekteista on oma jazzkvartetti Case Kämäräinen. Tämän bändin kanssa hän esittää alkuperäistä musiikkiaan ja julkaisee uutta lähes vuosittain Eclipse Musicin kanssa. Muita aktiivisia projekteja ovat New New Trio pianisti Tuomo Uusitalon, ja basisti Juuso Kasperi Rinnan kanssa.