Retro Kings svengaa ‘Over the moon’ -levyllä perinteitä kunnioittaen.
Kolmisen vuotta yhdessä soittanut mikkeliläis-mäntyharjulainen Retro Kings on ammentanut ‘Over the moon’ -esikoisalbumilleen vaikutteita swingistä, bluesista, jazzista, vanhasta rokista ja jopa lattarimusiikista luoden oman tyylikkään ja ajattoman soundinsa perinteitä kunnioittaen.
Pitkäsoiton sävellyksistä ja sovituksista vastaa pääosin viime vuonna erinomaisen oman debyyttinsä Routes To Roots julkiassut Kapa Montonen, kuten myös äänityksistä ja miksauksista. Jyrki ‘Jay’ Tulppo on säveltänyt levylle kaksi kappaletta.
Englanniksi lauletut sanoitukset ovat suurimmalta osalta Tulpon käsialaa. Bändi on myös itse tuottanut levynsä.
Lisäilmettä ‘Over the moon ‘-levylle on muutamiin kappaleisiin saatu tyylikkäillä jousisovituksilla sekä lyömäsoittimilla.
Retro Kings yhtyeessä soittavat Kapa Montonen (kitara, laulu ja taustalaulu), Jyrki ‘Jay’ Tulppo (kontrabasso, basso, laulu ja taustalaulu), Mika Mattila (koskettimet ja taustalaulu) sekä Ilkka Tiusanen (rummut).
Vierailevia muusikoita levyllä ovat Inga Laasanen (viulu), Lauri Lehto (viulu), Heikki Hotti (sello), Tiina Bolz (taustalaulu), Katja Kiukas (taustalaulu ) sekä Joni Volanen (lyömäsoittimet).
Biisit:
01. Swing your wing
02. Fine pair
03. Over the moon
04. I ain´t dead yet
05. Seasons in my life
06. Bend that wire
07. Moments in life
08. Cruise of love
09. New day
10. Perfect morning
11. Walk away
12. Let´s give it a try
www.retrokings.nettisivu.org