Jazzvokalisti ja sanoittaja Reija Lang julkaisee uuden Miehistö-kokoonpanonsa kanssa ensimmäisen suomenkielisen albuminsa Uuden Oodi.
Reija Lang Miehistön tavoitteena on luoda nykyjazzille kosketuspintaa ja kuulijoita omalla äidinkielisellä lyriikalla. Sävellyksiä yhtyeelle ovat kirjoittaneet Suomijazzin ykköskaartiin lukeutuvat Mikko Innanen, Seppo Kantonen ja André Sumelius. Yhtyeen sanoituksista vastaa pääosiltaan Reija Lang, mukana on myös Lotta Westermarckin sanoitus.
– Uuden Oodi kumpuaa Mikon, Sepon ja Andrén vahvoista sävellyksistä – tartuntapintaa hehkuvista melodioista ja mukaansa imevistä rytmikuvioista. Lähdimme Lotan kanssa sanoitustyöhön musiikki edellä – annoimme alitajunnan kuulla mitä sävellys kertoo ja synnytimme tarinoille sanallisen muodon, kuvailee Lang levyn syntyprosessia.
Kotimaisista huippumuusikoista koostuva Miehistö on viisikkona vahva tulkki: Reija Langin vokaalinen ilmaisuvoima – Heikki Tuhkasen miehekäs pasuuna – Seppo Kantosen hypnoottisesti soiva piano – Eero Tikkasen jämäkkä kontra – André Sumeliuksen suvereenit rummut. Kahdessa kappaleessa soundi-kudelmaa virittää edelleen Mikko Innasen säväyttävä fonismi.
Reija Lang Miehistö tarjoaa kuulijoilleen tuoreen näkökulman perinteiseen pianotrio plus laulaja ja puhaltaja –comboon. Pasuunan ja laulun äänialojen muodostama pehmeänsakea kontrasti pianotrion kompin kanssa herättää korvat kuulemaan uusia taajuuksia.
Uuden Oodi on koskettavasti moderni musiikin ja sanan liitto. Sen tarinallisuus liikkuu menneisyydestä kumpuavien valintojen ja muistojen sekä tulevaisuutta luotaavien toiveiden välitilassa. Ytimessä on kokemus liikkumisesta kohti jotakin uutta – vaikka suunta olisi vielä hahmottamaton. Tämän levyä eteenpäin kuljettavan uudistumismoodin kontrastoi radikaalisti levyn viimeinen kappale, joka nostaa esiin yksilön ihmetyksen nykyhetken taloudellisen ja poliittisen ilmaston tilasta.
Reija Lang lukeutuu Suomen mielenkiintoisimpiin ja arvostetuimpiin jazzlaulajiin. Hänet tunnetaan rohkeudestaan ja ilmaisuvoimaisuudestaan sekä vokalistina että sanoittajana. Lang on liikkunut 1990-luvun lopusta lähtien laajalla skaalalla jazzin kentässä – mainstreamista freehen. Hän voitti “Lady Summertime” -jazzlaulukilpailun vuonna 2002 ja oli mukana laulusolistina kun Erno Tiittasen liidaama Arricone Big Band voitti Imatra Big Band Festivalien “Vuoden Big Band” –palkinnon vuonna 2014.
Lang on sanoittanut aiemmin mm. Eric Dolphyn, Wayne Shorterin, Mal Waldronin, Alexi Tuomarilan, Ed Jonesin, Geoff Gascoynen, Mika Myllärin, Jarno Kukkosen ja Mikko-Ville Luolajan-Mikkolan sävellyksiä. Hän on julkaissut aiemmin 5 englanninkielistä albumia eri kokoonpanoilla.
Reija Lang, laulu, Heikki Tuhkanen, pasuuna, Seppo Kantonen, piano, Eero Tikkanen, kontrabasso, André Sumelius, rummut, Mikko Innanen, saksofoni kappaleissa 6 ja 7
Sävellykset ja sovitukset: Mikko Innanen, Seppo Kantonen, André Sumelius
Sanoitukset: Reija Lang, Lotta Westermarck
1. Hawkingin akkuna (Mikko Innanen-Reija Lang)
2. Joensuu (Seppo Kantonen-Lotta Westermarck)
3. Kuviolento (Seppo Kantonen-Reija Lang)
4. Takaumaa (André Sumelius-Reija Lang)
5. Uuden oodi (Seppo Kantonen-Reija Lang)
6. Auvo (Seppo Kantonen-Reija Lang)
7. Rahastus (Mikko Innanen-Reija Lang)
Reija Lang Miehistö: Uuden Oodi
Hub Productions, HP 1250095
Julkaisupäivä 27.5.2016
Huom. Julkaistaan elokuussa 2016 myös vinyylinä, HP1250098
Taiteelliset tuottajat: André Sumellus ja Reija Lang
Jakelija: Playground Music