Yksi kotimaisen jazzkentän lupaavimmista tulokkaista, Mopo, lähtee huhti-toukokuun vaihteessa kattavalle Suomen-kiertueelle uusi levy plakkarissaan. Debyyttialbumi Jee! esittelee jazzpiireissä jo tiedetyn salaisuuden: Mopolla on kaikki avaimet käsissään ottaa paikkansa maamme persoonallisimpien menestysyhtyeiden joukossa. Lähtökohtana on jazz, mutta kolmikon musiikki ammentaa vaikutteitaan mm. punkista ja “Suomen luonnosta”.
Mopo sai alkunsa vallilalaisessa kapakassa, intuition tuloksena. Yhtyeen jäsenet Linda Fredriksson (saksofonit), Eero Tikkanen (basso) ja Eeti Nieminen(rummut) perustavat trion ilmaisun luontevan ja hedelmällisen yhteyden löytymiselle. Mopon keikkaesiintymisiin liittyvä ainutlaatuinen kommunikaatio jäsenten kesken perustuu trion kykyyn etsiä suuntia musiikkiinsa toisiinsa luottaen. Musiikillisten liitosten lisäksi myös ystävyys on keskeisessä roolissa soundin kehityksessä, joskin kääntöpuolena Mopo-kolmikon mukaan ovat “tappelut, joissa lavallakin saatetaan viskellä toisiamme soittimilla”. Edellinen selittää osaltaan yhtyeen energisyyden harvinaisen luontaista laatua. Mopon potentiaali on huomattu jo mm. Young Nordic Jazz Comets -yhtyekilpailussa, jossa bändi valittiin edustamaan Suomea yhteispohjoismaisen yhtyekilpailun finaaliin 2011.
Nyt julkaisunsa saava Mopon debyyttialbumi edustaa jazzissa usein tavoiteltua hetken magiikkaa parhaimmillaan. Kallio-Kuninkalassa taltioiduissa sessioissa myös studioyleisöllä oli mahdollisuus olla osana uuden musiikin luomista, kuten käy ilmi esimerkiksi vauhdikkaasti ryöpsähtelevällä kappaleella Metsärukkanen. Mopon soundin laajuus käy ilmi mainiosti balladi-henkisen Jäähyväislaulun myötä. Keikoilta tuttu yllätyksellisyys on läsnä myös levyllä.
Mopon yhdeksän esiintymisen kiertueelta on lupa odottaa spontaaniutta, energisyyttä ja klassikkofraasin mukaan “vauhtia ja vaarallisia tilanteita”. Erityisesti lavalla Mopo heijastelee kantavaa ideaansa yhtenäisestä jazz-yhtyeestä, joka kehittää ilmaisuaan rauhallisesti kypsytellen kaikkiin jäseniinsä ja myös yleisöönsä nojaten. Yhtyesoiton dynamiikka on korkealla Mopon tärkeysjärjestyksessä.
Bändi itse kuvailee ilmaisuaan seuraavasti: “Mopo on yhdistelmä huumoria, vauhtia, haikeutta, synkkyyttä, kepposia ja anarkiaa”.
Osaa tulevista esiintymistä värittää kuvittaja Anna Tahkola, joka on ollut mukana suunnittelemassa myös Mopon tuoreen albumin kannet. Mopon musiikki herää eloon Tahkolan piiroksissa, jotka syntyvät livenä samanaikaisesti musiikin kanssa. Tahkolan instrumenttina on kynä ja hän kertoo kuviensa olevan “vakavia ja hauskoja kuten Mopon musiikki”.
MOPO
Jee!
TEXCD 116 (CD); TEXLP 116 (LP)
BIISILISTA:
01. Mokkula 01:30
02. Metsärukkanen 04:14
03. Jäähyväislaulu 06:15
04. Hullun valssi 03:56
05. Liskojen yö 04:55
06. Pappatunturi 01:14
07. Vesiklosetti 02:41
08. Meikän kissa 02:24
09. Totaali 04:48
10. Kaukokaipuu 05:31
Mopo kiertueella huhti-toukokuussa 2012:29.4. Jazz ‘n Jam, Malmitalo, Helsinki
02.5. Ravintola Torvi, Lahti
03.5. Wanha Kasino, Savonlinna
04.5. Teatteriravintolan terassi, Joensuu
05.5. Poppari, Jyväskylä
06.5. Kimara, Keuruu
07.5. Monk, Turku
09.5. Kulttuurikahvila Hertta
12.5. Liberte, Helsinki
13.5. Bar SoHo, Porvoo