Mikko Pettinen julkaisee debyyttilevynsä 2Happy 10.5. Soulin ja funkin perinnettä kunnioittava albumi sisältää vaikuttavan kaartin jazzin ja soulin ykkösnimiä.
Levyn videotraileri on katsottavissa osoitteessa: http://youtu.be/vmLVMUGrVYk
Yhtye Happy People sisältää häikäisevän kaartin suomalaisen jazzin ja soulin ykkösnimiä, vierailijana levyllä kuullaan Redramaa sekä mm. Club For Fivesta tuttua Eeppi Ursinia. Sibelius-Akatemiasta valmistunut, bändin luotsaaja trumpetisti Mikko Pettinen on tehnyt pitkän uran eri soul- ja funk-yhtyeissä sekä mm. UMO:ssa.
2Happy ponnistaa suomalaisuudestaan huolimatta soulin ja funkyn juurilta. Rehellinen ja vastustamattomalla svengillä etenevä musiikki saa nimensä mukaisesti kuulijan puolelleen. Funkyn lisäksi sävellykset sisältävät vaikutteita jazzista, levyllä kuuluu myös taustakuoro sekä vaikuttava torvi- ja jousisektio. Albumi kunnioittaa lajin perinnettä, mutta päivittää sitä omaääniseksi, Pettisen henkilökohtaisesta musiikkifilosofiasta nousevaksi rytmimusiikiksi.
– 2Happy on unelmieni täyttymys, sekä soolodebyyttini. Levyllä halusin palata alkuperäisen intohimoni, soul-musiikin, pariin ja ilmaista itseäni monipuolisesti: tuottajana, säveltäjänä, muusikkona ja vokalistina. Albumi on täynnä häikäiseviä muusikoita sekä henkilökohtaisia ystäviäni, joista useiden kanssa olen soittanut yli 15 vuotta, Pettinen sanoo.
Mikko Pettinen kuuluu Suomen osaavimpiin jazztrumpetisteihin. Hänet muistetaan MP4-yhtyeestään, jonka debyyttialbumi Central Playa (Impala) ilmestyi vuonna 2004. Levy oli ehdolla Jazz-Emman saajaksi, ja Jazzrytmit-lehden äänestyksessä kriitikot valitsivat sen vuoden parhaaksi jazzlevyksi. Pettinen sai vuonna 2001 toisen palkinnon nuorille solisteille tarkoitetussa Carmine Caruso International Jazz Trumpet -kilpailussa Renossa Yhdysvalloissa. Hän on esiintynyt lukuisissa kokoonpanoissa ja tehnyt monipuolista uraa eri musiikkilajien parissa, mm. vieraillut Jimi Tenorin livekokoonpanossa sekä Palefacen, Redraman, Asan ja Anssi Kelan levyillä. Lisäksi hän on Axl Smithin livekokoonpanon jäsen.
Mikko Pettinen & Happy People
Mikko Pettinen laulu, koskettimet, trumpetti, flyygelitorvi
Janne Halonen kitara, vokaalit. Sampo Tiittanen sähkö- ja kontrabasso, Toni Porthén rummut, William Suvanne saksofoni, Janne Toivonen trumpetti, Antti Rissanen pasuuna, Linda Fredriksson baritonisaksofoni
1. Dim the Lights (Here We Go)
2. Too Happy
3. Deeper and Deeper
4. Take Me as I Am
5. Got to Sing
6. Making My Way
7. Moment of Funk
8. Stuck on That
9. Open Pages
10. No Greater Solitude
11. Climate Change (Feat. Redrama)
12. 15 Days
13. Same Horizon (Feat. Eeppi Ursin)
Kaikki sävellykset ja sovitukset Mikko Pettinen.
Konsertit:
30.5. Koko Jazz Club, levynjulkistuskeikka, Helsinki
29.6. Imatran Big Band festivaali, Imatra