Jussi Fredrikssonin trio julkaisee pitkään kypsytellyn esikoisalbuminsa.
Pianisti Jussi Fredrikssonin johtama trio on toiminut samalla kokoonpanolla jo 11 vuotta. Yhdessä päivässä syksyllä 2006 levytetty esikoisalbumi Tidewaters esittelee yhteen hioutuneen ja vahvasti keskinäiseen improvisaatioon nojaavan kokoonpanon.
Nuoren jazzsukupolven edustajista koottu trio kunnioittaa perinteitä uskomalla pitkäjänteisen yhteissoiton voimaan.
Odotetun esikoisalbumin tunnelma vaihtelee räjähtävästä improvisoinnista jopa meditatiivisiin äänimaisemiin. Yhden päivän aikana soitetulla levyllä on vahva livekonsertin tunnelma.
– Levy on äänitetty viisi vuotta sitten, ja musiikki on ajankuva bändin yhdestä luomisvaiheesta. Lukuisissa konserteissa musiikki on jo saanut aivan uuden muodon, joten kappaleiden lähtöpisteeseen ei ole paluuta kuin Tidewaters-albumia kuuntelemalla, Fredriksson sanoo.
Trion musiikissa kohtaavat Amerikan ja skandinaavisen jazzin perinteet. Ilmaisussa voi kuulla vaikutteita niin amerikkalaisten pianistien kuten Herbie Hancockin ja Keith Jarrettin kuin myös pohjoismaisempaa sointia edustavien ruotsalaisten Bobo Stensonin tai Esbjörn Svenssonin soitosta.
Jussi Fredrikssonin lisäksi yhtyeessä soittavat kotimaisen nuoren jazzin kysytyimpiin muusikoihin kuuluvat basisti Ville Herrala ja rumpali Ville Pynssi. Saksofonisti Jussi Kannaste kuuluu trion vakinaisiin vierailijoihin.
“Erityisesti Fredriksson onnistui kaappaamaan kuulijan korvan Esbjörn Svenssonin tyylisillä lyyrisillä pelkistyksillä.”
– Jukka Hauru, Young Nordic Jazz Comets Suomen finaalista HS 12.5.2004
Jussi Fredriksson (s. 1980) kuuluu Suomen kiinnostavimpiin nuoriin jazzpianisteihin. Sibelius-Akatemialta valmistunut Fredriksson on esiintynyt ympäri maailmaa mm. Jukka Perkon, Severi Pyysalon, Eero Koivistoisen, Jerry Bergonzin ja Tim Hagansin kanssa sekä soittanut mm. Umo Jazz Orchestran ja Norrbotten Big Bandin riveissä. Jussi Fredriksson Trion lisäksi Fredriksson johtaa yhtyeitä Busy Turtles, Fredator ja Reactor-5.
Ville Herrala (s. 1979) on opiskellut Sibelius-Akatemiassa opettajinaan mm. Ape Anttila, Christian Spering ja Matt Penman. Suomalaisten jazzyhtyeiden vakiokasvoihin kuuluvaa Herralaa voi kuulla mm. Plop- ja Tokka-yhtyeiden sekä Jukka Perko Streamline Jazztetin riveissä.
Ville Pynssi (s. 1978) on noussut nopeasti Suomen rumpalien kärkikaartiin. Sibelius-Akatemialla opiskellut Pynssi on esiintynyt monipuolisesti eri yhtyeiden ja muusikoiden, kuten Phil Markowitzin, Severi Pyysalon, Jukka Perkon, Jukka Tolosen, Katri Helenan ja UMOn kanssa.
JUSSI FREDRIKSSON: TIDEWATERS
1.Tidewaters / 2. Bingo / 3. Ylletröja / 4. Confusion / 5. Häräytys / 6. The Old Country
(Jussi Kannaste, saksofoni: 1, 2, 5)
Julkistuskeikka
to 1.12. klo 19.00. Koko Jazz, 12/7 €
Koko-teatteri (Siltavuorenranta 18, Helsinki)