Dalindèon kolmas albumi on saanut inspiraationsa Helsingin Kallion kaupunginosasta.
Helsinkiläinen Dalindèo-yhtye julkaisi odotetun kolmannen levynsä “Kallio” Suomen Musiikki -levy-yhtiöllä. Albumi sisältää säveltäjä-kitaristi Valtteri Pöyhösen Kallion, sen paikkojen, ihmisten ja tarinoiden inspiroimaa 2000-luvun jazzia. Vaikutteita on haettu lisäksi mm. surf-musiikista, vanhan ajan iskelmästä ja balkan-melodiikasta.
Dalindèo julkaisi esikoislevynsä vuonna 2007 ja on siitä asti ollut suomalaisen jazzin kärkitekijä. Pöyhösen johtama helsinkiläissekstetti on kerännyt mainetta perinteitä kunnioittavana, mutta kuitenkin yhtäaikaisesti rajoja rikkovana liveyhtyeenä, oman genrensä musiikillisena edelläkävijänä. Dalindèon musiikille olennaista ovat tanssittavuus, vahvat melodiat ja elokuvalliset tunnelmat.
Kolmas levy laajentaa yhtyeen soundia jazzista suoraviivaisempaan ja kitaravetoiseen surf-henkisyyteen. Lähtökohtina sävellyksissä soivat salakapakkojen savuisuus, vanhan swing-jazzin nurja puoli sekä 1950-luvun suomalaisen tangon melankolia.
“Helsingin Kallio on kansainvälisestikin erityinen kaupunginosa tunnelmansa ja paikkojensa vuoksi. Monesti on helpompaa inspiroitua matkoilla tai poissa kotoa, mutta tällä kertaa halusin katsoa lähemmäs, ja näinkin itselleni tutun paikan kauneuden ja monimuotoisuuden. Jokaisella suurella kaupungilla on oma Kallionsa: Pariisissa se on Belleville, Berliinissä Neukölln ja Ouagadougoussa Gounghin. Kallio ei olekaan välttämättä fyysinen paikka, vaan mielentila”, Valtteri Pöyhönen sanoo.
Lähes 10 vuotta yhdessä soittaneen Dalindèon kokoonpano on edelleen sama: Valtteri Pöyhönen, saksofoni Pope Puolitaival, trumpetti Jose Mäenpää, basso Pekka Lehti, rummut Jaska Lukkarinen ja perkussiot Rasmus Pailos. Yhtyeen synergia musiikkinsa soittamiseen ja esittämiseen on hioutunut tavalla, jolla yleisö tavoitetaan genrerajoista riippumatta.