Magnus Broo on ehdottomasti persoonallisen äänen omaava ruotsalainen trumpetisti, joka soittaa mm. tunnetussa ruotsalais-norjalaisessa Atomic-yhtyessä, Stockholm Jazz Orchestrassa sekä johtaa omaa kokoonpanoaan. Trion jäsenet Antti Lötjönen ja Ville Pynssi ovat ehdottoman kysyttyjä muusikoita, joilla on selkeä kuva omasta musiikillisesta äänestä. Levyllä soittaa myös rumpali Olavi Louhivuori, joka soittaa mm. puolalaisen trumpetistin Tomasz Stankon yhtyeessä.
Yhtyeen materiaalin voi luokitella moderniksi mainstreamiksi, joka ei ole sidottu liian tiukkaan lokeroon- siinä on kaikuja sekä pohjoismaisesta lyyrisyydestä että amerikkalaisesta rytmisemmästä jazzista. Oman leimansa sävellyksiin on tuonut Rissasen mielenkiinto klassisen musiikin repertoaariin. “Kappaleitteni tulkitsemiseksi tarvitsin kaksi täysin erilaista solistia- lyyrisen Margitzan ja vapaamman äänen omaavan Broon.
Halusin myös käyttää erilaisia kokoonpanoja lisätäkseni vaihtelevuutta- duoa, trioa, kvartettia ja kvintettiä. Joillakin levyn kappaleilla käytin kahta rumpalia sointivärin laajentamiseksi”, Rissanen kertoo. Beautiful Anxiety julkaistiin USA:ssa ja Suomessa marraskuussa 2009. Levyltä on valittu kappale Come Hear Finland 2010- kokoelmalevylle suomalaisen musiikin markkinoinnin edistämiseen.
Aki Rissanen (s.1980) on opiskellut Kuopion Konservatoriossa, Conservatoire Superiour de Musique:ssa Pariisissa ja Sibelius-Akatemian jazzosastolla Helsingissä, mistä hän on valmistunut musiikin maisteriksi vuonna 2009. Vaikkakin Rissanen omaa klassisen pohjakoulutuksen, hänen mielenkiinto on aina ollut jazzissa ja improvisoidussa musiikissa. Pianon soittoa hän on opiskellut mm. Markku Hyvärisen, Jouni Kurosen, Jukkis Uotilan, Jarmo Savolaisen, Kirmo Lintisen, Hervé Sellinin sekä John Taylorin johdolla. Rissanen on julkaissut omalla nimellään kolme levyä ja ollut mukana viidellätoista. Rissanen esiintyy monien kotimaisten yhtyeitten kanssa, joista mainittakoon UMO Jazz Orchestra, Verneri Pohjola Aurora, Reactor-5 ja Jussi Lehtonen Band. Lisäksi hän soittaa kansainvälisissä yhtyeissä White Light, Belfin Quartet ja Thalassa.
Yhteistyötä hän on tehnyt Rick Margitzan, Magnus Broon, Randy Breckerin, Jim Beardin, Ingrid Jensenin, Lenny Pickettin, Mats Gustafssonin, Juhani Aaltosen, Pekka ja Verneri Pohjolan, Sten Sandellin, Barry Guyn sekä Bill Watrousin kanssa. Rissanen on menestynyt kansainvälisissä kilpailuissa, mm. kansainvälisessä soolopianokilpailussa Sveitsin Montreuxissa vuonna 2004 voittaen toisen palkinnon sekä Pariisissa Ranskassa vuonna 2006 saaden solistipalkinnon sekä yhtyeen ohjelmistopalkinnon.
Pentti Ronkainen arvioi Suomijazz.com:issa: “Pianisti Aki Rissanen lataa tiskiin monipuolisen ja ehdottomasti vuoden upeimpiin kuuluvan kotimaisen jazzlevyn. Tässäpä mainio esimerkki siitä miten jazz taidemusiikkina voi kohdata yhtyesoiton svengin. Rissasen perustriossa soittavat basisti Antti Lötjönen ja rumpali Ville Pynssi, mutta osassa tämän levyn kappaleista rummut hoitaa Olavi Louhivuori. Lisäksi Rissanen on saanut mukaan erinomaiset ulkomaiset vieraat. Tenorisaksofonisti Rick Margitza maalailee lyyrisiä kolmella kappaleella. Hulvaton trumpetisti Magnus Broo poksahtelee, räjähtelee ja turahtelee kahden biisin vierassolistina.
Vieraat ovat siis tyystin erilaisia, ja yhtä lailla vaihtelevaa ja värikästä on Rissasen säveltämä musiikki. Myös riisutuin yhtyeversio, eli pelkkä pianotrio toimii erinomaisesti. Rissasen asketismi iskee aivan yhtä kovaa kuin ekspressionistinen kolorismi toisaalla. 4,5 tähteä. 22.12.2009″
“Pianisti Aki Rissasella on säkenöivä kyky väläyttää sooloissaan jotain teknisesti tai taiteellisesti sykähdyttävää” Jukka Hauru, Helsingin Sanomat, 17.1.2010
Lue meidän arvostelu