CDZW02
Tämä on sähköistä äänentoistoa virtuaalimaailmassa. Tällainen tunne minulle tulee ensimmäiseksi mieleen, mutta hyvinkin positiivisessa mielessä. Kone toimii päättäväisesti ja viestittää meille jotain ulkoavaruudesta. Ensivaikutelma oli heti kiinnostava. Ihmettelin, että mitä tämä on ja minkä maalaista. Levyn kansi on vaikeasti luettavissa, mutta kun sitä tarkemmin alkoi tutkia, niin ihan supisuomalaista tavaraahan tämä levy näyttäisi olevan. Loppujen lopuksi kannesta saa kuitenkin irti kaiken oleellisen yhtyeestä, jos nyt yhtyeestä voidaan puhua.
Tämä on oikeastaan yhden miehen, Oskari Savisalon, projekti. Hän on kolmikymppinen kitaristi, joka on viime aikoina vaikuttanut lähinnä rock bändien basistina. Hän soittaa myös muita instrumentteja. Tässä on lähdetty selvästi hakemaan jotain uudenlaista sisältöä perinteiseen jazzmelodiaan. Se onkin löydetty uudella mielenkiintoisella tavalla, jazzmusiikki on puettu ikään kuin uuteen takkiin. Eikä mielestäni yhtään hassummalla tavalla. Albumi on viihdyttävällä tavalla tuotettua psykedeelistä musiikkia.
Oskari itse soittaa levyllä kitaran ja basson lisäksi klarinettia, haitaria ja sähköurkuja eri kappaleissa. Rummuissa on Miska Simanainen ja lisäksi kappaleessa “Shiness” Anna Tallgren soittaa saksofonia. Soitosta saa sen mielikuvan, että se olisi toteutettu koneellisesti, mutta itse asiassa vain “Recycle” kappaleen rumpujen ääni on tuplattu ja rumpuraitoja on eri kappaleissa sämplätty osittain. Tämä on musiikkia, jota on oikein mukava kuunnella. Voisi sanoa, että tämä on hyvän mielen musiikkia, mikä rauhoittaa. Ja, huomatkaa, että tämän aivot ottavat vastaan helposti ilman komplikaatioita. (JKi)
Oskari Savisalo; sävellykset, kitara, basso, klarinetti, haitari, sähköurut, Miska Simanainen; rummut, Anna Tallgren; saksofoni kappale 6,
Äänitys on aloitettu 2004, mutta siitä on levylle päätyneet vain kappaleet 5 ja 7, muut kappaleet on äänitetty vuosien 2006 – 2007 aikana. Tuotanto, miksaus, ja masterointi Oskari Savisalo, julkaistu 2008.
01. Minobender 5:09
02. Funktional Thought 6:40
03. White lie/Black Inside 4:47
04. Recycle 5:19
05. Silently 3:25
06. Shiness 3:41
07. Delivering Flow 4:48
08. Routines For Nothing 4:28
09. Ever Sleepin’ Soul 4:09
10. Need 4:31
Kaikki kappaleet ovat Oskari Savisalon sävellyksiä