Heart of the Matter
ACT MUSIC + VISION ACT 9535-2
Wolfgang Haffner aloitti rumpujen soiton jo pikkupoikana ja nykyään hän on ehkä tunnetuin saksalainen lyömäsoittaja. Hän on vuosikymmenten saatossa ollut kysytty studiomuusikko erilaisissa projekteissa ja on soittajana ollut mukana noin 400 äänitteellä. Hän on ehtinyt olla uransa aikana monien kansainvälisten tähtien taustalla rytmittäjänä, kuten Chaka Khan ja Nils Landgren. Hän on soittanut lähes kaikkien merkittävien saksalaisten pitkänlinjan jazzmuusikoiden kanssa. Edesmenneen Albert Mangelsdorffin yhtyeessä hän ehti soittaa lähes 20 vuotta. Vuosina 1989-2000 hän oli mukana erityisesti fuusio- ja freejazzin piireissä tunnetussa Klaus Doldingerin Passport yhtyeessä.
Uusimman ACT-yhtiön kautta pari kuukautta sitten ilmestyneen levynsä Heart of the Matter jälkeen häntä voitaneen perustellusti pitää monipuolisena musiikin vaikuttajana, ei vain rumpalina. Sen verran tyylipuhdasta “tavaraa” levy sisältää, että häntä voidaan pitää yhtäkaikki merkittävänä säveltäjänä ja sovittajana. Viiden kuuden vuoden aikana Haffner on levyttänyt monta albumia omissa nimissään, mutta ne ovat olleet enemmän pienillä kokoonpanoilla tehtyjä. Muutto Ibizalle vuonna 2010 mahdollisti tauon pitämisen hektisistä keikkakiertueista. Uusi ympäristö antoi myös tilaa ladata akkuja uudella ilmeellä. Hän sai uutta virtaa ja intensiteettiä säveltämiselle. Se merkitsi tavallaan uutta “kotiinpaluuta” ja avasi samalla uuden kappaleen hänen säveltämistyössään.
Tuloksena oli tämä levy, missä mukana on iso joukko soittajia hänen ympärillään. Peruskokoonpanossa on 6 soittajaa ja 3 soittajan torvisektio sekä 7 vierailevaa artistia, jotka esiintyvät erikseen eri kappaleilla. Äänimaailma on myös kuin ison orkesterin tuottamaa, kaunista ja elävää, rytmisesti hyvin rullaavaa. Kymmenen kappaleen kokonaisuuteen mahtuu mukaan Haffnerin omien sävellysten lisäksi kaksi vierasta teosta, Lionell Richien Hello ja Artie Butlerin Here’s to Life. Haffner on löytänyt oikeanlaisen sävelen töilleen. Hänen tahdinmääritys taustalla on rehellisen pidättelemätöntä, se kuuluu mukavasti läpi, mutta ei missään mielessä ole hallitseva, vaan määrätietoisen keskittynyttä ja täsmällistä. Tuloksena on mainion sielukasta tekemistä, hyvää groovejazzia lämmitettynä ripauksella hempeää latinomaustetta.
Heart of the Matter on täysipainoisen linjakas levykokonaisuus. Siinä on ajattomuutta, laaja-alaista kokonaisnäkemystä, siitä huokuu tietynlaista yksinkertaisen selkeätä vaivattomuutta. Haffnerilla on kirkas näkemys siitä, minkälaista ison orkesterin jazztulkintaa hän haluaa esittää. Sitä on ilmiselvästi syvällisesti pohdittu, sitä mallia on harkittu ja mietitty vahvalla tunteella ja omalla näkemyksellä. Kappaleet ovat siistin taiteellisia, melko hitaita, mutta samalla melodisesti rikkaita ja täyteläisiä. Niissä on mehevän elimellistä ja ihmisläheistä kosketusta sekä avaruudellista tilaa kuulijan lähestyä omalla mielikuvituksellaan. Heart of the Matter on viihteellisesti miellyttävän tuore äänite. Voisin kuvitella sen kelpaavan ainakin jazzmusiikin ystäville laidasta laitaan. (JKi)
Wolfgang Haffner: rummut, ohjelmointi, taustalaulu, Dominic Miller: akustinen- ja sähkökitara (6), Sebastian Studnitzky: trumpetti, kosketinsoittimet (7, 8, 10), taustalaulu, Eythor Gunnarsson: Fender Rhodes, piano ja syntetisaattori, Nicolas Fiszman: basso, Bruno Müller: sähkökitara (1, 3, 8), Vierailevat muusikot: Götz Alsmann: harmonikka (5), Till Brönner: flyygelitorvi (9), Magnus Lindgren: klarinetti (2), Chuck Loeb: sähkökitara (6, 9), Thomas Quasthoff: laulu (8), Céline Ruhdolph: laulu (2), Shovell: laulu (3), erkussiot (3, 6), Torvisektio: Norbert Nagel: alttosaksofoni, alttohuilu, huilu ja klarinetti, Mark Wyand: tenorisaksofoni, huilu ja klarinetti, Sören Fischer: pasuuna.
Äänitys: Clemens Matznick ja Conrad Hensel, Hansa Studio Berlin, 9 – 11. tammikuuta 2012, lisäys La Luz, Ibiza & Studio 406, Lanzarote. Miksaus: Wolfgang Haffner, La Luz, Ibiza. Masterointi: Peter Heider, Purecuts. Tuotanto: Wolfgang Haffner ja Sebastian Studnitzky. Kannen suunnittelu: Paul Hosking, “Rorschach Prtrait (red)”, taiteilijan luvalla. Julkaistu: 26.10.2012.
01. Nacho (Wolfgang Haffner) 6:08
02. Bing (Wolfgang Haffner) 7:07
03. Luna (Wolfgang Haffner / Andrew Lovell) 5:56
04. Dom (Wolfgang Haffner) 6:30
05. Between A Smile And A Tear (Wolfgang Haffner) 5:06
06. Leo (Wolfgang Haffner) 7:09
07. Hello (Lionel Richie) 4:17
08. Melodia del viento (Wolfgang Haffner) 4:12
09. Here’s to Life (Artie Butler) 5:52
10. Island Life (Wolfgang Haffner) 4:59