Näinä päivinä
Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään, totesi ammoinen sanalasku. No, jos sitä noudatettaisiin nykybuumin mukaisissa iskelmien uudelleen lämmittelyissä, niin jo vain olisi rutolti puolisokeita eli sokeita kanssaeläjiä. Toinen sanalasku taas totesi, että vanhassa vara parempi. Se pätee nasakasti aiankin tällä levyllä, jossa on sotkettu keskenään tuttua viime vuosisadan puolivälin iskelmää että djangoilua… siis mustalaisvirtuoosi Django Reinhardtista alkunsa saanutta tyylisuuntaa.
Jotenkin siis yhtälö, joka ennakkoon hieman kummastutti. Kummastusta lisäsi laulusolistisuus. Ja kun nämä kaikki elementit pistettiin yhteen ja istahdetiin kotisohvalle, niin syntyi kokonaisuus… tai lämminhenkinen musiikillinen kotonaisuus. Ei mikään liian loppuun asti hinkattu priimatuote, vaan messevän letkeä mustalaisjatsituokio valkolaisella laulusolistilla. Parodiaa, vaiko totisinta totta…
Niin tai näin, allekirjoittaneen otsarypyt oikenivat. Stressi laukesi. Mieli raukesi… hyvä mieli täytti pääkopan, valuttaen tuntojaan koko ruhoon. Leppoisuus rentoutti kuuntelemisen ymmärrystä… antaa mennä vain…
Tämän levyn syyllinen, tamperelainen trio Wanha Swengi on perustettu 2008. Mustanmakkaran ja djangoilun yhteeensovitus on onnistunut erinomaisen makoisasti. Nyt liikutaan jazzin alueella, jota tiukkapipot pitävät suoranaisena ränkytyksenä. Ala-arvoisena sellaisena… mutta pitäkööt, sillä tällaista kodikkaan maukasta nostalgistamenoa ja meininkiä saa harvoin nautittavakseen. Aivan kuten kotitekoista pullaakin…
Yhtymän muodostavat musiikin pitkäaikaiset ammattilaiset vokalisti-kitaristi Tuomas Lehto, kitaristi Tomi Kettunen ja läskibasisti Kyösti Aalto. Soitanto kulkee melodisen hallittuna ja mukaansa kietaisevana. Luonnollisen kulkevana ja letkeänä…
Tuomas Lehdon vokalisointi on… niin se on jotain merkillista… yhtäaikaa erinomaisen hyvää ja maukasta, toisaalta ripaus parodiaa ja sopuisaa falskiutta. Muistattehan eestilaisen Mart Sandersin, joka vanhojen biisien tulkinnoillaan sai suomalaiset polvilleen… tässä Lehdon vokalisoinnissa on sielultaan paljon samaa hypnotiaa. Monin paikoin hänen tulkinnoissaan on suomalaisten lavatähtien alkuvoimaa… Pispalaan hyytynyttä Olavi Virtaakin…
Kaikenkaikkisesti tuo Lehdon laulu kuitenkin kruunaa omalaatuisuudessaan bändin hienon soitannan. Jo vain pelittää…
Kitaran kanssa Lehto klaaraa mainiosti niin komppi- kuin soolosoitannotkin. Aivan samaa kehulinjaa noudattaa kitaristi Kettunen. Herrojen työstö toimii tarkasti kuin sveitsiläinen kello. Luontaisuus, letkeys ja rentous antavat aitoa hotclubimaista fiilistä. Oikeaa djangoilun perussielua.
Basisti Aalto jumputtelee tummaa tahtiaan aistikkaasti tukien kitarakaksikkoa pehmeän tanakasti. Täydentäen kokonaisuuden muikeakasi kuunteluhetkeksi. Todelliseksi mustalaisswingiksi…
Hyvän soitannon ja omalaisensa laulannan lisäksi tämän levyn suurin valtti on sen leppoisuus… hyvänmielen tuonti tähän hetkeen, nykypäivän yhteiskuntaan ja sen elämän sekoiluun…
Jos teistä löytyy vielä inhimillisyyttä ja kykyä nauttia elämästänne, niin tämä levy täydentää olemassaolonne olotilaa. Tosikot ja kaikkitietävät voivat kiertää levyn kaukaa, etteivät vain saisi tartuntaa… hyvänolontunteeseen ja rentoutumiseen. (OR)
Tuomas Lehto kitara, laulu, Tomi Kettunen kitara, Kyösti Aalto kontrabasso
Äänitys ja miksaus Tuomas Lehto / Studio Suojala
Masterointi Jussi Alanko / Be Pop Studio
Tuotanto Wanha Swengi
1. Kaiken saat (Seymour Simons / Erkki Ainamo) 3:56
2. Hopeinen kuu (Gualtiero Malgoni / Reino Helismaa) 3:14
3. Sua lemmin kuin järjetön mä oisin (William Best / Olavi Virta) 4:31
4. Näinä päivinä (Shelton Brooks / Reino Helismaa) 3:03
5. Viitta vaille kaks (Henry Aaltonen) 2:39
6. Kylmä rakkaus (Erik Lindström / Reino Helismaa) 5:10
7. Kaksi kitaraa (Traditional / Reino Helismaa) 3:55
8. Kuiskaten (Coburn & Roses & Schonberger / Sauvo Puhtila) 4:17
9. Onni, jonka annoin pois (Toivo Kärki / Reino Helismaa) 3:37
