Tabligh
CUNEIFORM RECORDS Rune 270
Ishmael Wadada Leo Smith aloitteli kouluaikana soittelun paikallisissa marssibändeissä. Hänen kiinnostuksensa improvisoituun musiikkiin heräsi jo kolmetoistavuotiaana ja sittemmin hän onkin vaikuttanut vahvasti avantgarden ja freen piireissä. Hän on kouluttanut itseään myös eri maiden kansallisiin musiikillisiin erityispiirteisiin ja sitä kautta yhdistänyt maailman musiikkia jazziin. Hän on kehittänyt omanlaisensa musiikillisen teorian, mitä hän itse kutsuu nimellä “Ankhrasmation”. Wadada nimen hän otti käyttöön 1980-luvulla käännyttyään rastafariksi.
Vuonna 1998 julkaistu “Yo Miles” oli kunnianosoitus Miles Davisin musiikille ja “Sky Garden” vuodelta 2004 oli jatkoa tälle sarjalle. Nämä aikaisemmat äänitteet osoittavat selkeästi Smithin erityisen kiinnostuksen Miles Davisin musiikin ymmärtämiseen. “Tabligh” jatkaa samalla linjalla, vaikka koko levy onkin Smithin omaa sävellystuotantoa. Jos en olisi tiennyt kuka soittaa, niin heti ensi sävelet kuultuani olisin arvaillut soittajan olevan Miles Davis. Vaikka Smith toimii selkeästi johtajana, yhteistyö toimii syvällisen tarkasti kuin kello. Kvartetin työskentely on harvinaisen tasapainoisen kypsää ja ammattitaitoista. Soittajat tuntuvat ymmärtävän toisiaan täysin. Kappaleet ovat rakenteellisesti melko mollivoittoisia tunteenpurkauksia, mutta Smithin trumpetti härnää välillä voimakkaasti ääniskaalan ääripäitä.
Pianisti Vijay Iyer, basisti John Lindberg ja rumpali Shannon Jackson tuntuvat omaavan erinomaisen kyvyn lukea Smithin väsymättömän mielikuvituksellista seikkailua. He saavat myös vaikuttavan paljon soolotilaa. Erityisesti Vijay Iyerin, välillä virtuoosimaiseksi äityvä pianotyöskentely, pääsee oikeuksiinsa. Jacksonin rummutus kiihtyy välillä vahvasti punaiselle alueelle räjähtävin “anna palaa” lyönnein. Levyn nimikkokappaleessa kaikkien soolot toimivat hienosti ja soittajien interaktiivisuus on häkellyttävää, se on kuin kissa ja hiiri leikkiä. Tätä pitää kuunnella hartaudella ja keskittyneesti, sillä ääniskaala siirtyy välillä lähes hiljaisuudesta äkkiarvaamatta räjähtävään rypistykseen. (JKi)
Wadada Leo Smith; trumpetti, Vijay Iyer; piano, Fender Rhodes ja syntetisaattori, John Lindberg; basso, Shannon Jackson; rummut
Liveäänitys, RedCat, Los Angeles, CA, “CalArts Creative Music” festivaalien aikana 2005, äänittäjä Miriam Kolar. Miksaus, Jeff Evans, Zircon Skye Production, Ojai, CA. Masterointi, John Golden, Golden Matering, Ventura, CA. Tuotanto, Wadada Leo Smith. Kuvat Scott Groller ja Prashant Bhargava, taiteellinen suunnittelu, Bill Ellsworth
- Rosa Parks 16:14
- DeJohnette 13:53
- Caravan of Winter 8:36
- Tabligh 24:34
Kaikki kappaleet ovat Wadada Leo Smithin sävellyksiä