Meet Me At The Movies
ACT 9827-2
Jo otsikkokin sen kertoo: kyse on elokuvista. Tai tarkemmin sanoen elokuvamusiikista, jota on eri lähteistä kasannut kokoon leffafriikiksi tunnustautuva ruotsalaislaulaja Viktoria Tolstoy (kyllä, kaukaista sukua eräälle Leolle).
Skaalat, niin ajallisesti kuin säveltäjienkin suhteen ovat laajat. Eri vuosikymmenillä kiikutaan Charles Chaplinin Nykyajasta (Smile, 1936) ja klassikkojen klassikosta Casablancasta (As Time Goes By, 1942) aina 2000-luvun puolelle. Tuoreempaa filmituotantoa edustaa mm. tanskalaisen ”pahan pojan” Lars von Trierin Dancer In The Dark (2000).
Usein elokuvasäveltäjät jäävät yleisölle tuntemattomiksi, vaikka leffateemoista kehittyy silloin tällöin – aika useinkin itse asiassa – suuria hittejä. Niinpä tässäkin kattauksessa esiintyy (hittibiiseistä huolimatta) suurelle yleisölle outoja nimiä. Mutta tunnettuja myös, kuten Chaplin, Clint Eastwood, Björk ja Annie Lennox.
Tolstoy nappaa kuulijansa otteellaan tukevasti kiinni heti alusta asti. Hänen versionsa ei häpeä pätkääkään (pikemminkin kenties päinvastoin) Bagdad Café -elokuvasta tutun Calling Youn alkuperäisesitykselle. Jo tässä kohtaa on miellyttävää huomata miten Tolstoyn laulutapa ja tulkinta ovat mukavasti kypsyneet vuosien saatossa. Plussaa myös erikoisvieras Nils Landgrenin pasuunasoololle.
Hyvä musiikki jatkuu As Time Goes Byn kera. Tällä kertaa plussapisteet soolotyöskentelystä pärähtävät Pohjanlahden itäpuolelle. Iiro Rantala soittaa makoisan ja perustunnelman ytimeen pureutuvan maltillisen pianosoolon (ei muuten jää ainoaksi Rantalan tarjoamaksi makupalaksi tällä levyllä). Sadoin eri tavoin hinkattu teema puree edelleenkin. Tolstoyn ja kumppanien versio ei kalpene edeltäjiensä joukossa.
Kitaristi Krister Jonssonin johtaman perustrion jäsenet ovat soittaneet Tolstoyn kanssa useita vuosia. Niinpä solistin ja bändin välinen yhteistyö on sujuvaa ja hallittua. Erityisesti Jonssonilla on iso rooli kokonaisuudessa. Ja hienosti hän sen myös hoitelee. Akustisella hän taituroi miellyttävästi ja melodisesti. Myös sähköisen kepakon ollessa hänen hyppysissään hänen tyylitajunsa ja soittosoundinsa ovat varsin kohdallaan tilanteessa kuin tilanteessa.
Monien hittien ja ikivihreiden elokuvasävelmien joukosta ponkaisee jääväämättömästi esiin yksi erikoisuus ja muista (tyylillisestikin) poikkeava tapaus. Alkuperäisasialla on ollut, eipä oikeastaan mitenkään yllättäen, islantilainen seita tai naispuolinen shamaani Björk. Alunperin Dancer In The Darkin lopputekstien päälle sävelletty ja Björkin itsensä esittämä New World eroaa muusta repertuaarista tuntuvasti. Myös tässä oleva Viktoria Tolstoyn versio sykähdyttää vahvasti.
Sovitukset ja tulkinnat ovat kautta linjan kohdallaan. Jos jotakin negatiivista olisi pakko levystä kaivaa esiin, niin monipuolisempia, vaihtelevampia tempoja jää aavistuksen verran kaipaamaan. Sävykäs ja yhtenevä perustunnelma on kuitenkin tärkeämpi asia. Kiitosta siitä(kin). (TV)
Viktoria Tolstoy: laulu, Krister Jonsson: kitarat, Mattias Svensson: sähkö- ja akustinen basso, Rasmus Kihlberg: rummut.
Erikoisvieraina: Iiro Rantala: piano, Nils Landgren: pasuuna ja laulu.
Äänitys: Michael Dahlvid, Nilento Studio Kållered (Ruotsi), huhtikuu 2016. Lisä-äänitykset: David Carlsson, Gula Studion, Malmö, 27.-29.09.2016. Äänen muokkaus, miksaus ja masterointi: Lars Nilsson. Valokuvat: Gregor Hohenberg. Tuottaja: Nils Landgren. Toimeenpaneva tuottaja: Siggi Loch.
01. Calling You (Bob Telson) 5:46
02. As Time Goes By (Herman Hupfeld) 5:31
03. En Man (Marlowe’s Theme) (David Shire – Rolf Börjlind) 3:56
04. Out Here On My Own (Lesley & Michael Gore) 4:29)
05. Why Should I Care (Clint Eastwood, Carole Bayer Sager & Linda Thompson-Jenner) 3:56
06. The Book Of Love (Stephin Raymond Merritt) 3:14
07. Love Song For A Vampire (Annie Lennox) 4:33
08. Kiss From A Rose (Henry Olusegun Olumide Adeola Samuel) 3:48
09. Angel (Sarah McLachlan) 4:49
10. New World (Björk, Sigurjön Birgir Sigurdsson & Lars von Trier) 5:29
Bonusraita:
11. Smile (Charlie Chaplin/John Turner & Geoffrey Parsons) 3:10