Kolme asiaa tuli mieleen kun kuuntelin tätä levyä. Levy julkaistiin muutama viikko sitten. Julkaisukeikka pidettiin Helsingin Vanhassa Kirkossa, jossa oli läsnä lapsiperheitä tuvan täydeltä. Isommat lapset ryntäilivät pitkin Ruttopuistoa kännyköidensä kanssa etsien pokemoneja. Asiaan…
Levyn julkaisun aikaan minusta tuli vaari, tyttäreni sai pojan, joka ristitään vasta tämän arvioni jälkeen, joten en tiedä vielä nimeä. Tämä teksti on omistettu Hänelle. Toiseksi hyvin tehty musiikki on hyvää ja kolmanneksi monilla jazzfestareilla on järjestetty lastenjazzeja, mutta kuka järjestää ensimmäiset vauvajazzit.
Sävelet ja sanat tehnyt Riikka Jäntti toimii Vantaalla Hakunilan seurakunnan kanttorina ja ohjaa vauvamuskareita Länsimäen kirkolla.
– Lapsi ottaa vastaan monenlaista musiikkia, jos sitä tarjotaan. Levyltä ja siihen liittyvästä kirjasta löytyy liuta uusia loruja ja lauluja nuotteineen. Blues-vaikutteinen Maitoo-biisi syntyi, kun nuorempi poikani vaati eräänä iltana äänekkäästi maitoo. Olen halunnut mukaan erilaisia tyylejä, tempoja ja tunnelmia. Vauvamuskareissa laulavat aikuiset, joten kappaleet voivat olla vähän haastavampia kuin pienten lasten laulettaviksi tehdyt laulut.
Levyllä soittavat muusikot ovat taitavia ja multitalentti Antti Vuori on tehnyt heille haastavat sovitukset. Improvisoituja osuuksia on jaettu tasaisesti.
Levyn aloittava Körötteli kirkolle on kunnon jamaikalaisvaikutteinen calypso, jonka teemaa voisi lainata keikalleen joku eturivin tenorifonisteistamme tai basisteista, sen verran hienosti Jaakko Kämäräinen pompottelee. Kokoonpano vaihtelee, viulua ja haitaria, mieslaulua ja naislaulua. Vauvan varpaat keinuvat mukavasti Johanna Juholan harmonikan tahdissa, sormet eivät ole todellakaan ristissä laulun sanoista huolimatta. Kikatuskone on kiperä polkka, jossa temponvaihtelut tuovat esitykseen lisäväriä. Vauva tuulessa tanssaa kertoo lapsiperheen arjesta kun kaikki on välillä hukassa, ja olisi siivouspäivä. Ehkä juuri silloin kannattaa viimeistään kaivaa tämä levy esiin. Jälleen aivan huikeasti soi Johannan hanuri.
Sinä suojaat meitä edestä ja takkaa, kertoo siitä avusta johon voi luottaa vaikka edessä olisi kuoppa tai ylämäki, hienoa irlantilaismeininkiä, jossa Kukka Lehdon viulu tuo mukaan juuri sen irlantilaisen pelimanniuden (-henkilöyden).
Se on vettä on biisi, jossa Joonas Kasurisen hammond laulaa kauniisti, kuten myös Maitoo-biisin soolossa. Irlantilaissävyjä on myös Viuh vauh vauhtia – kappaleen tinapilliosuuksissa, jotka lurittelee Samuli Karjalainen.
Värilaulu on hauska leikki, jossa sanotaan värikäs sateenkaari naurattaa, Luojan lasta se laulattaa. Suojassa rakkauden on kaunis vauvamuskarihetken viimeinen valssi ja sitten ikään kuin ylimääräisenä lyhyt, mutta ytimekäs Hei-heppeli-hei.
Jostakin haastattelusta lainattua:
Pitääkö vauva viedä muskariin? Tarvitseeko vauvankin jo harrastaa? Jäntin mielestä ei. Hänen mielestään vauvojen ei tarvitse harrastaa muskaria eikä mitään muutakaan, jos vanhemmista ei siltä tunnu.
– Itse muistan molempien lapsieni vauva-ajasta muskarihetket eräänlaisina viikon kohokohtina, Jäntti sanoo.
Kävipä muskarissa tai ei, lapselle kannattaa lorutella ja laulaa.
– Laulaminen ja loruttelu tukevat lapsen ja vanhemman välisen vuorovaikutuksen kehittymistä sekä lapsen puheen kehitystä, Jäntti kertoo.
Laulujen ja lorujen avulla arkiset asiat, kuten vaipanvaihto, saattavat sujua tavallista jouhevammin.
Jos omassa muistissa ei enää ole suurta lastenlaulujen varastoa, se ei haittaa. Lapselle voi laulaa muitakin kuin lastenlauluja. Jäntti neuvoo laittamaan lapselle laulamisessa riman alas. Olipa vanhemman ääni omasta mielestä millainen tahansa, lapselle se on kaikkein rakkain ääni.
Lastenlaulujen ohella lapsille kannattaa soittaa muutakin musiikkia, vaikkapa jazzia, kyllä siitä saattaa jäädä jälki. Hyviä esimerkkejä ovat vaikkapa Risto Salmi, Milo Mäkelä, Heikki Hänninen, Mooses Kuloniemi, Anna-Maija Laiho ja Marsaliksen veljeskaarti.
01.Körötteli kirkolle
02. Vauvan varpaat ritsissä
03. Kikatuskone
04. Vauva tuulessa tanssaa
05. Sinä suojaat meitä edestä ja takkaa
06. Se on vettä!
07. Viuh, vauh, vauhtia
08. Maitoo
09. Värilaulu
10, Suojassa
11. Hei-heppeli-hei
Orkesteri: Riikka Jäntti, laulu, Teri Mantere, laulu, Joonas Kasurinen, piano ja hammond, Johanna Juhola, harmonikka, Kukka Lehto, viulu ja mandoliini, Antti Vuori, kitara ja ohjelmointi, Jaakko Kämäräinen, kontrabasso, Markus Malin, lyömäsoittimet, Samuli Karjalainen, tinapilli, Tuomo Huhdanpää, lisäperkussiot, Viljo Jäntti, symbaali, Jaakko Jäntti, basson jousi, Juha Jäntti, lisäperkussiot
Tuottaja: Antti Vuori
Kustantaja: Lasten keskus