Monteverdi in the Spirit of Jazz
ACT 9838-2
Italialainen Cladio Monteverdi (1567-1643) oli varhaisen barokkimusiikin merkittävimpiä säveltäjiä, jonka kokonaismerkitys ns. klassisen musiikin kehittäjänä on vasta viime aikoina laajemminkin tajuttu. Hänen tuotantonsa pääpainoalue oli erityisesti vokaalimusiikissa. Laaja ja laadukas madrigaalien määrä sekä kolme oopperaa – joista ensimmäinen, Orfeo – ovat hänen tunnetuinta tuotantoaan.
ACT-levy-yhtiön Siggi Loch on koonnut tähän edustavan kokoelman Monteverdin tuotannosta jazzmuusikoiden tulkintoina. Tavallaan ei ole mikään ihme, että Monteverdi on kiinnostava aihe jazzin soittajille. Hänen tuotantonsa edustaa universaalia ja ajatonta musiikkia. Lisäksi se antaa, kuten tässäkin käy hyvin ilmi, hyvän pohjan improvisoinneille. Hienot melodiat ja koko Monteverdin sävelmaailma ovat ymmärrettävistä syistä lähellä jazzareiden musiikillisia ajatuksia.
Levyllä seitsemän eri kokoonpanoa tulkitsevat Monteverdia kukin omalla, useinkin paljon toisistaan poikkeavilla tavoilla. Välillä ollaan uskollisempia alkuperäisille sävellyksille, toisinaan niistä poiketaan rohkeastikin aivan uudenlaisiin tulkintoihin.
Alkuperäisen vokaalimusiikin syövereitä lähimpänä ollaan esimerkiksi lauluyhtye Singer Purin Lamento d’Ariannassa. Samoilla linjoilla ollaan myös avausraidalla Se nei partir da voi, jonka pääosassa on Gustaf Sjökvistin johtama kamarikuoro. Huomionarvoista tuossa kappaleessa on myös Jan Lundgrenin sävykäs ja kaikin puolin tyyliin ja kokonaisuuteen erinomaisesti istuva pianosoolo.
Toista ääripäätä, sähäkkää ja jopa melkoisen freesävytteistä tulkintaa edustavat puolestaan esimerkiksi Danilo Rea – Flavio Boltro Duon esitykset sekä toinen, Michael Wollny Trion Lamento d’Arianna -versio.
Viiden kappaleen verran voi nautiskella Richie Beirachin Trion maukkaasta musisoinnista. Tuo 1970-luvun puolivälin tienoilla huipulle noussut pianisti on jostain kumman syystä myöhemmin jäänyt pahasti paitsioon, vaikka levytyksiä on ilmestynyt koko ajan tasaiseen tahtiin. Tässä hän, viulisti Gregor Huebner ja George Mraz bassoineen tarjoilevat loisteliasta musiikkia ja niin hienoja, omintakeisia Monteverdi-tulkintoja, että tutustuminen trion Round About Monteverdi -albumiin kutkuttaa vahvasti mieltä.
Tyylikkyyttä löytyy kasapäin myös kolmikolta, jonka kertakaikkisen upealta Mare Nostrum II -levyltä (ks. JR 30.03.2016) on tähän poimittu mukaan Si dolce è il tormento sardinialaistrumpetisti Paolo Fresun sovituksena.
Yleisesti ottaen en erityisemmin pidä kokoomalevyistä, joilla eri artistit esittävät joko omia hittejään tai omia versioitaan jonkun tietyn teeman mukaisesti. Lopputulos on useimmiten sekava, ellei peräti luotaantyöntävä. Tämä levy on kuitenkin vahva poikkeus tuohon sääntöön.
Niin erilaisia ja -sävyisiä esityksiä kuin levy sisältääkin, kokonaisuus on selkeä, yhdenmukainen ja – ennen kaikkea – erittäin nautittava. Lopputuloksesta on kiittäminen paitsi muusikoita, myös tuottaja Siggi Lochia, joka kasasi tämän nautinnollisen paketin. (TV)
LUNDGREN / DANIELSSON / THE GUSTAF SJÖKVIST CHAMBER CHOIR
Jan Lundgren: piano, Lars Danielsson: basso + kamarikuoro.: 01 (albumi: Magnum Mysterium, ACT 9457-2)
REA & BOLTRO DUO
Danilo Rea: piano, Flavio Boltro: trumpetti.: 02 ja 09 (albumi: Opera at Schloss Elmau, ACT 9508-2)
RICHIE BEIRACH TRIO
Richie Beirach: piano, Gregor Huebner: viulu, George Mraz: basso.: 03, 06, 08, 11, 12. (albumi: Round About Monteverdi ACT 9412-2)
RIESSLER / COURTOIS / SINGER PUR
Michael Riessler: klarinetti, Vincent Courtois: sello + kuoro.: 04 (albumi: Ahi Vita, ACT 9417-2)
MICHAEL WOLLNY TRIO
Michael Wollny: piano, Tim Lefebvre: basso, Eric Schaefer: rummut.: 05 (aiemmin julkaisematon äänitys)
FRESU / GALLIANO / LUNDGREN
Paolo Fresu: trumpetti, Richard Galliano: haitari, Jan Lundgren: piano.: 07 (albumi: Mare Nostrum II, ACT 9812-2)
SINGER PUR
Claudia Reinhardt, Klaus Wenk, Markus Zapp, Andreas Hirtreiter, Guido Heidloff & Marcus Schmidt: laulu.: 10 (albumi: Ahi Vita, ACT 9417-2)
Masterointi: Johannes Wohlleben, Bauer Studios, Ludwigsburg. Design: Siggi Loch. Kannen maalaus: Uwe Kowski. Julkaisuvuosi: 2017. Tuottaja: Siggi Loch.
01. Se nei partir da voi (sov. Jan Lundgren) 4:34
02. Toccata From Orfeo (sov. Rea & Boltro) 2:56
03. Dialog Orfeo Messenger (sov. Beirach & Huebner) 4:21
04. Amor – Lamento della Ninfa (4:54)
05. Lamento d’Arianna (Lasciatemi morire) (sov. Schaefer) 5:04
06. Around Dialog Orfeo Messenger (sov. Beirach & Huebner) 3:11
07. Si dolce è il tormento (sov. Fresu) 6:08
08. Fantasy On Lamento d’Arianna (sov. Beirach & Huebner) 4:32
09. Lasciatemi morire (sov. Rea & Boltro) 3:04
10. Si ch’io vorrei morire (3:02)
11. Orfeos Lament (sov. Beirach & Huebner) 7:31
12. Lamento d’Arianna (sov. Beirach & Huebner) 1:38
Musiikki: Claudio Monteverdi
Kokonaiskesto: 51:00