CTA007
Gospel musiikki on aina ollut hyvin lähellä jazzin lähteitä. Uros Markovicin “Jesus Saves” edustaa uudenaikaista gospeljazzin liikettä, jonka katsotaan olevan merkittävässä asemassa tulevaisuuden musiikissa. Perus pianotriolla toteutettua yksinkertaisen rehellistä soittoa.
Voisi sanoa tämän levyn sisällön olevan kuin suoraan musiikin oppikirjasta. Se on konstailematonta ja kaunista jazzia ilman mitään yllättäviä käänteitä. Voidaan sanoa, että se on tehty jazzmusiikin perusperiaatteita hyvin kunnioittaen. Se on samalla harrasta, rauhoittavaa ja melodiarikasta kuunneltavaa, mikä ei kuitenkaan sellaisenaan säväytä ja innosta erityisen syvällisesti.
Vastaavia on varmasti tehty tuhansia. Levyn kansiolehtinen sen sijaan yllättää. Se ei kerro mitään soittajista, vaan ihmisten kokemuksista ja kohtaloista. Se kertoo ihmisistä, jotka ovat löytäneet rauhan ja uuden elämän uskoon tulemisen kautta.
Kuten levyn nimikin kertoo, kyseessä on hengellisessä mielessä tehty äänite, mikä haluaa tuoda esille pelastuksen viestin jumalaan uskoen. Levyn sisältämät, hyvin traditionaaliset kappaleet kuten, “Holy Holy Holy” ja “Sometimes I Feel Like a Motherless Child”, tuodaan kuulijan korviin uudenlaisella raikkaalla ilmaisutavalla.
Levyn kymmenestä kappaleesta kaksi “Jesus Saves” ja “Converted and Convertin'” ovat pianisti Eric Lewisin säveltämiä ja “When The Gates Swing Open” on T. Dorseyn sävellys. Kaikki muut ovat traditionaalisia paljon kuultuja gospelpohjaisia sävellyksiä, jotka Uros Markovic tuo vahvalla swingpohjaisella poljennolla, menevään tyyliin, kuulijoiden korviin. (JKi)
Eric Lewis; piano, Reginald Veal; basso, Uros Markovic; rummut
Live-äänitetty kesäkuun 17. 2007, Sear Sound, NYC, miksaus James Farber, masterointi, The Vault Studios, NYC, Nathan James, julkaistu syksyllä 2008
- Jesus Saves (E.Lewis) 6:05
- Swing Low Sweet Chariot 4:42
- Hallelujah Is Done 3:35
- Converted And Convertin’ (E.Lewis) 6:03
- Wade In The Water 7:51
- Glory Glory Hallelujah 3:39
- When the Gates Swing Open (T.Dorsey) 8:20
- Blood Running Warm 4:50
- Holy Holy Holy 6:41
- Sometimes I Feel Like A Motherless Child 9:00