UMO recordings´in julkaisusarja alkaa liian varhain edesmenneen Pekka Pohjolan radionauhoilla, kansan pyynnöstä. Tämä on ihan oikein, sillä Pekka oli huikea instrumentalisti ja säveltäjä, jota sellaiset progressiivisen fuusion kärkinimet ja vaativaiset orkesterinjohtajat kuin Frank Zappa ja Mike Oldfield käyttivät mielellään. Nämä sävellykset julkaistiin jo Pohjolan omien yhtyeiden levyillä, ja olivat 30 vuotta sitten tuoreen oloista kuunneltavaa sibeliaanisen funkin ystäville. Sovitukset big bandille eivät mielestäni varsinaisesti paranna vaikutelmaa, mutta laajentavat sitä kyllä.
UMO itse kuulostaa yllättävän samankaltaiselta vuosien varrella, vaikka vain Teemu Salminen on mukana kaikissa kappaleissa. Pentti Lahtikin puuttuu yhdeltä raidalta! Soolot ovat odotetun korkeatasoisia laidasta laitaan. “Impun tangoa” lukuun ottamatta pääasiallinen rytmi on 8-beat, ja suoraa 4/4-swingiä ei taida olla ollenkaan. Täten levy edustaa selkeästi 70-lukua. joskin terävä puhallin-soul a la Tower of Power tai Chase puuttuu. Hieman makuasia on, pitääkö tästä viipyvän pehmeästä tyylistä, vai hapokkaammasta amerikkalaisesta. Hienolta joka tapauksessa soitto kuulostaa, vaikka meille tuohon mukavaan mieheen tutustuneille kuuntelu tapahtuukin kyynelten läpi.
Julkaisija kehuu estoitta levyn pakkausta, mutta mutta… Suurin osa infovihkon tekstistä on pientä pränttiä, joka on painettu karmiininpunaiselle pohjalle, ilmeisesti taiteen vuoksi. Veikkaisin, että muillakin ikääntyneillä voi olla vaikeuksia lukea sitä ilman voimavaloa ja luuppia. Älkää nyt hyvät UMOt pelleilkö näin yksinkertaisen asian kanssa! Värityksellä julkisessa esityksessä täytyy olla joku funktio, joka selventää sitä; muuten väri kannattaa jättää pois. Näin opettaa hyllyssäni oleva viestinnän oppikirja.
UMO solisteinaan Teemu Salminen tenorisax, Pekka Pohjola el.basso, Markku Johansson tp, Pekka Tyni p, Seppo Tyni gr, Pentti Lahti alttosax, Jouni Järvelä alttosax, Pekka Sarmanto ak.basso, Tero Saarti tp, Pekka Laukkanen pasuuna, Ville Huolman el. basso
Äänitys : Helsinki 1977-2004, eri studiot. Tuottaja YLE / V-P. Heinonen, Unde Lehtola,Hannu Saxelin
UMO Productions 2010, jakelija UMO & Töölön musiikkitukku Oy (UMOCD110)
www.umo.fi
1. The Plot Thickens (aka Nykivä Keskustelu tuntemattoman kanssa) (6:04), studio 1977
2. Dancing in the Dark (4:23), studio 1979
3. Sampoliini (9:03), studio 1981
4. Imppu’s Tango (6:16), studio 1981
5. Beauty and the Beast (10:44), live 1989
6. Metr opolitan (aka US, part 1) (11:05), live 2000
7. Views (aa Us, part 2) (7:49), live 2000
8. Us (aka Us, part 3) (9:19), live 2000
9. Us (aka Us, part 3) (10:03), live 2004
(Sävellykset P.Pohjola)