UMOCD109
Pehmeästi. Hitaasti kiihdyttäen. Hillityn hallitusti. Lintisen piano. Yksi sävel. Tumma sävel, jonka ympärille kietoutuu kappaleen sielu. Puhaltimet. Yksitellen. Ikäänkuin kokeillen. Piirtäen rajoja hitaasti kasvavalla voimalla. Yksin. Kaksin. Säilyttäen kauniin sielunsa. Yhden sävelen. Sävelen, josta Lintinen kasvattaa mustavalkioille makoisan soolonkin. Soolon, johon blosarit antavat pehmeän taustan. Nousten välillä voimakkaaseen voimakkaaseen iskuun. Laantuen jälleen maltilliseksi taustaksi Lintisen hienoon soolotyöstöön. Saaden lopulta luvan omaan irtiottoon. Loistokkaaseen finaaliin, jonka viimeinen puoliminuuttia on paluuta alkuun. Kirmo Lintinen on King!
Kari Ikosen kolmen kappaleen Tale but Truen ensimmäinen kappale nousee marssin tahdissa kähisevän puhaltimen myötä seesteisen terhakkaan UMOn kokonaiskäsittelyyn. Baritoni puhuu muun seurakunnan vastatessa ja myötäillessä kuin Hattulan pappilan apupapin kesämessussa. Hieno sointinen UM0 ja Päivisen Pepan symposiumi on kuin pyhäaamun rauhaa… tosin säveltäjän mielestä lumiukon marssia…
Olipa mitä oli, seuraavassa osiossa The Lullaby of the GM Piggy painetaan menemään raadollisen railakkaasti. Irroitellaan esteettömästi. Ei rääväten vaan intohimolla. Intohimolla, jolla on selväpiireteiset ja järkevät rajat. On kuin panisi suuhun paukkuvaa karamellijauhetta. Tiedättehän tuo kakara-ajan ihanuuden…
Nelosraidalla Ikonen seestyy. Rauhoittuu. Liiaksikin? Ei suinkaan, sillä puolivälissä kuullaan mainion makuinen Pepa Päivinen soolo. Soolo, jossa kokeillaan jopa rajoja. Muunkin puhallinosaston virkityssä takuumiehiksi onnistuneelle raidalle. Suosionosoitukseni, Päivinen!
Seuraavana on vuorossa takarivin kaksi kappaletta, ensimmäisenä Mikko Pettisen Grateful, jossa sovittaja, kuten seuraavassakin nuorta voimaa Rovaniemen Etelärannalta Outi Tarkiaisen toimesta. Yes, yes, yes… Saimaan rannalta, Lappeenrannasta lähtöisin oleva Pettinen tarjoilee hillityn, kovakaluksisen kappaleen. Hienolla pieteetillä. Komean hallituilla sooloilla. Ison orkesterin myötäillessä mehevä, taustan….
Yht’äkkiä hypähdetään seuraavalle raidalle ja hillittömään vauhtiin ja svengiin. UMO pääsee irrottelemaan täysin palkein sooloalustaa Pettiselle ja Kuopion Vauhtiveikkojen Tero Saartille, jonka käsialaa kappale on. Hienon soolotyöstön taustalla omaa mahtavaa työstöään tekee basisti Ville Huolman. Tämä Saartin menevä kappale todistaa myös sen, että hitaiden (?) savolaisten seassa on muutakin nopeaa kuin entisaikojen Lentävä kalakukko, tuo höyryveturilegenda, joka oikoi Kallaveen rannalla väsynyttä jalkaa…
Äskeisestä rytmipommista vielä sulka Saartin hattuun ja ihastuksen kiljahdukset koko muulle orkesterille. Wau…
Seiska raidalla hiljennytään Sataman valojen (Harbor Lights) ääreen maailman pienimmän ravintolan ja Sandels -panimon välissä. Iisalmen oma poika, Jarmo Savolainen on työstänyt tämän hitaan, upeasointisen kappaleen, jossa satamapäällikkönä puhaltelee Pentti Lahti. Lahden alttotyöstö on sitä timanttia, mitä iukolta on totuttu kuulemaan koko UMOn historian ajan. Tosin sananparsi, että viini paranee vanhetessaan, pitää paikkansa myös Penan suhteen. Eikä ylikypsymisestä etikaksi ole tietoakaan…
Sitten seuraavana tulee Poppia tuutin täuydeltä. Aikamme modernisteihin kuuluva Kari Heinilä saa UMOn soimaan erinomaisen piteänä, hyvänmakuisena ja mielikuvia maalailevana. Ja alkuosaltaan erittäin rauhallisena. Soolovastuu on sälytetty Imatran omalle pojalle Jouni Järvelälle sopsaanosaksofoneineen. Hienosti hän roolinsaa hoiteleekin, muun orkesterin täyttäessä ympäröivän tyhjiön. Harmonista. Hienoa yhteen soittoa. Modernimpaa UMOa massiivisesti parhaimmillaan.
Viimeinen pari uunista ulos: Jukka Linkolan Blue Dog. Juuso on kirjoittanut tämän teoksen silmälläpitäen UMOn rumpali Markus Ketolaa ja basisti Ville Huolmania. Tämän sävelparin ykkösosa Innocence on basisti Ville Huolmanin luottovarmaa työstöä, jota UMOn kokonaiskirjo pääsee todellisiin oikeuksiinsa virtuoosimaisena komppina.
Ja ikäänkuin varpailla sipsuttaen Huolmanin soolo siirtyy Ketolan virvelin kautta levyn viimeiseen kappaleeseen Stubborness. Ketola pääsee kutomaan omiaan UMOn loistokkaan taustasoitannon päälle että lomaan. Big Band -musiikkia parhaimmillaan. Ja millä soinnilla! harmonialla! Intensiivisyydellä!
Tämä levy soittaa jälleen kerran UMOn suuruutta big bandinä. Levyn sisältö on kasattu järkevästi suurta yleisöä ajatellen. Eli sisältö on niinkuin Fazerin sekalaiset aikoinaan… itse tykkäsin eniten jääkarhuista ja Toscasta.
Toivon, että nk. lamasta huolimatta yhteiskunnan rahahanoista suunnattaisiin jokunen kymppi UMOn matkakassaan korvamerkinnällä, että UMO esiintyi vähintään 5-6 jazzfestivaalilla eri puolilla Suomea todella subventoituun hintaan. Mallia löytynee esim. Norrbotten Big Bandin Pohjois-Ruotsin (ja muistakin) kiertueista.
Lukijamatkallamme New Yorkissa olimme tilaisuudessa käydä legendaarisen Lincoln Centerin jazzpyhätön Rose -hallissa kuuntelemassa Wynton Marsaliksen johtamaa Lincoln Center Orchestraa, joka soitti John Coltranen 80-vuotismuistokonsertin. Mahtava juttu! Mutta haluaisin nähdä Wyntonin ilmeen ja yleisöreaktiot. kun UMO soittaisi kyseisessä salissa.
Uskon, että yleisö antaisi seisoviltaan pitkät ja äänekkäät suosionosoitukset.
Kuten minä tälle UMOn levylle. Hyvä hankinta levyhyllyyn! (OR)
CONDUCTOR
Kari Heinilä
TRUMPETS
1st trumpet Teemu Mattsson
2nd trumpet Timo Paasonen
3rd trumpet Mikko Pettinen
4th trumpet Tero Saarti
SAXOPHONES
1st alto Pentti Lahti
2nd alto Jouni Järvelä
1st tenor Teemu Salminen
2nd tenor Manu Dunkel
baritone Pertti Päivinen
TROMBONES
1st trombone Antti Rissanen
2nd trombone Mikko Mustonen
3rd trombone Pekka Laukkanen
bass trombone Mikael Långbacka
RHYTHM SECTION
piano Kirmo Lintinen (1.)
piano Seppo Kantonen (2.-10. expect 8.)
bass Ville Huolman
drums Markus Ketola
Recorded at YLE M1 studio in August 2008 by Niko Paakkunainen and Markku Veijonsuo
Mixed, edited and mastered at Varistoteles Studios by Markku Veijonsuo
