Expedition Antarctique
COMRADE-CD 10
Yhtyeen nimi viittaa vahvasti 60-luvun amerikkalaiseen surfailu musiikkiin. Kyseessä on kuitenkin täysin suomalainen, jo vuodesta 1996 saakka keikkaillut, orkesteri Jyväskylän seudulta. Tämä viisihenkinen energiapakkaus esittää instrumentaalista groove musiikkia hyvin fuusiohenkisessä ilmapiirissä. En tiedä kuka tämän orkesterin taustalla häärii. Olisikohan jyväskyläläinen freelance muusikko J-M Rautiainen, mutta onko sillä sitten väliä.
Yhtyeen musiikista polveilee yhtälailla progressiivinen rock and roll kuin nykyfunk. Siihen on sekoitettu oivallisesti vauhdikasta yleisöön menevää diskosoundia ja sähköistä resonointia. Siis kaikki ne elementit, mistä voi koostua hyvä bilebändi. Sitähän tämä musiikkilaji on pohjimmiltaan. Live keikkailussa tämä ryhmä on varmaan elementissään ja parhaimmillaan. Eipä silti, kyllähän tämä on mukaansatempaavaa ja tarttuvaa, näin levyltäkin kuunneltuna. Kova kiire tuntuu olevan jonnekin, Etelämantereelle kait, kuten levyn kannesta ja nimestä voisi päätellä. Näillä eväillä on saatu ison orkesterin tuntua ja mehevän sähköinen tunnelma.
Tätä levyä kuunnellessa ajatukset juoksevat ties missä, välillä ollaan jossain kaukana tuonpuoleisessa, ulkoavaruudessa, välillä tukevasti maanpinnalla kengänpohjia kuluttaen. Hyvä niin, sillä mielestäni tämänkaltaisen musiikin tuleekin saada unohtamaan, ainakin hetkeksi, arkiset huolet, huomenna erääntyvät laskut, hammassäryt ja aamullinen migreeni. Ei muuta kuin täyttä vauhtia bailaamaan, Mr. Randomizerin, A.D:n, Mr. Foxxin, Oxygenen ja KZU:n johdattamana, silloin kun sen hetki on.
Hei, mutta muistakaa selvin päin, ettei tule sitä aamullista migreeniä. (JKi)
Mr. Randomizer; basso, kosketinsoittimet, robotti ääni, resonoitu laulu, A.D.; sähkö- ja akustinen kitara, Analoginensynt. kitara, suodatus, Mr. Foxx; baritoni- tenori- altto- ja sopraano saksofoni, Akai EWI, kosketinsoittimet, Oxygene; rummut, congat, bongot ja percussiot, KZU; erikois Rhodes kosketinsoitin, stuntti solo kappaleessa “Black Caesar, Mukana myös: UnikjaGe Niemelä; trumpetti (kappale 1 ja 6), flyygelitorvi (kappale 3 ja 9), Aili Järvelä; laulu (kappale 6 ja 9), Kristiina Haataja; ääni (kappale 5), Plasma De-luxian Philharmonic Handclappers; taputukset (kappale 1, 2, 4)
Äänitys, miksaus ja masterointi: Seppo Santala, Korpistudio, joulukuu 2007 – maaliskuu 2008. Julkaistu huhtikuussa 2008
- Intergalactic Overture 5:03
- Plasma De-luxe 4:24
- Mystic Mausoleum 5:12
- Splash Lubrication 3:30
- Monsieur Passepartout 3:01
- Pervers Avec Moi 4:34
- Keep on Waxing in the Free World 4:08
- Magma Pulse 4:49
- The Black Caesar Theme 4:11
- The Last Days of a’Faloz 5:04
- Unbelievable Flying Prophet 1:57
Kaikki kappaleet ovat The Surftones yhtyeen omia sävellyksiä ja sovituksia, kappale 6 mukana Lurex Horns ja kappale 1 sovittajana Mr.Randomizer