Vinterströssel
Ikuisuus/Karkia Mistika/Kauriala Society LP 11/2013
Musiikin saralla tulee esille silloin tällöin yhtyeitä, jotka ovat täysin tuntemattomia, vaikka ovat saattaneet olla toiminnassa pitkänkin aikaa. Vaikka olen kuullut saksofonisti Sami Pekkolan improvisoitua soittoa paikan päällä pari vuotta sitten, niin Taco Bells triokokoonpano on silti jäänyt itselleni tuntemattomaksi. Kun sain käsiini yhtyeen vain vajaat kaksi viikkoa sitten virallisesti ravintola Pianossa Helsingissä julkaistun uuden LP-äänitteen Vinterströssel oli aika tarkastella hieman lähemmin yhtyeen taustoja. Vinterströssel on järjestyksessä yhtyeen toinen, vuonna 2009 ilmestyneen Vadelma/Hawaii -levyn jälkeen.
Vinyylilevy on kokenut jonkinasteisen uuden tulemisen ja niitä on julkaistu etenkin improvisoidun musiikin ja siihen läheisesti liitoksissa olevien free-avantgarde -soittajien piirissä. Pieninä painoksina (Vinterströssel 310 kpl) julkaistaviin vinyyleihin ovat tarttuneet erityisesti asiaan paneutuneet ”friikit”. Mielenkiintoinen ilmiö sinänsä, kun ”kuolemaa” on jo jonkin aikaa povattu CD-levyillekin.
Taco Bells ei ole aivan tuore yhtye, sillä se on toiminut jo vuodesta 2006 alkaen. Se on yksi näistä kokeilevan musiikin yhtyeistä, mitkä esiintyvät suurelta osin vain pienissä intiimeissä konserteissa ja näin jääneet suuremmalta yleisöltä hämärän peittoon. Eipä silti, Taco Bells -kaltaisten yhtyeiden vapaan improvisoinnin pyörteissä liikkuva musisointi aiheuttaa monille suoranaista kauhua ja se koetaan epäsovinnaiseksi. Rankasta suoraviivaisesta esittämisestä ei löydetä sitä melodista ja harmonista pohjaa, mitä suuri yleisö yleensä odottaa musiikilta. Harmaita hiuksia ja suoranaista allergiaa aiheuttavaa underground -meininkiä saatetaan pitää päättömänä hulluutena. No, mutta eikö raaka ”hard rock”, jota en itse jaksa kuunnella, ole vähän verrattavissa samankaltaiseen ilmiöön. Free- ja avantgardejazz sentään pitävät sisällään monenlaisia omintakeisia ja vaihtelevia lisämausteita, mitkä eivät ole pelkkää brutaalia äänen voiman käyttöä ja ”noisehuutoa”.
Paljolti Sami Pekkolan saksofonin soiton ympärille kulminoituvassa triossa soittavat hänen lisäkseen kontrabasisti Tero Kemppainen ja rumpali Jaakko Tolvi, jotka ovat mukana monissa muissakin pienissä kokoonpanoissa. Pekkola on itseoppinut fonisti, joka kulkee paljon maailmalla esiintymässä nimenomaan avant- ja freejazzin piireissä. Taco Bells teki mm. edellisvuonna 7 keikan kiertueen eri puolilla Brittein Saarta, joten heidät taidetaan tuntea näissä piireissä ulkomailla jopa paremmin kuin kotimaassaan.
Taco Bells soittaa erikoisen vapaailmeistä ja kokeilevaa jazzmusiikkia. Se perustuu nykyaikaiseen esittämiseen, mutta pohjimmiltaan siinä henkii freejazzin alkuaikojen perinne, mitä mm. Albert Ayler aikoinaan edusti. Paikoin rankan armottomasti ja tunteettomasti soitto kiemurtelee jossain inhimillisen ja epäinhimillisen ilmaisun välimaastossa. Voisi sanoa, että Vinterströssel seikkailee omilla poluillaan vapaan ilmaisun mutkikkaissa kiemuroissa.
Ykköspuolen Hans J.E. Pörhö alkaa raastavalla basson rääkkäyksellä, mikä saa hetken miettimään onko 35 vuotta vanhan levysoittimen neula alkanut ”väsyä”. Ei siinä sittenkään mitään vikaa ollut, kun rumpujen tahdikas kumahtelu alkoi kuulua mukavan pehmeästi. Ykkösraita onkin pääasiassa rytmikaksikon työskentelyä, johon Pekkola puhaltelee hiljaiset lisämausteet. Kolme Kuppia ja Lammas ja Vuohi puolestaan saavat Pekkolan hakemaan astetta väkevimpiä ja ryystävämpiä äänialoja, joista huokuu rukiisen hapankorpun karheus ja rapina sen murentuessa suussa maistuvaksi massaksi. Mihinkään hillittömään soittorevitykseen A-puolella ei kuitenkaan ryntäillä.
B-puolella nimikkokappale Vinterströssel kaasuttaa jo paljon armottomammin ketään säästelemättä. Kemppainen jyskyttää väliin kumahtelevan sarjan paksukielisen mustanpuhuvaa matalaa sarjatulta, johon Pekkola vastaa tulisieluisesti ja raastavasti fonillaan. Malmin Kultahammas tarjoaa vastavuoroisesti runsaasti ähinää ja puhinaa. Siinä soittimista haetaan äänten äärialueita uskaliaasti ja ennakkoluulottomasti. Melodista hienotunteisuutta ja hartautta ei pyritä edes hakemaan. Silver tuo mukaan hieman vuorovaikutteista tavallista melodista rytmikkyyttä, vaikka soittajien pelit soivat arvaamattomasti puhisten ja vahvan runnovasti.
Toisille Taco Bellsin uusimman levyn kuuntelu saattaa aiheuttaa sietämätöntä päänsärkyä. Joku toinen voi pitää sitä käsittämättömänä melusaasteena, jota ei voi ymmärtää. Yhtye ei tarjoa kuitenkaan erityisen paljon räävitöntä voiman käyttöä, vaan trio seikkailee varsin kokemattomankin korvaa miellyttävillä taajuusalueilla. Freejazzin ystäville tämä levy tarjoaa varmasti hienoja räjähdysherkkiä elämyshetkiä. Musiikki on kuitenkin siinä mielessä hauska ja helppo taiteenlaji, että sitä ei tarvitse ymmärtää, jotta siitä voi nauttia. Loppujen lopuksi siitä pääsee myös eroon helposti yhdellä napin painalluksella. Nämä ovat niitä vaihtoehtoisia valintoja, joita tämänkaltaisen musiikin kuuntelussa on vain tehtävä. (JKi)
Tero Kemppainen: kontrabasso, Sami Pekkola: saksofonit, Jaakko Tolvi: rummut
Äänitys: Teemu Vilmunen at t., Hämeenlinna, 11.- 12. tammikuuta 2012. Miksaus ja masterointi: Pentti Dassum. Kannen suunnittelu: Mikko Myöhänen. Julkaistu: marraskuu 2013.
A-Puoli
1. Hans J.E. Pörhö (5:42)
2. Kolme kuppia (4:14)
3. Lammas ja vuohi (9:18)
B-Puoli
1. Vinterströssel (6:32)
2. Malmin kultahammas (8:16)
3. Silver (6:24)
