Plays The Music Of Hans Olding, Nils Janson, Linus Lindblom
El Dingo Records ELDCD 08
Stockholm Jazz Underground on varsin tuore kokoonpano. Alkunsa se sai pari kolme vuotta sitten kolmen melko nuoren, mutta kokeneen muusikon visiosta kirjoittaa samanaikaisesti melodista ja hyvin svengaavaa jazzia vähän isommalle kokoonpanolle. Heidän ajatuksena oli toteuttaa ison orkesterin soundi, mutta ei kuitenkaan aivan täysisona big bandina. Näin syntyi 8-henkinen kokoonpano, missä soittajilla olisi vahva itsenäinen improvisointi vapaus pienempien kokoonpanojen tapaan.
Yhtye on liikkeellä täysin uudella materiaalilla, minkä takana ovat kitaristi Hans Olding, trumpetisti Nils Jansson ja saksofonisti Linus Lindblom. He ovat ilmaisseet, että oktetin ohjelmistossa ei pitäydytä yhteen tyylilajiin, vaan pyritään rönsyillen sekoitelemaan laajalla sektorilla eri musiikintyylejä. Kuten he itse asian ilmaisevat: ”musiikkia suoraan Tukholman kellaritiloista suurkaupungin sykkeellä.” Soittajat ovat tunnettuja jazzmuusikkoja Ruotsissa ja kiinnostusta tuntui olevan uuden kokoonpanon ympärillä heti alkuun, sillä Ruotsin valtion taidetoimikunta tilasi yhtyeeltä debyyttikonsertin, mikä pidettiin Tukholman tunnetuimmassa jazzklubissa Faschingissa tammikuussa 2015.
Levyn viidestä kappaleesta jakautuu kaksi sävellystä sekä Oldingille että Lindblomille, mutta Jansonin sävellys Isfabriken on levyn selvästi pisin kappale kestäen lähes 19 minuuttia. Siinä korostuu klassissävytteinen jazzin taiteellisen näkemyksen mukainen pohjarakenne, mutta sitä ei möyhennetä eri variaatioita käyttäen kovinkaan laajasti.
Nimestä päätellen olisin odottanut ennestään itselleni tuntemattoman yhtyeen musiikin olevan kulmikkaampaa ja rosoisempaa mitä se kuuntelun jälkeen kaiken kaikkiaan todellisuudessa on. Soitosta ensimmäiseksi tulee mieleen sellainen tarkka ohjenuoran mukaan kulkeva taiteellinen siisteys ja puhtaus. Suoraviivainen soitannollinen toteutus etenee kuin juna radallaan suunnitellusti ilman minkäänlaisia yllätyksellisiä rönsyileviä poikkeamia. Tulos on jokseenkin tyypillistä tämän kokoiselle orkesterille, missä kuitenkin liikutaan pitkälti sävelletyn rakenteen pohjalla.
Soitossa ei sinällään ole mitään moitteen sijaa, levy on hyvin toteutettu, soittajien tekninen osaamistaso ja yhteensoitto sooloineen on nautittavaa kuunneltavaa. Levy on kaikkiaan hyvin kuunteluystävällistä jazzia, missä on sellainen ison orkesterin kaiku ja elementit kohdallaan. (JKi)
Nils Janson: trumpetti, Klas Lindquist: alttosaksofoni, klarinetti, Linus Lindblom: tenorisaksofoni, huili, Lisa Bodélius: pasuuna, Hans Olding: kitara, Calle Bagge: piano, Wurlitzer, Filip Augustson: basso, Chris Montgomery: rummut
Äänitys: Daniel Bengtson, Studio Rymden, Stockholm, 24.-25. toukokuuta, 2016. Miksaus: Jerger Eklund. Masterointi: Klaes Persson. Kannen graafinen suunnittelu: Hedvik Ljungar. Julkaistu: 12.5.2017.
1. Decay (Linus Lindblom) 7:12
2. The Sleeper Awakes (Hans Olding) 9:25
3. Isfabriken (The Ice Factory) (Nils Janson) 18:55
4. Escape Artist (Linus Lindblom) 4:25
5. For Milton (Hans Olding) 8:19
Kokonaiskesto 48:25