Music Inside The Language I, II, III
Pianisti ja säveltäjä Sten Sandell on ollut jo kolmisenkymmentä vuotta mukana eurooppalaisen freejazzin ja improvisoidun musiikin ympyröissä. Hänen musiikilleen on luonteenomaista kokeellinen, vahvasti kummallisia reuna-alueita hakeva ilmaisutapa. Hänet rinnastetaan helposti Cecil Tayloriin, syvällisen hitaasta energiaa lataavasta temposta nopeasti räjähtävään energiapurkaukseen vaihtuvan soittotyylinsä vuoksi. Kieltämättä häneen on vaikuttanut Taylorin kekseliäisyys ja uudistusmielisyys, mutta hänellä on kuitenkin oma jalanjälki tekemisessä mukana omine pienine osa-alueineen ja ainesosineen. Hän edustaa omalla tavallaan tulevaisuuden uudestisyntyvää musiikillista ilmettä vakavamielisen improvisoidun musiikin piirissä.
Freejazzin ja kokeilevan musiikin ympärille hän on kietonut myös oman Trionsa tavan ilmaista musiikkiaan. Hän on levyttänyt ja soittanut monien merkittävien eurooppalaisten improvisoidun musiikin edustajien kanssa kuten Evan Parker, Barry Guy ja ruotsalainen mainio “saksofonirevittelijä” Mats Gustafsson sekä toinen, samaan ryhmään lukeutuva “uuden mantereen” Ken Vandermark.
Sandellin uusin, lähes yksinsoitosta koostuva, yli kolmetuntinen kokonaisuus, Music Inside The Language, “kolmoisboxi”, on osoitus juuri improvisoidun musiikin eriskummallisesta maailmasta. Ensivaikutelma antaa täysin epähavainnollisen kuvan, käytännönläheinen realismi tavallaan puuttuu kokonaan. Kuulijasta tuntuu, että hän on pudonnut jonnekin syvälle surrealismin änkyrään viidakkoon, labyrinttiin, mistä ei ole ulospääsyä. Tämä on Sandellin kymmenes sooloprojekti, jossa on nyt mukana musiikin lisäksi tekstiä ja kuvia. Kaikki kolmen CD:n sisältö on julkaistu 40-sivuisessa kirjasessa, mikä kuuluu boxin kokonaisuuteen. Se antaa hyvän pohjan tosissaan sukeltaa Sandellin musiikin lähtökohtiin, mikäli kuulija haluaa perehtyä asiaan syvemmin. Itse en niistä kuvioista mitään ymmärrä, siihen ei oma musiikillinen tietämys riitä. Yritän vain kuunnella ja hakea elämyksiä sitä kautta.
Ensimmäinen levy on tosiaan Sandellin yksinpuhelua, mikä jakautuu kahteen osioon, solo ja the drama. Mukana on peruspianonsoiton lisäksi äänenkäyttöä ja orgaanista elektronista lisämaustetta. Toisella levyllä Sandell esittää varsin omalaatuisia kuvioita triona, missä mukana on kontrabasisti Nina de Heney ja laulaja Sofia Jernberg, jotka molemmat ovat tuttuja oman tiensä kulkijoita luovan musiikin esittämisessä. Nina de Heney maalailee omalaatuisia kuvioita, hitaan hartaasti, välillä taas uhmakkaan meluisasti. Nuori laulajatar Sofia Jernberg on puolestaan tuttu niille kuulijoille, jotka ovat seuranneet erikoisemman musiikin kehitystä ja sen ympärillä syntyneitä uusia nuoria artisteja. Sofia on esiintynyt sekä Tampere Jazz Happeningissä että Pori Jazz Ultra Music tapahtumassa. Yhtyeissä Paavo ja The New Songs hän toimii äänitaiteilijana, joka viilettelee siekailemattomasti vapaan improvisaation pyörteissä, näin tälläkin levyllä.
Tuloksena on niin merkillinen kokonaisuus musiikillista ilmaisua, että kuulijaa todella viedään mennen tullen, kuin pässiä narussa. “Taju on kankaalla”, kuin klapi olisi pamahtanut päähän sitä kirveellä iskiessä. “Älkää lyökö lyötyä enää enempää”. Siis, kysymys on siitä, mitä nyt oikein tapahtuu, ollaanko oikealla reitillä vai menossa päin mäntyä. Rohkea vapaa ilmaisu, vaistonvaraisuus ja luottamus omaan tekemiseen, siinä kaiketi on tämän asian ydin. Se on kaikenaikaista nuottien, sävelten ja rytmin kaivertamista, katkomista osasiin, rakentamista ja uudelleen yhdistämistä.
Toiseen levyyn liittyy myös duo esitys yhdessä kitaristi David Stackenäsin kanssa. Yksi yksinäinen 17 minuutin rutistus luo ainakin minulle hieman selkokielisemmän ja ymmärrettävämmän kuvan. Tässä esityksessä löytyy jopa yhtenäisiä sävelkuvioita, joita tavallinenkin kuulija pystyy jotenkuten seuraamaan.
Kolmas levy Sounds on ehdottomasti vaikein alue sulattaa. Neljäntoista ensimmäisen minuutin aikana ei synny oikeastaan mitään vaihtuvuutta, vaan sama monotoninen ääni jatkuu kaikenaikaa muuttamatta juurikaan muotoaan. Sama perushumina jatkuu loppujen lopuksi koko levyn ajan, johon Sandell lisää kaiken aikaa uusia ääniä, mutta ne jäävät jotenkin, niin lieviksi ja hiljaisiksi, että niitä on vaikea erottaa. Sisältö ei oikein tunnu muuttuvan niin paljon, että siitä saisi irti riittävässä määrin lisävärinää. Tässä yhteydessä tulee mieleeni Tampereella aikoinaan vieraillut australialainen pianisti (nimeä en jaksa muistaa enkä vuottakaan), joka takoi samaa nuottia ensimmäiset kymmenen minuuttia sillä seurauksella, että osa yleisöstä ehti poistua takabaariin, ennen kuin hän pääsi todelliseen vauhtiin.
Sten Sandellin 58 minuuttia kestävässä Bordunassa käy täysin samalla tavalla, paitsi, että nyt tilanne pysyy vakaana koko levyn ajan, eikä mitään selkeätä irtiottoa tapahdu. Puuduttava alku alkoi ensi kuulemisella hermostuttaa. Aloin epäillä hetken kuluttua, että levyssä on jotain vikaa, mutta kun aika kulki eteenpäin, niin uskoin, että soitto tosiaan etenee. En oikein uskonut korviani. Tuloksena oli yhtenäinen lähes tunnin mittainen äänikollaasi, josta en oikein saanut mitään otetta.
Sandellin musiikkia on monesti luonnehdittu jonkinlaiseksi synteesiksi, missä yhdistyvät elementit klassisesta musiikista, monien maiden etnisestä musiikista, ruotsalaisesta kansanmusiikista, sähköisistä elektroakustisista virikkeistä, äänenkäytöstä sekä pianon epätavallisesta virittämisestä. Ei se kylläkään kaikilta osin tunnu siltä. Ääntä hän käyttää soiton ohessa ja luo omalaatuisia kuvioita pianon koskettimilla ja ehkä jonkunlainen yhteys löytyy kansanmusiikkiin runojen kautta, mitä hän käyttää sanoituksissa. Sandellin kolmen CD:n boksi on täynnä yllätyksiä, kummallisia käänteitä, omalaatuisia visioita, missä matkanteko on särmikkään vaihtelevaa. Todellista vaihtoehtomusiikkia. (JKi)
Sten Sandell: piano, sävellykset, urut, elektroniset vahvistukset ja ääni, Nina de Heney: kontrabasso ja ääni, Sofia Jernberg: ääni/laulu, David Stackenäs: kitara, Amit Sen, sello (raita Munnen – Scen 4)
Masterointi:Niklas Billström. Tuotantoa on ollut tukemassa Swedish Arts Council, University of Gothenburg, Academy of Music and Drama. Kannen suunnittelu:Fredrik Arsäus Nauckhoff. Kuvat: Sten Sandell. Julkaistu: 2012.
CD1
Music Inside the Language – solo (Sten Sandell)
1. På 4:17
2. Insidan 8:04
3. Av 9:54
Music Inside the Language – the drama (Sten Sandell, Amit Sen, sello, raita Munnen – Scen 4)
4. Munnen – Scen 1 7:56
5. Munnen – Scen 2 10:03
6. Munnen – Scen 3 15:09
7. Munnen – Scen 4 10:09
8. Munnen – Scen 5 – Epilog – Konklusion 8:16
Kokonaisaika 73:49
CD2
Music Inside the Language – the trio (Sandell, Jernberg, De Heney)
1. Språksånger I 2:55
2. En Sonisk Triptyk I 7:51
3. Språksånger II 2:11
4. En Sonik Triptyk II 7:21
5. Språksånger III 2:34
6. Språksånger IV 3:15
7. En Sonisk Triptyk III 7:37
8. A Som I Abstrak 11:11
Music inside the dialogue – the duo (Sandell / Stackenäs)
9. Speldialog 110310 17:47
Kokonaisaika 62:44
CD 3
Music Inside the Language – (Sten Sandell)
1. Borduna 58:20