Arrival
Eclipse ECD 201216
Slo Motive -trio tekee uudenlaista ja kiintoisaa koostetta fuusiojazzista, ambientista, yksinlaulusta, elektronisista efekteistä ja jossain määrin myös folkloresta levyllään Arrival. Asetelma on hyvin minimalistinen; keyboard & syntikat ja perkussiot komppaavat laulusolisti Sanni Orasmaata. Äärimmilleen redusoitu ilmaisu johtaa hyvin kiteytettyyn outputiin, joka on kaikkineen yhtyeen omaa, kollektiivista tuotantoa. Vaikutelma on ajoin sama kuin Saden levyillä, jota Sanni hieman kauniilla lauluäänellään muistuttaakin.
Trion musiikki on siis kovin niukkaa, harmoniat erikoisia ja motiivit hienoisia melodia-aineksiltaan; tiivistettyä, joskaan ei aina erityisen konsentroitunutta. Perinteinen sointuajatteluhan on hylätty tällaisessa skeemassa, ja vaikka laulusolistin ääni tekee välillä jo lähes ääniakrobatiaa, säestys pysyy tiiviisti muutamassa perusäänessä.
Ehkä jotkut bändin ideaformulaatiot tarpeettomasti pitkittyvät viisiminuuttisissa esityksissä, ainakin näin levykuuntelijan kuulokulmasta. Keikalla tilanne voi olla toinen, ja varmasti onkin. Live-kokemus minulta puuttuu vielä toistaiseksi, mutta on helppo uskoa Slo Motiven olevan estradilla ja oikeassa ympäristössään varsin suggeroiva kokemus.
Motiivi (latinan motivus, “liikuttaja”) tarkoittaa psykologiassa eri asioita kuin musiikissa. Yleiskielessä motiivi tarkoittaa vaikutinta, syytä johonkin tekoon. Motiivit havahduttavat ihmisen ja ovat usein tavoitesuuntautuneita, tiedostettuna tai tiedostamattomana. Useat motiivit ovat meille alitajuisia.
Psykologisen motiivin osuus yhtyeen musisoinnissa on arvoituksellinen, mutta musiikin motiiviliike ja laulujen tempo ovat kautta linjan varsin verkkaista – kuulija kaipaisi ajoittain hieman enemmän energiapurkauksia, vaikka yhtyeen nimen ymmärtäisikin “Hidas aihio”. Levykannessakin on etana, mikä mielikuvatasolla kuvaa musiikin henkeä.
Muutama vauhdikkaampi esitys pistäisi veret liikkeelle: funky-suuntaan nojaava Arrival on hyvä askel tähän malliin. Nimisävelmä olisikin pitänyt sijoittaa levyn avausraidaksi, ja Journey’s endin kaltainen nuijanukutus viimeiseksi. Oma suosikkini oli vaikuttava Saga.
On ehkä liian rajaavaa luonnehtia Sanni Orasmaata tämän session perusteella ammattisanalla jazzlaulaja, mutta persoonallinen ja vahva tulkki hän selvästi on. Ehkä solistin tehtävät toisenlaisessa yhtyeessä avartaisivat jazztendenssiä. Onhan tätä persoonallista raja-aitojen ylitystä meillä jo ollut rytmimusiikissa, kuten todistavat mm. harmonikkataiteilija Teija Niku, duo Milla Viljamaa & Johanna Juhola ja tietysti souljazzin kuuma nimi Johanna Försti.
Sanni Orasmaalla on täyteläinen ja kantava ääni, taipuisa ja silti varma äänimateriaali, ja hänellä on harvoille suotu kyky mennä “musiikin sisään”. Intensiteetti on vahvaa, välillä melkein jo pelottavan tuntuista. Kuiskaus ja puhelaulukin (kuten Her come now) soinnahtavat kauniisti ja vaikutelma on kauttaaltaan uskottava. It never entered my mind päättää kauniisti levyn haikeisiin ja kaihoisiin tunnelmiin.
Sannin soittokumppanit ovat kokeneita muusikoita. Kari Ikosen sähköpiano, “vanhanaikaiset”, eli analogiset syntetisaattorit ja jostain syystä mukaan otettu lelupiano luovat vaikuttavaa sointikudelmaa. Sooloissakin sävelkonstituentit ovat minimalistisen tradition mukaan vähäisiä ja ehkä tästä syystä esitykset ovat ajoittain hieman liian toistonomaisia ja yksittäiset esitykset pitkänpuoleisia. Syntikan soundi luo myös joskus tahattoman koomisen vaikutelman.
Abdissa Assefan akustiset ja elektroniset perkussiot ja samplet ovat hieman ulkokohtaisia ja rytmisoittimien panos jääkin hieman mietityttämään. Epävaihtelevuudessaan se luo kuulijalle myös melko monotonisen, ajoin lähes yksitoikkoisen kuvan. Soundin osalta akustiset lyömäsoittimet olisivat tuoneet enemmän lisäarvoa Ikosen elektromaailman päälle. Kuulija jää ihmettelemään, ovatko kaikki nämä sihinät, suhinat ja lähes joka biisiin tungettu “jääpuikkojen kalina” aivan välttämättömiä.
Voi kysyä, mitä lisäarvoa samplerit ja muut teknokamat lopulta tuovat Ikosen elektroniseen sävelmaisemaan. Eikö rikkaampi harmoniarakenne olisi syntynyt akustisista lyömäsoittimista ja “teknokalinan” vähentämisestä? Sähköisesti “päällystetty” musiikki ei oikein nouse siivilleen – ainakaan sillä tavalla, kuin Sannin lämpöä ja ihmisläheisyyttä huokuva laulu vaatisi. Ehkä Asefan kannattaisi tutkia lyömäsoitinarsenaalinsa uudelleen, ja mallintaa soittoaan esim. siihen tyyliin, mitä Nana Vasconcelos, Trilok Gurtu ja kumppanit ovat ilmaisuaan kehittäneet.
Tarkka kuuntelu kuitenkin ilmaisee Sanni Orasmaan lauluilmaisun tarkkuuden, vaikka keyboardit soittavat ajoin hankalia, dissonoivia säveliä laulun kanssa. Sannin vahvaa lauluääntä ja jäntevää äänenkuljetusta on myös ihaileminen. Keyboardin kanssa kulkevat unisono-kuljetukset, oktaavihypyt ja käännökset ovat paikoin sangen vaativia ja erityisesti taitekohdissa yllättäviä. Live-kokemus on varmaankin sykähdyttävä elämys, joten jäämme odottamaan kesän festareilta kiinnityksiä.
Sanni Orasmaa, vocals, Kari Ikonen el piano, toy piano, synth., Abdissa Assefan perc. & samples & prg
Composed & produced: Slo Motive
Recording & mixing Abdissa Assefan
Mastered by Svante Forsbäck
1. Journey’s End 04:42
2. Baby Steps 02:34
3. Wind Is Blind 06:38
4. Arrival 03:35
5. Mind Reader 04:04
6. Season Song 04:23
7. Saga 05:06
8. Here Comes Now 05:46
9. It Never Entered My Mind 04:06
