Ruotsalainen Oh Yeah Orchestra inspiroituu erityisesti afrikkalaisesta musiikista. Freedom of Movement on kuin sekoitus Osibisaa, Don Ellis Big Bandia ja Ginger Bakerin & Fela Kutin Afrikka-sessioita. Eli siis hyvä. Rumpali Martina Almgrenin ideoitten ja sävellysten pohjalta Göteborgissa 2004 syntynyt bändi lähestyy Afrikka-teemaa kuitenkin tuoreesti ja omakohtaisesti.
Osibisaan bändin yhdistää iloinen ja rehevä, konstailematon soittomeininki. Puhaltimien keskeinen osuus on hieman Ellisin perintöä, joskin ruotsalaisilta puuttuvat ainakin toistaiseksi Ellisin rytmiset kompleksit rakenteet. Baker taas onnistui lähentämään afrikkalaisen rytmiikan aineksia länsimusiikin lyöntityyliin ja Almgren tekee samaa. Afrikkalaisen musiikin toistonomaisuus tosin kääntyy Oh Yeah -orkesterilla hieman itseään vastaan, kuten se tekee melkein kaikessa levytetyssä afrikkalaishenkisessä musiikissa – live-kokemus on sitten asia erikseen.
Kvartettikoko oli alun alkaen Almgrenin bändiformaatti, mutta vuosien saatossa hän on kasvanut uuteen rooliinsa. Martina Almgren on säveltänyt lähes kaiken tällä levyllä; kyseessä on tilaustyö Ruotsin jazzliitolta. Alkuperäistä teemaa on kuitenkin laajennettu viidellä uudella kappaleella, ja ehkä hyvä niin. Laajan muodon hallinta ja isot orkesterikokonaisuudet ovat säveltäjälle ja orkesterille hyvin haasteellisia – jos kirjoitettu aines jää kovin kapeisiin teemoihin, vastuu levittäytyy solistiosuuksiin.
Ja jos tätä vastuuta on liikaa, tuloksena on jossain vaiheessa vähämerkityksistä, ei niin kovin inspiroivaa “jokamiehen free jazzia”, kuten tälläkin levyllä muutaman kerran on vaarassa käydä (mm. Floating, Mirós). Bändi ajautuu musiikillisille vapaan jazzin jazzin syrjäpoluille, joissa yhteys kyseisen sävelmän perusteemaan on vaarassa katketa. Solisteina varsinkin puhaltajat ovat muutaman kerran tilanteessa, jossa sanominen alkaa loppua, mutta soolovuoro pysyy, ja tuloksena on siis hieman junnaavaa soittoa. Mutta nämä ovat siis vaarattomia sivuvaikutuksia, ei mitenkään pääasia.
Martina Almgren lyö hyvin notkean rennolla ja jazzillisella otteella; häntä on muiden muusikoiden ilmeisen helppo seurata. Peltien käyttö on yllättävän korostunutta ottaen huomioon, että kyseessä on Afrikka-teema. Kitaran pois jättäminen on ollut outo ratkaisu. Sen korvaaminen berimbaulla on vielä oudompaa. Berimbaun sopivuudesta puhallinorkesterin arsenaaliin voi olla monta mieltä. Ainakin se tuntuu vielä jollain tapaa hakevan paikkaansa tässä isossa ilmaisussa. Jotenkin tuntuisi luonnikkaammalta käyttää heleä-äänistä twang-sähkökitaraa tässä yhteydessä (kuten mm. Paul Simon teki komealla Graceland-albumillaan).
Puhallinriffit ovat tarkempia kuin mihin afrikkalaispohjaisessa soitannossa yleensä on totuttu – tai ajoittainen “soittokuntafiilis” on harkittua (Walking in circles). Afrikkalaisen musiikin iloisuudesta ja ilmaisun leikillisyydestä ruotsalaiset ovat saaneet pitävän otteen, mutta halpaan sentimentaalisuuteen ei langeta. Hyvä idea on ollut laittaa sopraanosolisti Karin Burman laulamaan unisonossa piano- ja puhallinriffejä, kuten mm. Quick Time ja Maya-raidoilla tapahtuu. Scat-soolo (Scating in the park) ei taas ole aivan yhtä vakuuttava. Sello tässä asiayhteydessä kytkee afrikkalaisen tradition oivallisesti eurooppalaiseen musiikkiin.
Ou jee-orkesterin musiikki on enimmäkseen hyvin tanssillista. Rauhallisemmilla ja pienimuotoisemmillakin sävellyksillä (Floating) syke säilyy eheänä. Solistisissa suorituksissa tulee joitakin ajatuskatkoja (Dance in July), mutta orkesterina bändi suoriutuu hyvin perustehtävästään.
Walking in Circles lähestyy afrikkalaista hymniä, jonka juhlahengen Björn Almgrenin tenorisaksofoni hienosti huipentaa.
Freedom of Movement tarkastelee liikkumisen vapautta – afrikkaisille aina tärkeä asia ja näkökulmasta riippuen kenelle tahansa läheinen asia. Ehkä Niklas Rydh jo kipuaa fysiikan lakeja uhmaten tuuballaan korkeuksiin Parkour-raidalla. Tällaiset kokeilut ovat piristäviä. Hyväntuulinen ja kiireetön tunnelma luonnehtii koko levyä ja aivan erityisesti Skating in the park-esitystä.
Yhtyeen kontaktitieto on: info@martinaalmgren.com, www.martinaalmgren.com, www.imogena.se. Tukholmahan on ihan tässä lähellä – olisiko tuo mahdoton toive saada Martinan mainio bändi jollekin kivoista kesän jazzfestivaaleista?
Levykannen kuvan on ottanut journalisti Brendan Bannon Nyorin pakolaisleirillä Etelä-Sudanissa. Levykotelossa on myös informatiivinen vihkonen “On threats to the everlasting or the dream of freedom“. Lisäinformaatiota tästä löytyy: www.msf.org and www.brendanbannon.com
Björn Almgren – saxophones, Magnus Broo – trumpet, Karin Burman – vocals, Petra Lundin – cello, Niclas Rydh – trombone, tuba, Tommy Kotter – piano, Owe Almgren – electric bass, Ebba Westerberg – percussion, Martina Almgren – drums
Production: Martina & Owe Almgren
Recording: Åke Linton
01. Spring Språng / Quicktime 6.16
02. Walking In Circles 6.37
03. Hurry Up 1.24
04. Böljande / Floating 7.43
05. Oh La La 4.22
06. Mirós 5.52
07. Skating In The Park 5.58
08. Parkour 3.42
09. Maya 7.55
10. Dance In July 5.05
11. Luftskepp / Airborne 2.24
