Kuningasten kunnioiksi
Niitty- & Kytömäki on Etelä-Karjalasta tuleva duo, jossa mukana ovat laulajatar Mariina Niittymäki ja pääasiassa pianoa soittava Inari Kytömäki. He aloittivat yhdessä viitisen vuotta sitten, Alussa heidän ohjelmistonsa koostui pääasiassa jazz-standardeista, mutta levyllään he ovat suuntautuneet vankasti kotimaisuuteen, sillä sen sisällöksi he ovat säveltäneet Kalevalan ja Kantelettaren sekä kahden kotimaisten runoilijan tekstejä. Eräänlaisena bonuksena mukana on Jaakko Salon vanha svengaava kansanlaulusovitus.
Lähtökohdiltaan Kalevalan ja Kantelettaren runot ovat laulullisia, sillä nehän ovat aikanaan kerätty juuri runonlaulajien esityksistä. Mutta yllättävän luontevasti ne myös toimivat jazziksi versioituina. Yhtä lailla toimivia ovat myös heiltä musiikillisen asun saaneet Uuno Kailaan ja Saima Harmajan 20-luvun runot. Levyä hallitsevasta heleästä jazz-sävytyksestä selvimmin poikkeavia ovat Mariina Niittymäen säveltämät kaksi Kailaan runoa, joiden taustoihin hän on tuonut rockin aineksia ja laulaa ne myös ronskimmin kabaree-laulajattaren tavoin.
Vaikka taitavasti ääntään käyttävä Mariina ja taitava pianisti Inari dominoivat kokonaisuutta, kiitos kokonaisuuden onnistumisesta kuuluu myös heidän taustasoittajilleen. Erityinen ilonaihe ovat kitaristi Jarkko Palokkaan muutamat kirkassoundiset tyylikkäät kitarasoolot. Plussaa myös levyn hyvästä äänityksestä.
Kalevalan säkeestä nimensä saanut albumi on julkaistu vain lp-muodossa. Jos levysoitinta ei enää kotona ole, levyä voi myös kuunnella suoratoistopalveluissa.
Vielä ehtii myös levyn julkaisukonserttiin Imatran Kulttuuritalo Virtaan lauantaina 15. huhtikuuta kello 19.
Mariina Niittymäki, laulu, Inari Kytömäki, piano, sello, taustalaulu, Jarkko Palokas, kitara, Simo Kärki, kontrabasso, Tommi Tavila, rummu, Esa Niiva, saksofoni, Hooper Santos, pasuuna.
Äänitys, miksaus, masterointi: Anssi Kippo, Astia-studio.
1. Vaka vanha Väinämöinen
(säv.. Niittymäki-Kytömäki/sanat Kalevala)
2. Aamu rannalla
(säv. Niittymäki-Kytömäki/sanat Saima Harmaja)
3. Eräs analyysi
(säv. Niittymäki/sanat Uuno Kailas)
4. Juoksin juoksin joen rantaa
(säv. Niittymäki/sanat Kanteletar)
5. Kuutamosonaatti
(säv. Niittymäki-Kytömäki/sanat Saima Harmaja)
6. Kello
(säv. Niittymäki/sanat Uuno Kailas)
7. Suomen neito
(säv. Niittymäki/sanat Kanteletar)
8. Mieleni minun tekevi
(säv. Niittymäki-Kytömäki/sanat Kalevala)
9. Olin kukkana kotona
(säv. Niittymäki/sanat Kanteletar)
10. Tuoll’ on mun kultani
(säv./sanat trad/sovitus Jaakko Salo)
11. Pyy pesätön lintu
(säv. Niittymäki/sanat Kanteletar)