Mutable on indie-levymerkki, joka julkaisee hyvinkin erilaisia modernin musiikin esittäjiä. Aikaisemmin on näillä palstoilla revisioitu mm. Borah Bergmania ja Stefano Pastoria. Tämä levy on mielestäni monellakin tavalla teoreettisesti mielenkiintoinen. Nämä kaksi AACM:n (eli Chicagon luovan musiikin yhdistyksen) perustajaa nimittäin ovat halunneet tehdä levyn sinfoniaorkesterin kanssa, mikä tuntuu olevan jazzmuusikoiden ikuinen intohimo. Olihan jo Charlie Parker onnesta soikeana levytettyään aikakautensa iskelmämusiikkia jousiorkesterin kanssa.
Ensimmäinen raita on duo, joka lienee ainakin osin improvisoitu, mutta toverit tuntevat toisensa jo puolen vuosisadan ajalta, joten kommunikaatio on saumatonta. Erikoista heidän aikaisempaan työhönsä verrattuna on se, että koko 11 minuuttia kuulostaa kuin klassiselta sävellykseltä, kun Mitchell soittaa saksofonia koko ajan melkein virheettömän legaalilla tekniikalla. Muilla kappaleilla he eivät itse soita.
Orkesterisävellyksistä “Non-…” sisältää oopperallisen lauluosuuden, johon sanat on värkännyt myös AACM-veteraani Joseph Jarman. Thomas Bucknerin laulaessa tuli aivan hassu assosiaatio; mieluummin kuuntelisin vaikka Tapani Kansan viimeisintä levyä, joka ei ole ollenkaan hassumpi tähän verrattuna. Muuten sarja on kohtalaisen kaunista, mutta tavanomaista kolmi- ja nelisointusinfoniaa, joka tuskin tulee syrjäyttämään Mozartia tai Sibeliusta ainakaan Suomessa.
Levy-yhtiön brosyyri esittelee Abramsin itseoppineena säveltäjänä, mutta “Mergertone” on minusta selvästi parempi sävellys kuin Mitchellin “Non-…”. Mitään 2000-luvun modernismia se ei ole, mutta hyvin sävelletty klassikko. Vaikutelma on kuin Hindemithin tai Schönbergin alkukaudelta, noin sata vuotta sitten.
Kummallista tässä musiikissa on se, ketkä sen ovat tehneet. Nämä kaverit nimittäin ovat tehneet suuren työn improvisoidun modernin jazzin hyväksi, ja Art Ensemble of Chicago pääsi nauttimaan melkoista maailmanmainetta. Iskulause oli termi “Great Black Music”. Nyt miehet kuitenkin haluavat säveltää samoin kuin “the great european composers”. Jännittävästi tämä tuntuu olevan hieman vastavirtaan siitä, mitä Anthony Braxton on tehnyt. Hänhän sävelteli “Hindemithiä” mm. levyllä “1973”, samalta vuodelta, mutta Keravalla pari vuotta sitten esitti pitkän musiikkisarjan, joka takuulla perustui jazzin perinteeseen, lisättynä sinfonisilla orkestraatioilla.
Mielenkiintoinen kokemus.
Muhal Richard Abrams, piano (1) , Roscoe Mitchell, tenorisaksofoni (1)
Janácek Philharmonic
Petr Kotik, conductor
Thomas Buckner, baritone
1. Romu
2. Non-cognitive Aspects of the City (Mitchell]
3. Mergertone (Abrams)
