Beginnings
Barefoot Records, BFREC029CD
Mitteekä siitä seuraapi, kun pannaan yhteen kaksi savolaista että yksi itäisen Uudenmaan Lapinjärven kasvatti keskenään jazzailemaan? Ainakin Pörsänmäen näkövinkkelistä etukäteen ajateltuna: Suatanillinen sekasorto ja iänmualima. Voe tokkiisa sitä tuskaa…
Tanskalainen Barefoot Records julkipyöräytti viime syksynä ensimmäisen konserttinsa soittaneen kolmikon; Mikko Innanen, Markus Pesonen ja Mika Kallio, debyyttilevyn: Beginnings. Sisällöltään improvisaatioitu sessio. Mielenkiintoista…
Savolaiskaksikon nestori on tietysti kuopiolaistaustainen rumpali Mika Kallio (s. 1974), joka on niittänyt mainetta, kunniaa että kiitosta omintakeisesta ja uniikista työstöstään. Hän onkin tänäpäivänä varteenotettavin vapaan ja improvisoidun jazzin rumpaleista maassamme.
Kallio on paneutunut soitinarsenaalinsa kehittämiseen suurella intohimolla ja osaamisen nöyryydellä. Ja se myös kuuluu. Upea juttu!
Kuopiolaisen koulukunnan nuorempaa polvea edustava kitaristi Markus Pesonen (s. 1984) vaikuttaa nykyisin Berliinissä, jonne hän on kotiutunut Kööpenhaminan opiskelujensa jälkeen. Markus vieraili ison, kansainvälisen kokoonpanonsa Hendectitin kanssa konsertti kiertueella Suomessa. Tuolla isolla kokoonpanolla tehtiin 2011 myös upea levy Hum, joka piirtää Pesosen toista laitaa. Toinen laita piirtyy taas kokeilevaan musiikkiin ja impronvapauteen., jota kuvastaa taas yhdessä norjalaisen lyömäsoittaja Håkon Berren kanssa 2013 tehty levy ¡haUtUllin!
Yhtyeen kolmas jäsen, saksofonisti Mikko Innanen (s.1978) on instrumentteineen luonut itselleen vahvan karisman. Ei pelkästään kotimassa vaan myös kansainvälisissä jazzkehissä. Innanen on soittanut alttoineen ja barsoineen lukemattomissa yhtyeissä ja yhteyksissä. Hänen vahvuuksiinsa kuluu myös loistava kyky improvisoida. Luoda jazzillista vapautta.
Tällä, jopa hieman melankolisella levyllä Innanen osoittaa olevan herra ja hidalgo. Jälleen kerran. Olipa käsissä sitten altto tai baritoni, niin monitahoinen ja hallittu vapaus vakuutti kuulijansa. Innaselle tuttuun tapaan hän maalaili sävelkuvioitaan ja rytmityksiään laajalla kirjolla. Rytmikkäästi, kokonaiskirjoa vaihdellen. Toisaalta ei sinänsä mitenkään hirveän yllätyksellisesti. Ehkäpä osin hieman mietteliään verkaisesti, mutta välillä todella hulvattoman riemukkaasti kirmaten.
Innasen tapa käsitellä soitintaan ja soittamaansa materiaalia ei vaadi kuulijaltaan mitään muuta kuin kuuntelua ja nauttimista. Sitä voisi verrata vaikka yksi tähtisen naukkailuun sillä erotuksella, että nousuhumalan ja klimaksin jälkeen ei tule pahaa oloa ja krapulaa. Huima pelimanni joka suhteessa. Myös tällä levyllä.
Pesonen loihti taustalle erikoisen heleää ja soivaa taustamattoa, liikuttiin Väinön kantelesoinnittelussa. Sitten, toisaalla taas mentiin avant gardisen riitasointuisen epäsarkasmin puolella. Soivat ja sointuvat kielet poljettiin kesken hekumaansa räminän suonsilmään. Karmeaan kalmaan.
Pesonen sai kuitenkin kokonaisuuden kuulostamaan laidasta laitaan liikkumisestaan huolimatta erinomaisen makoisaksi, Hänen työstönsä tai taistonsa, kuinka vain, Innasen saksofonismin kera oli todella makoisaa. Luontevan hallittua purkautumista.
Lyömäsoitinosaston Mika Kallio massiivisine kalustoineen kilkuttaa, kalkuttaa, tikkaa, nakuttaa, helistää, koputtaa… ties mitä. Innasen ja Pesosen soiton tausta soi värikylläisenä, osin ennaltaarvaamattoman monitahokkaana. Tai sitten yksinkertaisen koruttomana. Aina yhtä maukkaana.
Kallion soitantoa kuunnellessa paistaa kaikesta läpi herran suunnaton rakkaus soitinarsenaaliinsa. Sen moninaisuuden monitahokkaaseen hyväksi käyttöön. Kokeiluihin, joihin eri tarvita raakaa voimaa ja saatanallista tunteenpaloa, vaan mestarin ammattimaista kättä, korvien väliä sekä em. rakkautta.
Levy kokonaisuus on maittava. Yhtälailla kuulijalle kuin varmaankin herroille soittajille. Luomisen tuska on vaihtunut toteuttamisen vapaudeksi. Paineettomaksi yhdessäoloksi; musisoinniksi, joka pulppuaa hyvää oloa. Ilman tiukkoja lainalaisuuksia ja määreitä. Silti sointuva mielekkääksi vapaudeksi.
Nautinnon olotiloja on monia. Tämä levy on omassa sarjassaan ehdottomasti yksi parhaista. Kuunnelkaa, rentoutukaa ja antakaa sielunne kiitää vapauteen… (OR)
Mikko Innanen alto & baritone saksophone, Markus Pesonen guitar, Mika Kallio drums
Recorded on April 5th 2013 at Lowswing Studios in Berlin by Guy Sternberg
Mixed and Mastered by Guy Sternberg
01. Way In 3:46
02. Why So Lonely 11:48
03. After All 4:02
04. Way Out 3:16
05. Forgotten Rituals 3:22
06. Take Me Home 3:43
07. No Way 5:08
08. Lubistan 5:41
09. Beginnings 2:5
10. The Thought of Her 3:41