The Universe of John Lennon
True North TND 566
Kerta kaikkiaan loistava John Lennon-tribuutti on kitaristi Michael Occhipintin ja hänen Shine On -ryhmänsä levy The Universe of John Lennon. Kunnianhimoisen urakan kaari kattaa “St. Johnin” (Vanilla Fudge-yhtyeen kunnioittava ilmaus sanataiturista) mittavan musiikkiuran aina The Beatles-yhtyeen alkuajoista laajasti polveilevaan soolokarriääriin.
Maestro Lennonin traagisen kuoleman 30 -vuotispäivän johdosta 2010 alkunsa saanut projekti on jatkunut ja tulkinnat syventyneet. Muistoalbumi on koskettava, sytyttävä ja kuulijaa inspiroiva. Occhipinti on sovituksissaan löytänyt Lennonin musiikin ytimen paljon onnistuneemmin kuin useimmat muut artistit, jotka ovat tyytyneet lähinnä vain jäljentämään Johnin tuotoksia; monistamallahan ei luoda mitään uutta.
Universe-sovitukset luovat mallikelpoisesti värittyneen big band-tunnelman, vaikka yhtye on melko pienimuotoinen – ehkä hieman samaan tapaan kuin takavuosien huippuryhmä Blood, Sweat & Tears. Erinomaisesti onnistuneet laulusolistivalinnat tukevat bändin tiukkaa työstöä. Levyn solistit ovat toinen toistaan parempia; vastustamaton Elizabeth Shepherd, charmikas Yvette Tollar, käheä-ääninen miesvokalisti Dominic Mancuso ja muut solistivieraat elävät sielukkaasti ja hienostuneesti Lennonin maailmassa.
Laulukavalkadi sisältää 14 hyvin tunnettua Lennonin tunnuslaulua. I’m a Walrus avaa rempseästi kokonaisuuden. I’m Only Sleeping kohoaa suorastaan huikeaan loppupaisutukseen, jossa rumpali Mark Kelso tekee uskomattomia juttuja. Paul McCartneyn ja Johnin vaikuttavimpia puheenvuoroja tässä sessiossa ovat mm. Don’t let me down ja I’m Only Sleeping.
Uusista musiikillisista keksinnöistä ehkä Instant Karma virkistävine harmoniakäsityksineen ja rytmisine oivalluksineen on innostavimpia. John Lennon ei ehkä ollut kitaristina erityisen kyvykäs, mutta hänellä oli runsaasti sähkökitaransoittoa koskevia ideoita, joita silloiset bändikaverit eivät oikein osanneet dekoodata tai ehkä John ei osannut niitä havainnollisesti heille viestittää. Beatleshän soitti oikeastaan koko uransa ajan kapasiteettinsa ulkopuolella – taito kasvoi, mutta hinku uusiin oivalluksiin oli jatkuvasti kova, jolloin teorian ja soittotaidon putteet asettivat rajoituksia.
Tomorrow Never Knows- ja I’m Only Sleeping- raidoilla Occhipinti ehkä parhaiten toteuttaa Johnin käänteisefektiajattelua. Shepherd tekee kauniista Across The Universe-tulkinnastaan hyvin henkilökohtaisen, voisi lähes sanoa intiimin. Samoin Julia on hyvin koskettava balladi. Sähäkkää menoa on luvassa mm. Whatever Gets You Through The Night– ja Don’t Let Me Down-tribuuteilla – olihan John kuitenkin ennen muuta rockäijä ja tarpeen vaatiessa ronski tulkitsija.
Lennon lainasi Gestalt-terapeutti Fritz Pearlsilta ajatuksen “Life is something which happens while you are too busy making plans for it“. Aforismi on jäänyt jälkipolville Johnin keksintönä; se sisältyy alkuperäiseen Beautiful Boy-lauluun, jonka John omisti Sean-pojalleen. Varmaan kyseessä on yksi rockin historian koskettavimpia ja eniten avoimia isä-lapsi-tunnustuksia, jonka sensuelli Laila Biali tulkitsee tällä albumilla mieleenpainuvasti.
Occhipinti on sovituksissaan myös löytänyt tuoretta ja mielenkiintoista tulokulmaa Lennonin sävelmaisemaan ja runomaailmaan. Jazztyylinen soinnutus, groove ote ja solistien fraseeraukset tekevät tästä silkkaa jazzia. Kitaristina hän kuvioi sooloja oivaltavasti mm. kvarttisointujen avulla.
Shine On-ryhmä koostuu huomionarvoisista kanadalaismuusikoista. Mark Kelson rytmitaituruus ja pienten elementtien yhdistely on tenhoavaa, Kevin Turcotte on löytänyt yllätyksellisiä trumpettifillejä Lennonin musiikkiin, joka yleensä mielletään kitaravetoisten bändien materiaaliksi. Roberto Occhipinti, basso, ja kitaristi Michael Occhipinti tukevat toisiaan luoden jykevän, samalla kuitenkin joustavan rytmillisen pohjan laulajille ja solisteille. Tunnelma ei siis muodostu raskassoutuiseksi.
Occhipinti on osallistunut Lennon-tribuutteihin ennenkin, ja todennut, että monet artistit missaavat mahdollisuutensa luoda jotakin uutta tunnetun aineiston pohjalta. Näin juurikin näin: musiikin tuttuus usein vaikuttaa tässä hukkaamistendenssissä, mutta täytyy myös olla ideoita, taitoa ja kokeilunhalua irtautua lähdemateriaalista. Ja kaikkia näitä Shine on ilmentää. Pitää yllä musiikin linja ja kulkea profiilin suuntaan, ja silti tuoda lauluihin erilaisuutta ja omaperäisyyttä – siinäpä haste.
YouTube sisältää studio- ja keikkanäytteitä Shine on-yhtyeen Lennon-tulkinnoista, mm. vaikuttavan Beautiful Boy-tulkinnan Halifaxin keikalta sekä jazziin erikoistuneen nettiradio JazzFM:n sessiossa. Michael Occhipinti on palkittukin ansioistaan sovittajana. Lisäksi hänellä on merkittävä panos The Sicilian Jazz Project-hankkeessa, mihin meidän on joskus toisessa yhteydessä palattava. Mutta nyt nauttikaamme Lennon-hetkistä. Kunpa ryhmä vielä saataisiin Suomeen tulevan kesän jazzfestareille!
Mark Kelso (drums), Kevin Turcotte (trumpet), Roberto Occhipinti (bass), Michael Occhipinti (guitar)
Vocals: Elizabeth Shepherd, Dominic Mancuso, Laila Biali, Yvette Tollar, Denzal Sinclaire
01. I Am The Walrus (voc. Elizabeth Shepherd) 7:13
02. Instant Karma! (We All Shine On) (voc. Dominic Mancuso) 4:34
03. I’m Only Sleeping (voc. Yvette Tollar) 5:41
04. Working Class Hero (voc. Elizabeth Shepherd) 6:34
05. Rain (voc. Denzal Sinclaire) 5:24
06. Whatever Gets You Through The Night (voc. Elizabeth Shepherd) 6:33
07. Tomorrow Never Knows (voc. Yvette Tollar) 5:06
08. Julia (voc. Laila Biali) 5:05
09. Don’t Let Me Down (voc. Dominic Mancuso) 6:34
10. Girl (voc. Denzal Sinclaire) 5:29
11. Beautiful Boy (Darling Boy) (voc. Laila Biali) 4:45
12. Cold Turkey (voc. Dominic Mancuso) 4:40
13. Across The Universe (voc. Elizabeth Shepherd) 8:23
14. Peace In Central Park 2:34