“What Kind of Fool Am I?”
Lohja Big Band, LBB02
Vilpittömästi voidaan sanoa, että 23 vuotta, eikä aivan suotta, sillä nyt svengaa kunnolla. Aidosti ja tunteella. Oikein vanhan liiton kuulijan sydän ja sielu herkistyy, liikutaan alkuperäisen ja aidon big band -musiikin ajatusmaailmassa. Siellä, missä suuret amerikkalaiset yhtyeet pistivät aikoinaan kuulijoittensa jalat teputtamaan tahtia ja liihottamaan pitkin ball roomien lattioita… Siis vanhan toistoa ja ikihomeisia tanssibiisejä? Ei suinkaan, vaan sopivasti tuorestettua vanhaa ja nuorempien tuotoksia alkuperäiseen bb -formaattiin hitsattuna…
Asialla kapellimestari Eugen Stenmanin luotsaama Lohja Big Band ohjelmistonaan mm. Cole Porteria, Bart Howardia, Sammy Nesticoa kuin Markku Johanssonia, Kari Heinilää ja Toivo Kärkeä. Kaikkien edellä mainittujen ja muutamien muiden sävellyksiä 13 raidan verran erinomaisina sovituksina.
Nyt ei haeta kappaleissa liikoja taidepläjäyksiä tai erikoisuuksia, vaan pysytään melodisen rytmikkään ja svengaavan perusteeman ympärillä. Helposti kuunneltavana, mutta samalla erityisen nautittavana. Sellaisena hyväntuulen musiikkina, jota tarjoillaan akustisen, ison orkesterin myötä.
Kun kokonaisuus toimii tarkan taimauksen ja tasapainoisen hallinnan pelisäännöillä, on helppo keskittyä nautintoon. Soivaan bändikokonaisuuteen ja makoisiin sooloihin. Eikä toki sovi unohtaa äänitekniikan henkilöitä, jotka omalta osaltaan ovat hienosti tukeneet levyn tasapainoista lopputulosta.
Tämän big bandin vahvuus on teknisen osaamisen lisäksi sielukkuus, jolla se tuo esittämänsä kappaleet kuulinjansa korviin. Nyt ei ole nuoteista väkisin puserrettua tunnelmaa, vaan kaikki soljuu luontevan melodisesti. Intensiivisen pulppuavasti. Tavalla, jota on kuuntelijan helppo lähestyä.
Soolot täydentävät mukavasti kokonaiskuvaa. Niissä ei pyritä mihinkään ylilyönteihin, vaan ne istuvat orkesterikuvaan sopivina annoksina… ikäänkuin lämmittävinä yksitähtisnaukkuina. Martti Vesala ja Timo Paasonen trumpetteineen, Pekka Laukkanen pasuunoineen, Marko Portin alttoineen, Eugen Stenman tenoreineen sekä koko komppiosasto maustavat sooloripauksillaan kokonaisuutta. Maukasta…
Parilla raidalla on mukana myös laulusolisti Alan Burgess… alkuun heräsi kysymys, miksi? Muutama kuuntelukerta antoi ymmärrystä hyväksyä tämä hieman erikoisääninen solisti. Mieleen tuli eittämättä eräs 100 vuotta sitten syntynyt amerikkalaistähti, jonka laulutaidoista oltiin montaa eri mieltä… Niin tai näin, Burgess klaarasi pisteet kotiin ja sopi hyvin levyn kokonaiskuvaan…
Tämä Lohja Big Bandin levy nousee kategoriassaan korkealle. Se soi todella makoisalla soundilla, puhtaan melodisesti ja rytmikkään tahdikkaasti. Se erottuu monista muista big bandeista imevyydellään ja vilpittömän rennolla sielullaan. Unohtamatta korkeatasoista soitinten hallintaa ja ulosantia. Ja tietysti kunnioitustaan vanhan, vuosikymmenten takaisen big band perinteen ylläpidossa… vanhassa vara parempaan….
Kotimaiseksi suuren orkesterin levyksi erittäin onnistunut. Nyt ollaan taidolla ja sydämellä sisällä musiikkimaailmassa, jossa meillä liian harvoin liikutaan… vaikka kansa sitä oikeasti janoaa. Siitä syvä kumarrus Lohjalle.
Tämä levy kuuluu jokaiseen levyhyllyyn nautittavaksi ja oivaksi esimerkiksi suomalaisesta big band osaamisesta. (OR)
Saksofonit
1. alttosaksofoni Marko Portin
2. alttosaksofoni Tapio Saarenpää
1. tenorisaksofoni Eugen Stenman
2. tenorisaksofoni Sami Sohlberg
Baritonisaksofoni Jari Sikander
Trumpetit
1. trumpetti Timo Paasonen
2. trumpetti Martti Vesala
3. trumpetti Markku Hassinen
4. trumpetti Tomi Lehikoinen
Pasuunat
1. pasuuna Pekka Laukkanen
2. pasuuna Tuija Laukkanen
3. pasuuna Kari Kinnunen
Bassopasuuna Pekka Palonen
Komppi
Kitara Antti Kajander
Piano Ilkka Joronen
Basso Helge Aaltonen
Rummut Henrik Björklöf
Laulu
Alan Burgess
Äänitetuotanto Sammy Roiha / Sound Ateljee 2015
01. Hay burner (säv./sov. Sammy Nestico) 3:56
02. Calypso Joe (säv./sov. Markku Johansson) 3:48
03. I’ve got you under my skin (säv./san. Cole Porter/sov. Trevor Vincent ) 3:49
04. Solid blue (säv./sov. Marshall Brown) 3:33
05. I’m getting sentimental over you (säv. Gerorge Bassman/ sov. Johnny Warrington) 3:09
06. Elegance (säv./sov. Kari Heiunilä) 3:04
07. Miss Fine (säv./sov. Oliver Nelson) 4:17
08. Fly me to the moon (säv./san. Bart Howard/sov. London Orchestrations) 2:37
09. Until I met you (Corner pocket) (säv./sov. Don Wolf ja Freddy Greene9 4:54
10. On the street where you live (säv. Frederick Loewe/sov. Warren Kellerhouse) 4:16
11. Nyt sataa (säv. Toivo Kärki/ sov. Markku Johansson) 4:48
12. What kind of fool am I? (säv. Leslie Bricusse ja Anthony Newley/sov. Manny Mendelson) 3:31
13. You don’t know what love is (säv. Gene de Paul/sov. Eero koivistoinen) 6:50