Sekalaisen tunteikasta musisointia laajalla kirjolla – pehmeällä otteella ja lämpimällä tunteella. Vanhat, anteeksi vaan, ” kelmit” sensuelleine vokalisteineen herkistelevät, rytmittelevät ja lopuksi mässäilevät.
Pasuuna-Pekka Leander joukkioineen on vääntänyt kasaan monitahokkaan tai oikeammin kohokkaan, jossa leikitellään kepeän kevyesti… nostalgoidaan nirvanamaisen tunteikkaasti… haaveksitaan nuoruudesta, rakkaudesta… kapinoidaan ja sovitellaan… unelmoidaan.
Aistikkaan hallitusti. Omalla tavallaan persoonallisesti. Ammatillisella otteella. Kuitenkaan liikaa kliinaamatta.
Kuuntelijan osana on istua lähes käsikosketuksen etäisyydellä soittokunnasta. Aistimassa soitetun musiikin ydin. Sen haju ja maku… ilman sen kummempaa asiantuntemusta tai odotusta. Olla vain ja nauttia kuulemastaan. Sen herättämistä tunnoista.
Olen usein puhunut Fazerin sekalaisista, nyt sekään ei riitä, sillä mukaan täytyy ottaa amerikkalaista vaahtokaramellia, väkevää turkinpippuria, Kirsti-tädin Haganol -salmiakkia, suussa sulavaa suklaata… näin saadan katettua koko genre, jota levy tarjoilee… Koko ajan täytyy kuitenkin muistaa vanha sanonta, että toinen tykkää aidistä ja toinen tyttärestä. No, minä raukka satun pitämään molemmista.
Suurin osa levyn kappaleista on P. Leanderin sovituksia, kolme on Veikko Hakkaraisen käsialaa ja yksi, jo vuonna 1990 -levytetty V. Montin Czardas, Jorma Katraman sovittama.
Tuo viimemainittu on eittämättä levyn upein raita, kun Katrama bassoineen antaa näytteen, kuinka iso viulu taipuu myös unkarilaistyyppiseen tulisielumusiikkiin. Käsittämättömän loistokas esitys Margit Rahkosen pianon säestämänä. Siis bassolla!
Ai jazziako? Mitä väliä sillä on, jos musiikki toimii. Ja se toimii tällä koko levyllä suht’ edukseen. Myös puhtaissa jazzkappaleissa.
Tuon Czardaksen lisäksi Katrama soittaa läpi levyn upeasti, pitäen kokonaisuutta erinomaisesti kasassa. Hänen soittonsa omaa väkevän sielun niin silkkihansikkain kuin työrukkasinkin soitettuna… myös syntisen sykkivänä duona Sirkka Keiskin kanssa: Heartbreak Hotel…
Veikko “Monk” Hakkarainen on jälleen elementissään. Soljuvat juoksutukset ja makoisat komppaukset antavat kokonaisuuteen kulloisellekin kappaleelle sen alkuperäisajan leimaa. Teeskentelemätöntä, sitä ihteään… kuunnelkaapa levyltä vaikkapa herran omaa Sonnet For Adaa tai Garnerin Mistya.
Tuota Mistya tulkitsee väkevän voimakkaasti yhtyeen toinen lady Merja Saikkonen. Tumman tanakka alarekisteri ja tulkinnan aistikas tunne toimivat hienosti. Jazztyttö, mikä jazztyttö…
Astetta dramaattisempi on yhtymän toinen vokalisti, Sirkka Keiski, jonka tumman kohtalokas ääni saa välillä muurahaiset ravaamaan selkäpiissä. Toisaalta hänen esitysten sovitusten taiteellisuusaspekti panee kuulijat välillä “lujille”… silti rakastettavasti.
Puhallinosaston Leander ja Pinomaa keskittyvät pääosin taustasoittoon ottamatta liiaksi itselleen johtosoittimen soolotilaa. Hetkittäiset irtiotot tosin ovat sitten molemmilla täyttä tavaraa… Leanderin pasuunaan on tullut lisää elämäneliksiiriä, herrasmiesmäistä karismaa… Pinomaan seksikkään tenorisametin lisäksi hänen sopraanonsa luo erinomaisen makoisaa atmosfääriä…
“Rummunlyöjä Turhala rytmittää kopsakasti, mutta sopivan pehmeästi, kuitenkin tarpeeksi käskevästi. Jan Vaakan perkussio-osaston kalvotaputtelut antavat mukavaa täyteliäisyyttä kappaleisiin.
Mukavan levykokonaisuuden viimeinen raita on yhdenlaista huumorilla “pilattua milesdavis -musiikkia”… Bon Appetit kuvastanee ilmeisesti soittajan ikuista nälkää… yleisin artistitervehdyshän periferian keikkajärjestäjille on ollutkin: Koska syödään?
Toisaalta siis hieman hämmentävä levykokonaisuus. Sekoitus kaikenkarvaista laidasta laitaan. Vaatii useamman kuuntelukerran, että pääsee kunnolla sinuksi tähän runsauden sarveen… ajatelkaapa itse; Monkia, Piazzollaa, Presleyta, Montia, Garneria, Legrandia, Sarmantoa… perälläisillä raidoilla.
Jokainen kuitenkin hyvin sovitettuna ja soitettuna. Kaikki samalla kokoonpanolla. Olisiko kohtuutonta sanoa; jazzorkesterilla!
Erilainen, poikkeva kokonaisuus, jonka toteutus tavallinen… arkipäiväisen kliinaamaton… siksi myös realistinen ja koskettava. Ei ammattikoulutuksen liiaksi “pilaama”. Ei siis soitettu toisille soittajille tai tiukkapipoisille kriitikoille, vaan yleisölle. Sellaiselle kohderyhmälle, joita tämän tyyppinen musiikki koskettaa.
Kuunnelkaa, niin huomaatte sen itsekin… siis mihin kategoriaan itse kuulutte. (OR)
Merja Saikkonen vocals, Sirkka Keiski vocals, Pekka Leander trombone, Simo Pinomaa soprano & tenor sax, Veikko Hakkarainen piano, Rhodes-Fender piano, Jorma Katrama bass, Jussi Turhala drums, Jan Vaaka percussion, Margit Rahkonen piano (#7)
Recorded 31.3. and 14.5.2012 at Sudio Varistoteles by Markku Veijonsuo and Robert de Godzinsky (#7)
Mastered by Markku Veijonsuo and Robert de Godzinsky (#7,10,13)
Technical production Z-Trading Oy
01. Almost Blue (Elvis Costello) 3.36
02. Sonnet For Ada (Veikko Hakkarainen) 5.14
03. Vain öisin (T. Monk – J. Leskinen) 3.27
04. Libertango (Astor Piazzolla) 4.40
05. A Tree And Me (Oscar Brown Jr) 3:05
06. Heartbreak Hotel (Elvis Presley) 2.57
07. Czardas (Vittorio Monti) 4:57
08. Misty (Erroll Garner) 4.33
09. Windmills Of Your Mind (Michel Legrand – Alan & Marilyn Bergman) 4.14
10. Time Remembered (Bill Evans) 2.49
11. Hellyys (Heikki Sarmanto – Vexi Salmi) 2:46
12. Boulevard Of Broken Dreams (Harry Warren – Al Dubin) 4:45
13. Bon Appétit (Mademoiselle Mabry) (Miles Davis – Veikko Hakkarainen) 3:40
Arrangements: Pekka Leander expect # 2,8,13 Veikko Hakkarainen and #7 Jorma Katrama
