Bluelight Records 2022
cd BLR 33229 2, lp BRL 33229 1
Musiikkineuvos, Jazzarkiston perustaja, Puuvillapelloilta kaskimaille – jazzteoksen tekijä, vibrafonisti, musiikin monitoimimies jne. Jukka Haavisto äityi julkaisemaan ensimmäisen soololevynsä kuluneen vuoden toukokuun puolivälissä. Liki 92 vuoden iässä. Pitkä on ollut musiikkitaival Jukan ensimmäisestä soittopelistä Hohner-huuliharpusta tähän levyyn.
Levykään ei ole sisällöltään uusinta uutta, vaan se äänitettiin jo vuonna 2010 Jukan 80-vuotisjuhlan kunniaksi. Mutta parempi myöhään kuin milloinkaan.
Sisällöltään levy on leppoisan svengaavaa jazzia vuosikymmenten varrelta. Siis iätöntä ihanuutta, johon ajanhammas ei pysty. Muistoja iäkkäämmälle kuulijakunnalle herkullisesti tarjoillen. Nuoremmille oivana malliesimerkkinä akustisen swingin kulta-ajoilta.
Jukan vibrafoni maalailee tällä levyllä pehmeän makoisia sointimattoja. Puhtaan yksinkertaisena, ilman sen kummempia krumeluureja. Kuitenkin nautittavan maittavina. Vanhana mainosalan ammattilaisena hän tietää tasan tarkasti ”mikä myy, mikä ei”.
Kun soittokavereina on asian ymmärtäviä jazzareita, lopputulos hipoo tyylisuuntansa huippua. Kitaristi Timo Seppäsen letkeän maalaileva kitarointi, pianisti, JP VIrtasen kilkuttava että komppaava mustavalkio-osasto, Lehden Pekan aistikkaasti pompottava paksukielinen ja Jukan pojan Janne Haaviston rumpalointi tiivistävät kokonaisuuden herkkupalloksi. Sellaiseksi jota nykypäivänä harvoin kuulee.
Akustinen, upea jazzailu saa tahtijalan teputtelemaan rauhalliseen tahtiin. Väliin otetaan sopivasti tiukempi ote, joka saa elämän eliksiirin virtaamaan tiukempaan tahtiin päästä varpaitten kärkiin.
Soittokokonaisuus henkii soittamisen iloa. Todellista nautintoa. Ja hyvää oloa. Käsinkosketeltavaa tunnetta, joka porautuu sielun sopukoihin, aiheuttaen kuulijan vaipumisen hyvänolon nirvanaan.
Tarjolla kappale elettyä jazzin historiaa ja menneisyyttä. Erinomaisen aitona ja kaupallisesti kosimattomana. Hieno suoritus Jukalta ja koko bändiltä.
Hyvä on hyvää ilman turhia kikkoja. (OR).
Jukka Haavisto vibes, JP Virtanen piano, Timo Seppänen kitara, Pekka Lehti basso, Janne Haavisto rummut,
Äänitys: Risto Hemmi, Finnvox
Miksaus: Janne Haavisto
Masterointi: Jp Mönkkönen, Instant Audio
1. September Song 2:18
2. What Is This Thing Called Love 4:27
3. It Don’t Mean a Thing if It Ain’t Got That Swing 3:08
4. I Surrender Dear 4:32
5. Yesterdays 5:22
6. Rosetta 4:30
7. Softy as in a Morning Sunrise 4:30
8. Undecided 4:25. (vain CD:llä)