To Future Memories
TUM CD 036
Junnu Aaltosesta on viime vuosina varmaan käytetty kaikki positiviset adjektiivit. Samaa on sanottava tästä hänen uusimmasta TUM-julkaisustaan, joka tosin on jo äänitetty kolme vuotta sitten. Ohjelmisto koostuu takavuosina mm. Piirpaukkeessa soittaneen Antti Hytin sävellyksistä, jotka hän on kirjoittanut mm. 1980-luvulla tehtyjen elokuvien musiikiksi. Tarjolla on sävellyksiä Heikki Partasen ja Riitta Rautomaan Kukunorista, Jaakko Pyhälän Ursulasta sekä Riikka Poulsenin ja Raimo Uunilan Pre Kalevalasta. Noiden elokuvien ääniraidojen toteutuksessa Junnu oli aikanaan itsekin mukana.
Hytin melodioiltaan kauniit sävellykset on kirjoitettu ilmeisen viitteellisesti. Siten ne soveltuvat mainiosti yleensäkin teemoja aika suurpiirteisesti käsittelevälle Junnulle. Tempoiltaan enimmät kappaleet ovat hitaahkoja, mikä mahdollistaa niiden vähittäisen kasvattamisen joskus ekstaasia hipovaan loppua kohti. Näin toteutetut balladithan ovat Junnun ehdotonta vahvuusaluetta. Tällä kertaa on kuitenkin hyvä, että levyn seitsemästä kappaleesta kolmella hän soittaa tenorin sijasta huilua, mikä tuo tervetulleen kontrastin useimmiten vulkaanisiin purkauksiin päättyville tenorisooloille.
Junnun kanssa soittaa hänen vakiokvartettinsa eli Iro Haarla pianosa, Uffe Krokfors bassossa ja Reiska Laine rummuissa. Heidän vahvistuksenaan ovat basisti Ville Herrala ja perkussionisti Tatu Rönkkö. Lisäsoittajien mukaantuominen on perusteltua. Kahden basistinkin rinnakkaissoitto toimii hyvin yhtyeosuuksissa ja erityisen hyvin muutamissa duettosooloissa, joissa työnjako fraseerauksessa on varsin mallikasta.
Juhani Aaltonen, tenorisaksofoni, huilu, bassohuilu, Iro Haarla, piano, Ulf Krokfors, Ville Herrala, basso, Reino Laine, rummut, Tatu Rönkkö, lyömäsoittimet.
Äänitys: PP Kortelainen ja Marko Kataja, Sound Station, Magnusborg, Porvoo 20-22.11. 2010. Miksaus ja masterointi: Henrik Otto Donner ja Janne Mahlén, DER, Tammisaari. Tuottaja: Petri Haussila.
1. Reminiscence
2. Kukunor
3. To Future Memories
4. Hiisi
5. Ursula
6. All The Birds
7. Haze
Kaikki sävellykset: Antti Hytti.