Dialogues I
Boulder Music 2013, BMHCD1
Lörtsyjen, mustan pässin ja Kyrönsalmen kalliosaaressa olevan Olavinlinnan ohessa Savonlinnan musiikkikoulutus on putkauttanut jazzkartalle useita soittimensa taitureita. Yksi heistä on sittemmin helsinkiläistynyt saksofonisti Joakim Berghäll (s.1980).
Tämä hänen ensimmäinen omalla nimellä julkaistu levy Dialogues I on sisällöltään hyvin poikkeva ja siksi myös erinomaisen mielenkiintoinen. Levyn kaikki kappaleet ovat Berghällin omaa käsialaa ja jokaisella niissä soittaa hänen saksofoninsa seurana eri pianisti. Pianisti, jolle kulloinenkin kappale on sävelletty tuomaan esille hänen persoonallista soittotapaansa.
Tämä pianistiyhteistyö on avausosa levytrilogialle, joissa tulevassa jatko-osa kakkosessa duetoidaan kitaristien ja kolmososassa kansan-/maailmamuusikoiden kanssa.
Aikalaisen haastavaan kokonaisuuteen Berghäll on lusikkansa pistänyt, mutta ainakin tämä levy on kaikenkaikkisesti onnistunut kattaus. Jazzia, vapaata improa, maailmanmusiikkia… mietiskelevän nautiskelevaa vapautta… porautumista toisen artistin sisimpään.
Jokainen pianist tuntuu sisäistäneen Berghällin sävellysten sisimmän olemuksen ja paneutuvan soittoonsa intensiivisellä sielukkuudella ottaen näin täysillä omakseen juuri hänelle tehdyn sävelteoksen.
Tämä levy vaatiikin keskittymistä ja kuullun ymmärtämistä, jotta se avautuisi täydellisesti kuulijalleen. Ei suinkaan siksi, että liikuttaisiin jossain avant gardismin ja poikketaiteen puolella, vaan siksi, että pystytään tekemään omamielinen todenmukaisuusanalyysi jokaisen pianistin kohdalla. Siis kuvastaako aina kyseessä oleva sävellys todellakin sen esittäjää. Ja tuoko se esille jotain sellaista, johon ei aiemmin ole kiinnittänyt huomiota.
Berghällin itsensä osuus jääkin edellä mainitusta johtuen välillä hieman taka-alalle, mutta useamman kuuntelukerran jälkeen se hahmottuu hienoksi kokonaisuudeksi pianistien kanssa. Hänen tapansa käsitellä soittimiaan on pehmeän herkkää, mutta tarvittaessa hän saa aikaan voimakasotteisia rytmisivalluksia. Pääpaino kuitenkin on mietiskelevässä, erilaisia näkemyksiä hakevassa kosketuskulmassa, jossa liikutaan monin osin seesteisissä haavekuvissa. Jossain Berghällin alkuperäisen kotiseudun rauhassa… vesistöjen, saarien, luonnon elementeissa… siellä missä nykyajan kiire, sähköinen media ja turhamaisuus ovat kaukana… vaikka todellisuudessa hyvinkin lähellä.
Pianisteista on vaikea nostaa ketään erityisesti esiin, sillä he edustavat ammattikuntansa ylintä kastia. Jokaisella heistä on tiettyjä omintakeisia piirteitä ja erikoisosaamista, joita Berghäll tuo onnistuneesti esille sävellyksissään.
Kaikenkaikkisesti hyvänmakuinen levy, joka vaatii kuulijaltaan aikaa keskittyä kuunteluun. Rauhaisaa olotilaa ja mieltä. jotta musiikki kaikkinen nyansseineen pääsee täysiin oikeuksiinsa. Nautinollisuuteensa.
Berghäll yllätti tällä levyllä ja sen rakenteella positiivisesti. Ennakko-odotusten sekalaisesta kimarasta muodostuikin hyvin tasapainoinen, monitahokas, jonka harmonia, rauha ja lämpö antoivat paljon hyvänolon tunnetta. Etäisyyttä helvetilliseen arkipäivän hulinaan.
Pysähtykää ja kuunnelkaa! (OR)
Joakim Berghäll soprano, alto, tenor and baritone saxophones, compositions
Iro Haarla, Kari Ikonen, Seppo Kantonen, Antti Kujanpää, Juha Kujanpää, Samuli Mikkonen, Aki Rissanen, László Süle, Joona Toivanen, Alexi Tuomarila piano
Recorded April / June 2013 at Lummesali, Vantaa, Finland by Joakim Berghäll
Mixed by Mikko Raita / Studio Kekkonen
Mastered by Svante Forsbäck / Chartmakers
01. Bamboozle! (feat. Aki Rissanen) 3:42
02. Portland (feat. Seppo Kantonen) 5:22
03. Yksiössä (feat. Samuli Mikkonen) 4:05
04. Polskabeat (feat. Antti Kujanpää) 7:10
05. Harmaudesta (feat. Kari Ikonen) 6:11
06. Cascabel (feat. Alexi Tuomarila) 6:28
07. Elegia (feat. Iro Haarla) 5:46
08. Withdrawn (feat. Joona Toivanen) 4:18
09. Hulmu (feat. Juha Kujanpää) 4:22
10. Yölento (feat. László Süle) 8:35