Bear Records, BRCD-09
On kuin pitkän matkan juoksija lönkyttelisi maaliin. Intoa ja mieltä olisi kovempaankin loppuaikaan, mutta fysiikka ei anna. Ei vaikka kaikki äretbeen (R&B) kuviot ovat kohdallaan. Siitäkin huolimatta, että saamani levy oli kääritty Hanna Partasen kalakukkoleipomon paperiin.
Äänityspajaksi ilmeni Tegelmanin Heikin jälkikasvun Mikon Studio Sound Haapaniemen tien alusta. Ja koko levyllisen säveltäjä-laulaja-kitaristiksi Rajalan koulun musiikinopettaja, Kuopio Jazz Bluesin puheenjohtaja Jari Tolvanen; maanmainion nallelauman, Big Bad Bearsin johtohahmo, Kuopion kalakukkokaapunnista.
Jos joku väittää, että vedän kotiinpäin tätä entisen kotikaupunkini r&b -ylpeyttä ruotiessani, on aivan oikeassa, sillä Tolvanen on monen monta kertaa parempi rhythm & blueshemmo kuin eteläisen Suomen siniset syndikaatit suostuvat myöntämään. Hänen “Lucillensa” komppaa ja vonkuu soolon tynkää maittavalla soundilla. Äijän oma “charmantti” ääni on kuin itse sieltä, tuolta kuuluisasta p:stä. Mutta se toimii tässä musiikissa erinomaisen hyvin.
Koska nyt ei ole asialla varsinainen nallelauma vaan pelkistetympi Blues Biers eikun Bears painaa vastuu biisien tehosta jonniin verran enemmän niin Tolvasta kuin muitakin pelimanneja.
Ja mikäs painaessa, syntyvä jälki on erinomaista kuin Sampon muikut. Yhden erityismaininnan allekirjoittanut antaa raidalle, jossa pianisti Hiltula ja Tolvanen imuttavat todella raikkaan rehevästi Hiltulan Two Bear’s Boogien. Perhanan majesteetillinen suorite! Eikäpä tahti seuraavilla raidoillakaan tokene, vaan Tolvasen kitarointi senkuin paranee kuten Hiltulan pianon kilkutuskin.
Mieleen tulee eittämättä syvän etelän Louisiana ja Big Easy, tuo turmiollisen jazz- ja rytmimusiikin kehto New Orleans. Sen useat festivaalit ja kymmenet kuppilat, joissa Kuopion klaanin soitto uppoaisi kuin se sinne, siis kuuma veitsi voihin. Joku sinimusafriikki tietty nauraa hohottaa allekirjoittaneelle ja sijoittaa kuulemansa johonkin muuhun kategoriaan. Mutta siitä vaan, sillä vetoan NO:ssa paikan päällä kuultuihin tosi asioihin.
No nyt karkasi mannerten väliseksi… Bearsien kompin basisti Manninen ja insinööri-rumpali Rilla vääntävät yksinkertaisen r&b -maton sooloartisten pehmikkeeksi. Hyvä näin, sillä Hiltusen piano kilkattaa loistokkaasti sopivaa komppilisuketta tarvittaessa. Niemitz ja Silen päästetään kehiin tarvittaessa, oikeaoppisesti ajoitettuna. Kuunnelkaapa tätä uskomattoman makeaa nannaa, vaikkapa raidalla You’re The One And Only…
Lisäjoukkoina laulajapariskunta Tiina ja Matti Jortikka, jotka molemmat ovat saaneet raidan tilaa itselleen. Hyvä korvien puhdistus Tolvasen karsean laulun jälkeen. Muistakaa, että tämä Tolvasen karseus sopii kuitenkin helvetin hyvin tähän kokonaiskuvioon. Kolmas vierailija levyllä on parilla raidalla kannuissa lainassa oleva Mikko Mouhijärvi Bluesbändin Kaitsu Seppänen, yksi kuopiolaisen jazzin, lastenlaulujen ja bluesin legendoista.
Vaikka alussa tuntui, että menohaluja olisi enemmän kuin peleissä on varaa, osoittautui harhaksi, joka muuttuu levyn etenemisen myötä yhä isommaksi janoksi bändin musaa kohtaan. Musiikillinen pakka säilyy koko ajan eteenpäin juoksevana. Mielenkiinto ei pääse lopahtamaan. Saman asian toisto, paikallaan polkeminen on tälle levylle täysin vieras elementti.
Tässä levyssä ei ole tavallaan nk. täytemusaa, vaan kaikki on täyttä tavaraa. Siksipä tämä levy on täysin valmista kamaa myös ulkomaiseen levitykseen. Tämä ei ole savolaenen hengen tuote pelkästään Muaningalle, Kuaville että Rantasalamelle vuan myös suuren maailman cityihin ja piirikuntiin. Eikä bändilläisten reissu New Orleansiin tekisi pahaa yhtyeen musiikille ja kokonaiskuvalle…
Entisenä kuopiolaisena, jonniinverran maailmaa kiertäneenä, jazz- ja rytmimusiikkia kuunnelleena ja kuluttaneena annan tälle levylle erinomaiset pisteet ja ylisanat. Tämä maistuu kehvelin hyvältä… eipä olisi tutuista äijistä uskonut vielä vuosituhannen alussa, että tänäpäivänä heillä on tarjolla näin korkatasoista ja upeaa nautiskeltavaa… Voi Suomessa olla toki ehkä vieläkin paremmin soitetua ja hiottua musaa tarjolla, mutta tässä on jätkillä sydän ja sielu mukana.
Täysillä. Ja soittotaidossa se, mitä todella osataan ja halutaan…
Eiköhän näillä kehuilla irtoa jo pullakahvit yhtymältä… Teidän tehtäväksenne jää rahoittaa ne kahvit ostamalla tämä levyherkku kotiinne. Tai tilaamalla yhtye festivaaleihinne, juhliinne etc.
Mahtavaa Tolvanen. Hiltunen. Koko soittokunta! Hieno kokonaisuus, jota ei kannata jättää väliin!!! (OR)
Jari Tolvanen guitar, vocal, Hannu Hiltula piano, Olavi Manninen bass, Matthias Niemitz saxs, Seppo Rilla drums, Kari Silen trumpet
Featuring:
Tiina Jortikka vocals, Matti Jortikka laulu, Kai Seppänen drums
- No More Fooling Around
- I Didn’t Have Time For You
- Second For Burrell
- I’m Not A Perfect Angel
- Black Coffee (Burke, Webster)
- Your Lovesick Soul
- Message In Blues
- Two Bears’ Boogie (Hannu Hiltula)
- You Don’t Fool Me
- You’re The One And Only
- Forty-Four (Chester Burnett)
- Here I Am
- Jumping On The Thin Ice
All songs by Tolvanen expectas noted
All Arrangements Tolvanen
Recorded at Studio Sound by Mikko Tegelman expect 8 and horn sections 2, 6, 7, 12 at J. Tolvanen home
Mixed at Studio Sound by M. Tegelman and J. Tolvanen
Mastered at Note On by Janne Tolsa