Night And Day
Janne Maarala Music House 2015, JMCD03
Yötä päivää jatsi jauhaa, Cole Porterin biisi pauhaa… asialla Janne Maaralan Trio että trumpetisti-vokalisti Mikko Pettinen. Liveäänitys Tikkurilan Vernissasta, jossa työstön alla nippu vanhaa kunnon jazzstankkua.
Tätä levyä voi oikeastaan kuvailla ilmaisulla, että homma kulkee ja henki haisee – aidolle nostalgialle. Nostalgialle, jota moni vanhemman jazzarikaartin jäsen pitää ainoana oikeana jazzina. Se sallittakoon, etenkin kun Maarala trioineen pistää metristä halkoa pesään ja saa nostalgian roihuamaan hienosti…
Olen aiemminkin ihastellut Maaralan taitoa mustavalkioiden parissa. Monitahoisena tyyliniekkana hän hallitsee myös vanhemman jazzin salat erinomaisesti. Niin sen kiihkeissä rytmeissä kuin herkemmissä kiinniotoissakin.
Hänen soittonsa juoksee lennokkaan kevyenä, mutta silti tahdonvoimaisena. Hallitun intensiivisenä. Kuuntelijan korvaa ja rytmilihaksia hellivänä. Hän ei pyri tiukkaan nuottituijotukseen vaan omaa messevän improtajun. Hänen soittogenrensä pukee kokonaisuuden nautinnolliseksi. Hieno pelimanni…
Rytmikkään paksukielisen jumputuksen komentaja Sampo Tiittanen luo Maaralalle mainion sykkeellisen taustaraamin. Rennon römäkkä tumma pompotus luo pehmeän patjan, jossa on hyvä piehtaroida ja kelliä. Taustana tai soolona. Bassosuoni sykkii lämpöä ja elämän eliksiiriä…
Rumpali Jussi Miettola mättää rytmimattoa. Milloin oikein hartian takaa, milloin lempeän hellällä kosketuksella. Oivasti mukana elävänä. Juuri sopivasti taka-alla pysyvänä. Mutta runsaalla tarjottimella kokonaisuutta tarjoillen. Tanakkaa perustyöstöä perusjazzille…
Vieraili Pettinen on taitoniekka, jonka puhaltamista kuullaan UMOn trumpettisektiossa ja monissa muista yhteyksissä. Timantinkovaa osaamista, jossa standardikama saa oman rosoisuutensa. Esittämisen vapauden. Taitavaa… makoisaa….
Laulupuolesta olen monesti sanonut, että äänellään se variskin laulaa. Pätee myös Pettiseen… yötä päivää. Ei mitenkään mollaamalla, vaan positiivisella mielteellä. Lisäharjoittelulla hänestä voisi kasvaa nopeastikin lisä kaitaiseen ykkössarjan jazzaavien miesvokalistiemme joukkoon.
Levykokonaisuus soi mukavana ja hyvänmielen tuovana leppoisuutena. Maarala on saanut porukkaansa pumpattua hengen, jossa elää jazzin syvin sielu ja soittamisen riemu. Musisointi on myös kuulijalle käsinkosketeltavaa nannaa.
Jazzin monitahokkaassa tyylisuuntakirjossa nämä standardit ja tapa soittaa niitä estävät otsaryppyjen synnyn kuulijalle. Tai vaativat jotain nk. ymmärtämistä soitetun musiikin suhteen. Tätä levyä voi hyvin verrata yksitähtiseen moukkuun, joka lämmittää sielua. Tosin sillä erotuksella, että useammankaan kuuntelukerran jälkeen tämä ei aamunärästä.
Erinomainen livepläjäys menneiden vuosikymmenten jazzin ystäville. Myös teknisesti hyvin tehtynä. Hienoa maestro Maarala…
Kuunnelkaa ja nauttikaa… millaista oli ennen elää… (OR)
Mikko Pettinen – trumpet, flugelhorn and vocals, Janne Maarala – piano , Sampo Tiittanen – bass, Jussi Miettola – drums
Recording, mixing and mastering by SoundTeamGodzinsky
1. Night And Day (comp. & lyr. Cole Porter) 7:50
2. Like Someone In Love (omp. Jimmy Van Heusen) 8:31
3. Love For Sale (comp. Cole Porter) 12:24
4. Body And Soul (comp. Johnny Green) 11:33
5. Joy Spring (comp. Clifford Brown) 8:31
6. Solar (comp. Miles Davis) 8:35
7. How Deep Is The Ocean (comp. & lyr. Irvving Berlin) 9:47
8. Night And Day – “soundcheck take” ( comp. & lyr. Cole Porter) 8:10
Total Time – 75:21