Blue & Golden
Flame Jazz FJRCD013
Jo Sound Taginen soitinvalikoima osoittaa, ettei kysymyksessä ole ihan tavanomainen yhtye. Bändin johtajan Ilkka Arolan soittimistoon kuuluu arabialaisten skaalojen soiton mahdollistavan neliventtiilisen quartertone-trumpetin lisäksi buzuki, mellofoni, flyygelitorvi, oud- ja saz-luutut sekä syntikka. Kitaristi Topi Korhosella sivusoittimena on oud, bassoa ja syntikkoja soittavalla Esko Grundströmillä taas haitari, kelttiharppu ja 15-kielinen kantele.
Ennakkoluuloton musiikillinen moniottelija Ilkka Arola on taustaltaan jazztrumpetisti, joka tälle Sound Taginen toiselle levylle on luonut melkoisen keitoksen monenlaisista aineksista. Useat kappaleet ovat lähinnä Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan tanssimusiikkia niin rytmiikan kuin soittimien ansiosta. Välillä ainakin kuulijan mielestä sävyjä on myös Intiasta ja Balkanilta. Mutta tarjolla on myös kappaleita, joilla Arolan trumpetin taustalla on kuulee vaikutteita popmusiikista ja folkistakin.
Jazzin ainekset ovat selvimmin kuuluvilla Arolalla, joka varsin taitavasti tuo trumpettinsa jazz-fraseerauksen hyvinkin monenlaisten taustojen päälle. Jos pitäisi sijoittaa bändin musiikki johonkin tyylikarsinaan, hyvin yksinkertaistettu määritelmä voisi olla etno-jazz.
Bändin soittajat ovat siksi taitavia, että perustellusti livekeikoilla levyn kappaleet saavat varmaan uusia ulottuvuuksia. Tähän tarjoutuu mahdollisuus 12.7. Tuolloin Sound Tagine esiintyy Porissa Poriljongissa.
Ilkka Arola, quartertone trumpet, saz, ym. Topi Korhonen, kitara ym. Esko Grundström, basso, syntetisaattori ym. Juuso Hannukainen, akustiset ja sähköiset lyömäsoittimet. Okko Saastamoinen, rummut.
Äänitys ja miksaus: Esko Grundström, Roadhouse Studios, Turku. Masterointi: Riku Kantola. Tuotanto: Ilkka Arola ja Esko Grunström.
1. Lokki 9:53
2. Sky Mountains 6:13
3. Blue and Golden 4:58
4. Return 4:12
5. Jasmiiniin kukka 7:06
6. Truth Boxing 5:09
7. Child Within 5:20
Sävellykset ja sovitukset: Ilkka Arola