¡HaUtUllin!
BAREFOOT RECORDS BFREC023CD
Kuopiosta lähtöisin oleva kitaristi Markus Pesonen on vaikuttanut ja tehnyt monenlaista musiikkia jo vuodesta 2006 alkaen pääsääntöisesti Kööpenhaminassa ja Berliinissä. Sen lisäksi, että Markus johtaa 11-jäsenistä Hendectet yhtyettään, hän tekee myös projektiluonteisia töitä pienryhmissä. Yhdessä norjalaisen rumpalin Håkon Berren kanssa hän muodostaa improvisointiduon, joka on saanut varsin oudon nimen ¡HaUtUllin!.
Yhtyeen uusi, tammikuussa ilmestynyt CD-äänite ¡HaUtUllin! edustaa täydellistä hetkessä syntynyttä musiikkia, missä perinteisten soittimien, kitara ja rummut, ohessa käytetään mielikuvituksellisesti vapaata elektronista tehostetta aitojen soittimien luoman äänikentän ympärille. Siinä työssä duo käyttää kaikkea mahdollista lisäkoneistoa, vispilää, kippoa ja kuppia, ketjuja, ääniä tuottavia leluja, metallin kappaleita, pannun kansia ja jopa ruokailuvälineitä. Kenttä on siinä mielessä vapaa mielikuvitukselle. Näistä välineistä tuotetut äänet on sitten käsitelty elektronisesti tietokoneilla, minkä kautta ne yhdistyvät kitaran ulvontaan, rätisevään elektroniikkaan ja jytistäviin rumpuihin.
Levy tarjoaa rennosti leviävää elektronista raakuutta heti ensimmäisessä kappaleessa Klein Bleus, mikä alkaa räävittömällä revityksellä, ikään kuin herättäen kuulijan totuuden väkivaltaiseen uhmakkuuteen. Siihen Pesonen lisää voimakasta kitaran ulvotusta ja vingutusta ja Berre takaa painokkaan poljennon rumpujen kumistuksella. Ensi vaikutelma saattaa tuntua häpeämättömältä teurastukselta, mutta kyllä se melkoista “gutaa” saa aikaan näin vanhemmassakin kuuntelijassa. Kaksikko tempaa kuulijan mukaan armottoman jäätävällä teholla. Joutomaa voi kuitenkin kaiken muuksi muuttaa. Siinä Pesonen palaa kitaran kanssa musiikin alkujuurille henkevän sielukkaalla soitolla. Night at the Toy Factory on nimensä mukaisesti vapaan työn puurtajien palikkatesti, mikä tehdään lelusulkeisissa pimeyden keskellä. Kokeellinen äänimuuri luodaan “ylimääräisten instrumenttien” avulla taiteellisesti ja luontevasti sekoitellen aitojen soittimien luomaa mielikuvaa. QuantumFoam kieriskelee äänien rääkkäyksen tuottamassa kierteessä yhtyen ympärillä alati paisuvaan vaahtomassaan. Mjølne levittäytyy rauhallisesti ympäristöönsä, kunnes kitaran vaativa saarna avaa taivaankannen apposen auki päästäen käärmekeiton höyryt tuulten vietäväksi. Kun tämä on koettu, niin Tarantulla Nebula tuudittaa väsyneen matkamiehen unten maille rauhallisen rentouttavalla, perin siistillä ja kauniilla, äänikuvioinnilla. Discothèque ja Monkey Rat Attack ovat monipuolisen siistiä kapulanveivausta ja lelujen käsittelyä, vaikka nimestä päätellen voisi kuvitella edettävän apinan raivolla lauantai-illan huumassa, kuumassa diskossa laservalojen häikäisevässä väri-infernossa. Ylimääräistä päähän kertynyttä höyryä sitä vastoin päästetään uskaliaasti ulos kolmessa viimeisessä kappaleessa, mutta niissä ei kuitenkaan ole turhan rääkkäyksen makua. Osittain jopa viileän kaunista kuviokelluntaa sisältävät Short Circuit, Brahmanda ja Nuts jättävät hyvän jälkimaun levyn sisällöstä.
Duo on lähtenyt tekemään omanlaistaan ilmausta todellisella halulla, ei pelkästään kokeilevalla seikkailumielellä. Levy sisältää monenlaista kattausta, pelkkä voimankäyttö ei ole mielestäni itsetarkoituksellista, vaan soittajat löytävät väliin kiinnostavan sielukasta ja jopa hyvinkin melodista ilmettä. Äkkiseltään levyä voisi luonnehtia rahvaanomaiseksi revittelyksi, mutta vähän toista tuntia kestävä äänite luo hyvin laaja-alaisen äänimaiseman, siinä on nautittavaa ja rehevää kerrontaa kaiken elektronisen massan ympärillä. Mielestäni duo on onnistunut hyvin tekemisessään, vaikka tuote saattaa taas kerran jakaa mielipiteet täydellisesti kahtia. Sanoisin yleisen mielipiteen liikkuvan “fifty-sixty” rintamalinjalla, mestarimäkimiehen lausuntoja matkiakseni. (JKi)
Markus Pesonen: kitara, erikoistehosteet ja elektroniikka, Håkon Berre: rummut, perkussiot, elektroniset laitteet
Äänitys: Aske Bode, The Royal Academy of Music, Kööpenhamina, marraskuu 21.2012. Miksaus: Hannes Bieger, Boomclap Studio. Masterointi: Bo Kondren, Calyx Mastering, Berliini. Tuotanto: taloudellisena tukijana Danish Arts Council. Kannen suunnittelu: Markus Pesonen. Julkaistu: 28.1.2013.
01. Klein Bleus 6:53
02. Joutomaa 6:51
03. Night at the Toy Factory 5:51
04. Quantum Foam 3:22
05. Mjølne 9:15
06. Tarantula Nebula 9:34
07. Discothèque 3:59
08. Monkey Rat Attack 3:56
09. Short Circuit 2:47
10. Brahmanda 4:59
11. Nuts 7:48