Pine Barren
Pine Barrens on tiuha honkametsikkö eteläisessä New Jerseyssä. Siltä alueelta on kotoisin myös rankasta baritonisaksofonin sekä basso- ja kontrabassoklarinetin soitosta tunnettu Josh Sinton. Todennäköisesti tämä vaikuttava mäntymetsäympäristö on ollut merkittävä innoittaja hänen sävellystyölleen. Näistä lähtökohdista on syntynyt myös hänen johtamansa holus-Bolus kvintetin toinen ja samalla viimeiseksi jäävä, elokuussa 2012 markkinoille tullut, äänite, joka on saanut tämän mukaisesti nimekseen Pine Barren. Sitä ei ole julkaistu CD-levynä, vaan se on digitaalisesti ladattavissa sekä Sintonin kotisivuilta http://joshsinton.com/media/ että julkaisevan levy-yhtiön www.music.promnightrecords.com sivustolta.
Näitten mäntyjen keskeltä Josh Sinton on kulkenut Chicagon ja Bostonin kokeilevan ja improvisoidun musiikin piireistä Brooklyniin. Sieltä käsin hän tekee nykyään sooloesityksiä, mutta hänen johtamana holus-Bolus ei toimi enää. Yhtye on “kuopattu” eikä näin ollen tulee enää esiintymään tulevaisuudessa. Tämän Sinton teki tavallaan vastalauseena tavalle miten yksittäisiä yhtyejohtajia kohdellaan tämän päivän teollisessa jazzympäristössä, missä vaihtoehtoisia lähestymistapoja ei tunnuta hyväksyttävän. Hän johtaa projektiyhtyettä Ideal Bread, mikä seuraa hänen entisen opettajansa, Steve Lacyn, musiikillista perinnettä. Hän on mukana myös monissa muissa isoissa orkestereissa rivisoittajana.
Sinton sanoo viettäneensä 10 kuukautta studiolla tätä Pine Barren kokonaisuutta tehdessään ja kehitellessään, miksatessaan ja masteroidessaan sitä, sillä hän halusi siitä erilaisen ja mieleenpainuvan, hyvän sellaisen. Tarkoitus oli, että sitä pitää kuunnella kuulokkeilla stereona, jotta kaikki hienoudet olisivat havaittavissa. Se on osa minun lapsuuttani, sellaisena, mikä pitää kokea levynä, hän on sanonut. Kaikesta huolimatta levyä ei ole olemassa, sillä sille ei löytynyt levy-yhtiötä, joka olisi ollut valmis sen lanseeraamaan markkinoille.
Sintonin soitto on möreän karheaa, myrskyisää, mutta muuttuu aika-ajoin melodisen soinnukkaaksi ja kauniiksi. Teknisesti häneltä löytyy maittavia ääripäitä ja yllättävän jännittäviä pikku koukkuja. Toisaalta hänen soitossaan löytyy herkkyyttä, mikä tulee ulos jähmeän matalana pehmeytenä. Soitosta kuuluu tietynlainen jäsennelty ja huoliteltu älykkyys. Hän on uskalias kokeilija, joka puskee voimallisesti löytäen soittimensa äärirajat, luoden mukavia vastakkainasetteluja. (JKi)
Josh Sinton: baritonisaksofoni, bassoklarinetti ja sävellykset, Jon Irabagon: alto- tenori- ja sopraanosaksofoni, Jonathan Goldberger: kitara, Peter Bitenc: basso, Mike Pride: rummut ja vibrafoni
Äänitys, miksaus ja masterointi: Josh Sinton. Julkaistu: 13.8.2012.
1. Through the Trees I Saw Stone Caves on a Beach I 5:28
2. Water for My Father 6:12
3. Deeper in the Woods Than You 2:08
4. The Earth for My Father 4:56
5. My Clarinet Teacher 5:57
6. I’m Still Trying 4:24
7. Dizknee Justice Abounds 6:38
8. Five 6:23
9. Full of It… Love That Is 2:32
10. Star Fuckers 4:49
11. Through the Trees I Saw Stone Caves on a Beach II 5:13
Kaikki sävellykset ovat Josh Sintonin käsialaa