Splitting Up In Boston
Hobby Horse Records HH01
Joulukuussa 2012 tanskalainen kontrabasisti Richard Andersson matkusti Bostoniin, missä vaikuttavat rumpali Rakalam Bob Moses sekä kaksi merkittävää saksofonistia Jerry Bergonzi ja George Garzone. Yhden viikonlopun aikana he äänittivät yhteisen live konsertin paikallisella Lily Pad -klubilla. Sen lisäksi he äänittivät yhdessä yli kolme tuntia improvisoitua musiikkia.
Vasta kolme vuotta tämän jälkeen Andersson sai editoitua valmiiksi ensimmäisen osion suunnitelluista kahden levyn julkaisusta. Tämä ensimmäinen levy Splitting Up In Boston on julkaistu lokakuussa 2015 Anderssonin oman Hobby Horse Records -yhtiön kautta.
Kaikilla kolmella Anderssonin kanssa soittavalla muusikolla on pitkä ura takanaan. Seitsemänkymmenen vuoden ikää lähestyvät soittajat ovat ehtineet soittaa muiden merkittävien jazzmuusikoiden kanssa jo 1960-luvulta lähtien. Kaikki ovat myös opetustoimissa Bostonin alueen musiikkikouluissa mm. New England konservatoriossa. Saksofonisteista Jerry Bergonzi tunnettiin 1970-luvulla Dave Brubeckin kokoonpanojen vakiovierailijana ja 1979–1982 hän oli Brubeckin kvartetin jäsen. Hän on myös kirjoittanut kirjasarjan improvisaatiosta. George Garzone on vuonna 1972 perustetun ja edelleen säännöllisesti toimivan The Fringe -jazztrion jäsen. Rumpali Rakalam Bob Moses soitti jo teini-iässä 1960-luvun alkupuolella Rahsaan Roland Kirkin yhtyeessä ja perusti Larry Coryellin kanssa fuusiojazz-yhtyeen The Free Spirits.
Koko levyn sisältö on käytännössä improvisoidusti esitettyä jazzia. Sen kyllä huomaa, että todelliset ammattilaiset ovat asialla. Soitossa on lyyristä kauneutta, partaveitsen kaltaista terävyyttä, tiukkoja käänteitä, kypsää puhaltamista, taidokasta rumputyöskentelyä, svengaavia sointuja ja myös paikoittain menevää groovea.
May I come in? alkaa Bob Mosesin tanakalla rumpujen taputtelulla, johon saksofonistit yhtyvät tarkalla ja rehevän kypsällä puhalluksella. Kuulijana ei pysty selvittämään kumpi saksofonisteista on missäkin kohdassa levyllä äänessä, sillä molemmat puhaltavat mielestäni tenoria, eikä siitä ole mitään mainintaa levyn kannen tiedoissa. Toisaalta tällä kappaleella kuulostaa siltä, että toinen soittaisi sopraanoa. Eipä sillä välttämättä mitään merkitystä sinällään ole, sillä molemmat ovat vahvoja improvisointiin tottuneita soittajia ja tulos on täsmällisen kirkasta. Mosesin varmatoiminen rumputyöskentely täydentää tätä juhlavaa levyn pisintä noin kymmenminuuttista kappaletta.
Lyhyen I won’t be long rypistelyn jälkeen Dot vyöryy rytmikkäästi saksofonien käskytyksessä ja Anderssonin basso työntyy takaa esille sopuisasti täydentämään kokonaisuutta. If you scratch my back I’ll scratch yours mietiskelee saksofonistien hakiessa oikeata väylää kahdestaan, kunnes myös Moses ja Andersson löytävät juonen ja matkanteko alkaa maistua. Don’t get too close -kappaleessa puhuu ainoastaan Anderssonin basso. I see us more as friends irtoaa terävästi saksofonien kimakan nopeissa parahteluissa ja perkussiiviset saundit alkavat vyöryä Mosesin nivoessa omaa tulkintaansa. Kappaleessa on iloluontoinen ja verevä henki, missä paineet purkautuvat älykkääseen kokonaistulkintaan, hidas vääntö, rutistus, puserrus ja taas uusia värityksiä.
Saksofonin yksinpuhelu valaa henkeä If you weep I’ll cry -kappaleen alkuun. Moses tulee mukaan helistellen symbaaleita hienostuneesti. Hitaasti etenevä kappale luo edellytykset monipuolisen vaihtelevalle saundien sekoittelulle. Kappaletta täydentää Mosesin välihuuto, mikä vauhdittaa saksofonit rajun rypistävään puhallukseen loppuvaiheessa. Melko lyhyt No one said it would be easy on kuin kaikuluotain, jostain löytyy aina karikko kierrettäväksi. Viimeinen kappale, äärimmäisillä äänillä tehostettu, Let’s delay our goobye saattaa antaa viitteitä siitä, että toinenkin osa on joskus tulossa uunista ulos.
Sitä odotellessa on hieno todeta miten ennakkoluulotonta on vapaasti kehitelty soitto, varsinkin, kun asialla samassa ryhmässä ammattimaiset muusikot, jotka osaavat asiansa. Improvisoitu musiikki ei ole ehkä aina yksinkertaista hahmottaa, enemmänkin visaista purtavaa, mutta mielestäni tämä Splitting Up In Boston on melko selkeä ja helposti omaksuttava paketti. Melodinen täsmällisyys korostuu ja juonikkaat vivahteet täydentävät toisiaan maittavasti. Hienoa kuunneltavaa, ainakin sellaisille, jotka ovat ottaneet improvisoidun jazzin omakseen. (JKi)
George Garzone: tenorisaksofoni, Jerry Bergonzi: tenorisaksofoni, Rakalam Bob Moses: rummut ja muut lyömäsoittimet, Richard Andersson: kontrabasso
Äänitys: David J. Sullivan, Nativepulse studio, joulukuu 2012. Miksaus ja masterointi: John Fomsgaard, Carmacrew 2015. Kannen graafinen suunnittelu: Line Bruhn Andersson ja Anne Andersson. Julkaistu: 30.10.2015
- May I come in? 9:57
- I won’t be long 0:49
- Dot 3:32
- If you scratch my back I’ll scratch yours 5:30
- Don’t get too close 2:41
- I see us more as friends 7:03
- If you weep I’ll cry 5:05
- No one said it would be easy 2:25
- Let’s delay our goobye 8:23
Kokonaiskesto 45:41
